Wille Rydman on uusi sosiaali- ja terveysministeri.  Ennakoin Rydmanin paluun ministeriaitioon, tosin toiseen ministeriöön.

Päätös oli puolueen kannalta hyvä.

Tiedän kokemuksesta, mitä Sote on. Minulla oli kaksi sote- ministeriä joukkueessa. Hanna Mäntylä ja Pirkko Mattila.

Rydman on paistinrasvassa korvennettu. Hän ei arvostelusta hätkähdä. Media joutuu ottamaan hänet vakavasti. Odottamaan oven takana, kunnes päätökset on tehty.

Kokoomus hylkäsi Rydmanin kylmästi. Tämä on laajemminkin kykypuolueen tapa. Ui kovempaa, on kehotus vaikeuksissa olevalle.

Ei se niin helppoa ole. Olla ministerinä.

Mukavaa se silti on. Kun osaa.

———

Perussuomalaisten Helsingin kaupunginvaltuustoryhmässä on kaksi ministeriä, yksi valtiosihteeri ja eduskunnan puhemies. Ei siellä sitten muita olekaan. Herroja on niin, että päät kolisee.

Riikka Purra on vielä vuoden verran kansankunnan kaapin päällä.

Hänellä on valta päättää eronneen Kaisa Juuson seuraajasta.

Minulla ei ole Juusosta ihmisenä pahaa sanaa sanottavana.

Purra on yksin. Muut eivät joko osaa tai pysty auttamaan.

Halla-ahoa ei kiinnosta mikään.

En ihmettelisi, vaikka hän ei olisi  enää ehdolla Eduskuntaan. Puhemies ei tee puolueen eteen yhtään mitään. Täysherra.

Purralla on kaksi vaihtoehtoa, jotka voisivat toimia ja näyttäisivät kulmahammasta.  Ensimmäinen on, että Mari Rantanen siirtyisi sosiaali- ja terveysministeriksi. Wille Rydman sopisi sisäministeriksi. Häntä ei komentele sen paremmin komisariot kuin Kokoomus.

Mari Rantanen pystyy taistelemaan sekä Sanni Grahn- Laasosen että Krista Kiurun kanssa.

Toinen on istuttaa kätilö ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Pia Sillanpää ministeriksi. Tämä olisi viesti maakuntiin, että Perussuomalaisissa voi päästä ministeriksi nainen maakunnasta.

Arja Juvonen voisi olla vuoden, mutta suvun vennamolaisuus on rasite. Laura Huhtasaaren epäsuosion syytä en tiedä. Ilmankos pöytien sorvaaminen kiinnostaa politiikkaa enemmän.

Mira Nieminen on holtin ihminen ja saanut Kelan valtuutettujen johtamisesta kokemusta. Poliisi pärjää vuoden vaikka pattaan nenässä, miksei ministerinä.

Kaikki muut vaihtoehdot ovat huonompia.

Pekka Vennamo kuoli eilen (9.2.2026) Meilahden sairaalassa.

Sirkka, Minä ja Pekka ( SMP) oli alunperin vitsiksi tarkoitettu leimakirves, mutta siitä tuli elävä osa suomalaista historiaa.

Pekka Vennamo täydensi taistelevan kansanliikkeen luonteeseen vastuun ihmisten elämän parantamisesta. Epäkohtien tiedostaminen ei riitä, on tehtävä konkreettisia parannuksia.

Tämä on paras saamani oppi Pekka Vennamolta. Puolusta katveessa olevia ihmisiä paitsi sanoilla myös teoilla. Pienten askelten politiikka on kaikki eteenpäin. Oikeudenmukaisuutta kohti.

Pekka Vennamolla oli isänsä äly ja äitinsä sosiaalinen sydän. Hän myös tunsi ja tunnisti, milloin politiikasta oli aika siirtyä eteenpäin. Se on taito, joka hyvin harvalla on.

Me olimme myös asioista eri mieltä. Rakentavasti. Siksi tänään voi levollisella mielellä toivottaa hyvää matkaa.

Seksuaalirikollinen Jeffrey Epstein on jo maallisen tuomion tuolla puolen, mutta moni yhteistyökumppani hikoilee vielä täällä piinassa.

Norjassa luuta lakaisee etenkin sosialidemokraatteja.

Britannian ryvettynyt Pimeyden Ruhtinas ex- suurlähettiläs ja monikertainen ministeri  Peter Mandelson saattaa vetää pääministeri Keir Starmerin viemäristä alas.

Rikkaat ja vaikutusvaltaiset ihmiset ovat kautta maailman pitäneet pervojuhliaan vihreän veran alla ilman seurauksia. Siksi Epstein- tapauksen julkisuus on merkittävää.

Saadaan vähän pelotevaikutusta.

Pahinta on, että pellet vaihtuu, mutta sirkus jää.

Tiedostusvälineissä on huomattavan vähän ollut todellista mielenkiintoa ennen Epsteinin tapausta tutkia ja tonkia eliitti- ihmisten seksuaalirikkolisuutta.

Ettei vaan olisi pukki kaalimaan vartijana.

Katsoin juuri suorana lähetyksenä kuulemistilaisuuden kokonaisuudessaan USA: n kongressista, koska halusin omin silmin ja omin korvin kuulla, mitä Päivi Räsänen siellä sanoo ja vastaa kysymyksiin.

Itse kuuleminen pitää ymmärtää sikäläisessä kehyksessä, jossa kaikki on politiikkaa ja siltä se myös näytti. Ei kovin hyvältä.

Päivi Räsänen kertoi oikeusprosessinsa kiihkottomasta ja paikkansa pitävästi. Olen seurannut asiaa kaikki nämä vuodet.

Se, että olen Päivi Räsäsen kanssa samaa mieltä siitä, mitä roomalaiskirjeessä lukee, ei ole tämän asian pihvi. Tämän asian tärkein viesti on, että olipa siitä mitä mieltä tahansa, sinulla on oikeus sanoa mielipiteesi,  eikä tulla siitä ajetuksi vuosikausien oikeusprosessiin.

Päivi Räsänen teki palveluksen sananvapaudelle. Myös USA:ssa.

Helsingin Sanomat häpäisi itsensä pääkirjoitussivulla kirjoittamalla asenteellista potaskaa lehden arvokkaimmalla palstalla. Instituution, jonka pitäisi puolustaa sananvapautta, syyttää kansan valitsemaa kansanedustajaa kantelupukiksi.

Päivi Räsänen on poliittisen ja uskonnollisen ajojahdin uhri ja se on hyvä sanoa ääneen sekä Suomessa että USA: ssa. Kristittyjen ei pidä alistua, kieltää uskoaan ja olla puhumatta. Evankeliumi on julkista. Uskonnonvapautta suojaa perustuslaki.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen aloitti tämän ajojahdin ilman mitään perusteita ideologisista syistä. Häpeämistä ei ole yksin hänellä vaan koko syyttäjälaitoksella, joka on roikottanut Päivi Räsästä ja Juhana Pohjolaa löysässä hirressä seitsemättä vuotta.

Yleisradion ennakkouutisointi asiasta , samaten kuin Iltalehden vastaava, olivat kuin suoraan mädästä lampaan päästä. Agendajournalismia. Sama toistui YLE: n TV: n pääuutisissa.

Kuinka te kehtaatte ja kyllähän te kehtaatte.

Päivi Räsänen on historian oikealla puolella.

Tarvittiin nainen puolustamaan sananvapautta.

Get over it!