Suurlähettiläs- bingoa Puolan tapaan

Puola on toista maata.

Siellä pelataan suurlähettiläs- bingoa.

On kotiinpaluun aika.

Suomen media ei puhu oikeusvaltio- periaatteesta  nyt mitään.
EU on mykkä todistaja.

Mitä tapahtuisi, jos Suomessa toimittaisiin näin?

Meillä järjestelmä toimii niin, että tehtäviä haetaan, ministeriössä tehdään haastattelut ja arvio, ministeri tekee esitykset ja Tasavallan Presidentti nimittää.  Ministerillä on halutessaan paljon valtaa.

Yritin olla oikeudenmukainen ja kohtuullinen. Poikkesin ministeriön pohjista muutamia kertoja. Pystyin nämä muutokset itselleni perustelemaan. Käytin valtaa. Tasavallan Presidentti ei muuttanut yhtäkään esitystäni, muutamasta kävimme keskustelun.

Yhden lähettilään kotiinkutsusta tein esityksen ja Tasavallan Presidentti kutsui kotiin. Muutama muukin ikävä asia oli pöydällä.

Ihmisen , oli hän kuka tahansa, uran katkaiseminen on asia,  johon ei voi kevyin perustein lähteä. Nykyään hutkitaan ja hakataan ennen kuin tutkitaan. En puolusta huonoa käytöstä.

Minua ei ministerinä tarvinnut pelätä. Se on suurin työstäni saamani tunnustus, josta olen syvästi kiitollinen. Että se minulle sanottiin.

Puola kutsuu nyt kotiin ” tosta vaan ” 50 suurlähettilästä.

Tällä tyylillä ei ulkoministeriötä kannata johtaa, ei meillä, eikä muualla, vaikka Suomen media, eikä EU sanoisi yhtään mitään.