Espoon metropäätöksessä alkaa luu paistaa. Kustannukset ovat nousseet. Eivät ne ole nousseet vaan alkavat tulla esiin.
Puhuin vuosia ja äänestin vuonna 2006 pöhköä metropäätöstä vastaan. Käytin ihmisten ja enkelten kieltä. Kielikuvilleni naurettiin ja lätkäistiin olalle, että oikeassahan sinä olet, mutta tämä on sitä reaalipolitiikkaa.
Vetää nyt kiskoa hyvin toimivan bussijärjestelmän viereen ja toisella puolella on meri.
Ei Espoon metropäätökselle ole mitään liikenteellisiä perusteita. Kyse on siitä, että grynderit ovat 30 vuotta ostaneet maata metrovarausten varrelta. Suuri raha haluaa omansa.
Perusteina papatetaan ilmastonmuutosta ja kestävää kehitystä.
Espoon ja pääkaupunkiseudun työpaikkojen kasvu siirtyy pysyvästi kehäteiden ja lentokentän liepeille. Keskustaan jää toistaiseksi Stockmann ja muutama sushi-baari.
Nokian jupitkin siirtyvän Keilaniemeen työsuhdeautoillaan, eivätkä he edes käy Helsingissä. Bensan hinnan nousu ei sitä porukkaa puristele. Heille on aivan sama onko polttoaineena bensiini, diesel vai jalkahiki.
Espoo myös myi Kokoomuksen ja vihreiden keikkuessa keulilla oman sähköyhtiönsä Espoon Sähkön, ensin sakemanneille, joka myi sen Fortumille.
Panin hanttiin. Turpaan tuli niin, että tukka lähti.
Sanoin, että kannattava sähköyhtiö myydään, jotta voidaan rakentaa kannattamaton metro. Soini kuulemma pelotteli katteettomalla populismilla.
Nyt metro on niissä hinnoissa, että Espoo ei pysty rakentamaan sitä koskematta peruspalvelurahastojen nimellä kulkeviin sähkörahoihin. Kunnallisvaaleissa isken kyllä kävelykaduilla vanhoille puolueille ja vihreille (De röda) jauhot suuhun.
Sähkön hinta vaan nousee, vaikka talvi on ennätysleuto. Hinta nousee, kun sataa, hinta nousee, kun ei sada. Hinta nousee ja maksajalla on taskut täynnä vettä.