Sananen jokaiselle eduskuntapuolueelle. Kaikki muutokset mahtuvat virhemarginaaliin, mutta trendejä löytyy. Pohjatyöt tuottavat ensi keväänä.

SDP takoo tasaisesti. Tylsä, turvallinen ja tuohtunut. Päävaihtoehto hallitukselle. Sillä kannattaa ajaa. Kansan enemmistö ei äänestä vouhottajia. Tämä opetus tulee kapinasta saakka.

Perussuomalaiset on onnistunut kolmessa asiassa. Oma linja näkyy. Puheenjohtaja johtaa suvereenisti. Vänkärit Keskisarja ja Rydman tukevat puheenjohtajaa; toinen kiertämällä kenttää, toinen sanoittamalla puheenjohtajan sävellyksiä.

Kokoomus on suuren rahan puolue. Pelkkien leikkausten ajaminen ja rahasta puhuminen ei ravitse. Kotihoidontuen lakkauttaminen vie naisäänestäjiä, vaikka mitä selitetään. Perhepolitiikka puuttuu.

Kepu ei sitten millään usko. Liberaali linja ei kiinnosta ketään. Puolueen ydinalueilla lakkautetaan terveyskeskusten vuodeosastoja ja supistetaan palveluja. Tämä ei käy.

Vasemmistoliitto oli ainoa puolue, joka ymmärsi, ettei velkajarrulla Suomea saada kuntoon. Tämän kerroin jo helmikuussa. Puolue pärjää jos Andersson ja Koskela määräävät tahdin. Vegenakkimiehet ja känsäsnuussin koirasviisastelijat eivät kannatusta tuo, tosin eivät sitä myöskään vie.

RKP: n tasainen kannatus on farisealaisuuden muistomerkki kaikkina aikoina. Kielipuolue vailla periaatteita. Sellaiselle on aina tilaa hallituksessa. Se ei auta ketään, eikä uhkaa mitään.

KD. Voisi olla niin paljon enemmän tässä ajassa. Porvarihallituksen vanki. Saa ne omat uskolliset aina liikkeelle. Myönteinen yritys kasvaa. Osaavaa porukkaa. Tämä usein unohdetaan.

Liike Nyt. Nyt se voi tapahtua. Toinen kansanedustaja Uudellamaalla on mahdollinen. Ehdokasasettelu ratkaisee. Söisi lisää Kokoomusta, vähän Persuja ja Kepuakin. Hjallis jaksaa ja se on hieno juttu se.

Tahto miehessä maksaa.

Olen viime aikoina miettinyt paljon Ranskaa.

Paavi kokosi messuun ulkosalla yli 700.000 ihmistä.

Koululaiset ja opiskelijat hajottavat paikkoja. Talous sakkaa.

Edessä siintävät presidentinvaalit.

Katselin muutaman Jean- Marie Le Penin elämästä kertovan videon.

Tyttären Marine Le Penin mahdollinen presidenttiys on isän auraama, vuosikymmenten työllä.

En ota kantaa Le Penin politiikan sisältöön. Minua kiinnostaa, mihin nousu rakentuu ja perustuu.

Työlle ja uskollisuudelle omalle asialle.

Ranska on tienhaarassa. Tähän mennessä isä ja tytär Le Pen on kyetty pysäyttämään aikaan sopivan halpahalli- Napoleonin toimesta. Tällaista ei ole nyt näkyvissä.

Marine Le Pen on toisella kierroksella ja mikäli toiselle kierrokselle pääsee äärivasemmiston ehdokas, on voitto varma.

Kansallisella liittoumalla ( Le Penin puolue ) on Euroopan Parlamentissa kaksi kertaa enemmän paikkoja kuin suomalaisia yhteensä.

Sillä lailla.

Lisää EU:ta.

Elämän tarkoitus ei ole olla onnellinen.

Elämän tarkoitus on olla uskollinen.

Sinulle käy uskosi mukaan.

Niin minulle on käynyt.

Olen siitä onnellinen.

Sunnuntai- aamu sarastaa Peurungalla. On nostalginen olo.

Runsaat viisitoista vuotta sitten yövyin viimeksi täällä.

Silloin tehtiin Jytkyä. Seitsemän puhetilaisuuden päivä päättyi Peurungan pehkuihin.

Olin puhumassa Laukaan kirkossa yhteiskristillisten viikkojen pääjuhlassa. Nämä tehtävät ovat mieluisia. Näissä näkee, että toivoa on sekä sanomassa että ihmisissä.

Kierrän Suomea toiseen kertaan.

Ihminen ei ole miksikään muuttunut. Hän kaipaa tulla kuulluksi , nähdyksi ja hyväksytyksi.

Kohtaaminen on iso asia. Sille ei ole mitään hintaa.

Evankeliumi elää herroista ja rouvista huolimatta. En enää elä pelkästään minä vaan Kristus elää minussa. Näitä ihmisiä näin, tapasin ja kosketin. Saimme olla mukana. Se on tärkeätä.

Oli etuoikeus toimia kansanedustajana. Kiitos niistä vuosista.

Katson tyrmistyneenä viime aikojen menoa.

Eduskunta ei ole toverituomioistuin.

Puhemies Paavo Lipponen ja pääsihteeri Seppo Tiitinen saivat suuren arvostukseni Tony Halmeen tapauksessa. Kansanedustajat osasivat lukea heidän viisaan viestinsä; oikeuslaitos tuomitsee rikoksista. Kansa antaa tuomionsa vaaleissa.

Minulla on kokemusta epäluottamuslause- esityksestä ministerinä. Osallistuin kynttilävigiliaan abortoitujen sikiöiden puolesta. SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät repivät viittansa. Kokoomusnaiset juoksivat seinille. Järki voitti itse asiassa, mutta huono mieli jäi.

Ulkopolitiikka sisäpolitiikan lyömäaseena ei ole viisasta.

Vihervasemmisto nosti puolustusministeri Antti Häkkäsen Israelin matkan tikunnokkaan. Ei näin.

Kirjoitin jo hyvän aikaa sitten, että Tasavallan Presidentti Alexander Stubbin ei olisi pitänyt elämöidä Palestiinan tunnustamisella, semminkin kun tiesi, että hallituksesta ei sellaista esitystä tule.

Kyty jäi.

Häkkäsen roikottaminen on seurasta siitä, että ulkopolitiikan linja näyttää hoipertelevalta. Siinä menee sinänsä perusteltu vierailu pesuveden mukana.

Muutenkin elämöintiä ja huutelua ulkopolitiikan alalla pitää vähentää. Ne eivät auta tosipaikan tullen. Tiedän kokemuksesta.

Lähi- Itä on seuraavankin ulko- ja puolustusministerin lautasella. Omaa latua ei ole kovin viisasta hiekottaa.