Aina on vaihtoehtoja. Politiikassa ei ole luonnonlakeja.
Persut toteuttaa Kokoomuksen märkää unelmaa hallituksessa, jopa sellaisella innolla, että Kokoomus on jäämässä toiseksi.
Parin viikon lakot vievät maata kuilun reunalle.
Olen sanonut tämän tovereille ennenkin. Jari Lindström oli parasta, mitä voitte saada pitkän sillan tältä puolelta. Ette uskoneet.
Nyt tulee toisenlaista troppia.
Persuilla perse kestää. He eivät ole riippuvaisia kenenkään rahoista. Tase on vahva ja puoluetukea tulee miljoonakaupalla.
Jos joku niiaa, se on Kokoomus ja vasta sitten, jos isojen yritysten pomot soittavat pääministerille, että satamat auki.
Jos eivät soita. Kaikki kärsivät ja köyhimmät eniten.
Saatanan tunarit. Suomesta pakenevat sekä järki että rahat.