Kun viimeksi tarkistin asian; maata ei luoda lisää.
Sitä on sen verran kuin sitä on.
Nuori mies, Sampsa Hakakoski, kirjoitti pari viikkoa sitten Suomenmaassa tuoreella otteella otsikon ” Onneksi menetimme Karjalan ” alla maaseudun merkityksestä.
Siinä oli syvä ymmärrys.
Me puolustamme rajojamme, mutta tyhjäämme maaseutumme. Tämä virhelinja on jatkunut vuosikymmeniä.
Suomen tulevaisuus ei ole pelkissä kaupungeissa , joissa yhteiskunta maksaa viidesosan ihmisten vuokrat ja elämisen.
Jos turvetta olisi tutkittu tavoitteellisesti yhtä paljon kuin tuulimyllyjä, meillä olisi kotimaista energiaa pilvin pimein, eikä kasvuturvetta tarvitsisi tuoda Virosta.
Jos politiikassa mielii pärjätä, pitää tehdä asiat toisin ja ajatella itse.
Ilmastohuolet ovat todellisista, mutta ei niitä hoideta Rapalan vieheet kasvoissa ja kolme patruunaa mustetta ihon alla.
Suomi on ehkäissyt itsensä kohta hengiltä. Ei lestadiolaisille pidä nauraa vaan suvaita. Tällä menolla , jos Suomella on tulevaisuutta, se on heidän lapsissaan, koska muita ei juuri ole.
Teköäly ja Etätyö ovat kuin jalkasilsa. Niiden kanssa on opittava elämään. Samoin hullujen johtajien kanssa muualla, pian ehkä jopa meillä kotimaassakin, on tultava toimeen.
Maailma on se mikä se on, mutta omaan käytökseen ja toimintaan voi vaikuttaa. Elefantti syödään pala kerrallaan.
Ei Suomella ole muuta tulevaisuutta kuin maaseudun tulevaisuus. Sanoivat Helsingin herrat ja rappiorouvat mitä tahansa.
Siinä ohessa ratkeaa myös muutaman puolueen tulevaisuus.