Perussuomalaiset mahdollistivat kokoomuslaisten värisuoran ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Amatöörit.

Kokoomuksen värisuora mellastaa. Tekee mitä lystää ja milloin lystää. Hovitoimittajat kehystävät. Ammattilaiset ulkoministeriössä ovat hiljaa,  dosentteja löytyy lausumaan.

Ydinaseeton Pohjola on pian muisto vain.

Ulko – ja turvallisuuspolitiikkaa ei pidä johtaa tällä tavalla.

Runttaaminen ei ole viisasta. Mitään kiirettä ei ole.

Utvassa kokoomuslaiset ovat olleet äänessä. Ovatko muut puolueet puhua pukahtaneet?  Tuskin ymmärtävät koko asiaa.

Tasavallan Presidentti on Intiassa ja puolustusministeri pitää infoa illan suussa. Voiko asiaa pahemmin nonshaleerata?

Kuinka ihmeessä hallitus vois olettaa, että johtava oppositiopuolue ja gallup- johtaja SDP voisi tulla hallituksen esityksen taakse sen jälkeen kun sille on heitetty kuin luu koiralle.

Tämä ei ole viisas tapa tehdä kansankuntaa koskevia ulko- ja turvallisuuspoliittisia päätöksiä. Ohuilla enemmistöllä eteneminen ei ole oikea tapa eikä tyyli.

Vasemmistoliitto vastustaa kouristuksenomaisesti. Se on selvä. Kanta tuli heti ja kaartelematta. Vihreät hyppää jalaksille.

Kepu harkitsee ja selvittää. Todellisuudessa Kepu tukee Kokoomusta, kun ei muuta uskalla tai voi. Hoskonen ja muutama muu voi ryhmässä nurista.

Jos olisin tätä asiaa ollut ajamassa, olisi hoitanut sen toisin. Paremmin tai sitten odottanut aikaa parempaa.

Kenen Kekkonen valitaan, kysyttiin vuoden 1978 presidentinvaaleissa, kun kaikki vanhat puolueet myötäjuoksijoineen kannattivat  Kekkosta.

Tuloksena oli viiveellä vennamolaisuuden uusi nousu.

Yksi totuus ei kelpaa demokratiassa.

Eduskuntapuolueet vasemmistoliittoa lukuun ottamatta sitoutuivat velkajarruun.

Tänä päivänä vasemmistoliitto varmisti vaalivoittonsa.

Se on vaihtoehto.

Ei minulle, mutta yllättävän monelle.

Vaaleissa ei päätetä kuka on oikeassa ja kuka väärässä vaan voimasuhteet. Suomessa on tultu siihen pisteeseen, että vain vasemmistoliitto tajuaa tämän.

Wille Rydman on uusi sosiaali- ja terveysministeri.  Ennakoin Rydmanin paluun ministeriaitioon, tosin toiseen ministeriöön.

Päätös oli puolueen kannalta hyvä.

Tiedän kokemuksesta, mitä Sote on. Minulla oli kaksi sote- ministeriä joukkueessa. Hanna Mäntylä ja Pirkko Mattila.

Rydman on paistinrasvassa korvennettu. Hän ei arvostelusta hätkähdä. Media joutuu ottamaan hänet vakavasti. Odottamaan oven takana, kunnes päätökset on tehty.

Kokoomus hylkäsi Rydmanin kylmästi. Tämä on laajemminkin kykypuolueen tapa. Ui kovempaa, on kehotus vaikeuksissa olevalle.

Ei se niin helppoa ole. Olla ministerinä.

Mukavaa se silti on. Kun osaa.

———

Perussuomalaisten Helsingin kaupunginvaltuustoryhmässä on kaksi ministeriä, yksi valtiosihteeri ja eduskunnan puhemies. Ei siellä sitten muita olekaan. Herroja on niin, että päät kolisee.

Riikka Purra on vielä vuoden verran kansankunnan kaapin päällä.

Hänellä on valta päättää eronneen Kaisa Juuson seuraajasta.

Minulla ei ole Juusosta ihmisenä pahaa sanaa sanottavana.

Purra on yksin. Muut eivät joko osaa tai pysty auttamaan.

Halla-ahoa ei kiinnosta mikään.

En ihmettelisi, vaikka hän ei olisi  enää ehdolla Eduskuntaan. Puhemies ei tee puolueen eteen yhtään mitään. Täysherra.

Purralla on kaksi vaihtoehtoa, jotka voisivat toimia ja näyttäisivät kulmahammasta.  Ensimmäinen on, että Mari Rantanen siirtyisi sosiaali- ja terveysministeriksi. Wille Rydman sopisi sisäministeriksi. Häntä ei komentele sen paremmin komisariot kuin Kokoomus.

Mari Rantanen pystyy taistelemaan sekä Sanni Grahn- Laasosen että Krista Kiurun kanssa.

Toinen on istuttaa kätilö ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Pia Sillanpää ministeriksi. Tämä olisi viesti maakuntiin, että Perussuomalaisissa voi päästä ministeriksi nainen maakunnasta.

Arja Juvonen voisi olla vuoden, mutta suvun vennamolaisuus on rasite. Laura Huhtasaaren epäsuosion syytä en tiedä. Ilmankos pöytien sorvaaminen kiinnostaa politiikkaa enemmän.

Mira Nieminen on holtin ihminen ja saanut Kelan valtuutettujen johtamisesta kokemusta. Poliisi pärjää vuoden vaikka pattaan nenässä, miksei ministerinä.

Kaikki muut vaihtoehdot ovat huonompia.

Pekka Vennamo kuoli eilen (9.2.2026) Meilahden sairaalassa.

Sirkka, Minä ja Pekka ( SMP) oli alunperin vitsiksi tarkoitettu leimakirves, mutta siitä tuli elävä osa suomalaista historiaa.

Pekka Vennamo täydensi taistelevan kansanliikkeen luonteeseen vastuun ihmisten elämän parantamisesta. Epäkohtien tiedostaminen ei riitä, on tehtävä konkreettisia parannuksia.

Tämä on paras saamani oppi Pekka Vennamolta. Puolusta katveessa olevia ihmisiä paitsi sanoilla myös teoilla. Pienten askelten politiikka on kaikki eteenpäin. Oikeudenmukaisuutta kohti.

Pekka Vennamolla oli isänsä äly ja äitinsä sosiaalinen sydän. Hän myös tunsi ja tunnisti, milloin politiikasta oli aika siirtyä eteenpäin. Se on taito, joka hyvin harvalla on.

Me olimme myös asioista eri mieltä. Rakentavasti. Siksi tänään voi levollisella mielellä toivottaa hyvää matkaa.