Sunnuntai- aamu sarastaa Peurungalla. On nostalginen olo.

Runsaat viisitoista vuotta sitten yövyin viimeksi täällä.

Silloin tehtiin Jytkyä. Seitsemän puhetilaisuuden päivä päättyi Peurungan pehkuihin.

Olin puhumassa Laukaan kirkossa yhteiskristillisten viikkojen pääjuhlassa. Nämä tehtävät ovat mieluisia. Näissä näkee, että toivoa on sekä sanomassa että ihmisissä.

Kierrän Suomea toiseen kertaan.

Ihminen ei ole miksikään muuttunut. Hän kaipaa tulla kuulluksi , nähdyksi ja hyväksytyksi.

Kohtaaminen on iso asia. Sille ei ole mitään hintaa.

Evankeliumi elää herroista ja rouvista huolimatta. En enää elä pelkästään minä vaan Kristus elää minussa. Näitä ihmisiä näin, tapasin ja kosketin. Saimme olla mukana. Se on tärkeätä.