Viime vuonna Kreikalle tehtiin ensimmäinen pelastuspaketti kooltaan 30 miljardia euroa. Suomen osuus lainasta oli vähän yli 500 miljoonaa euroa. Tämän piti riittää. Markkinoista oli otettu niskalenkki.

Tänään yksin Suomella on jo enemmän vastuita kuin koko Kreikan ensimmäisessä paketissa yhteensä, yli 35 miljardia euroa. Se tarkoittaa vastuiden 7000 prosentin kasvua alle kahdessa vuodessa.

Niskalenkistä tuli hirttosilmukka. Onko Suomi valmis irrottautumaan ennen kuin on liian myöhäistä?

Olen tätä kehitystä asiantuntijoiden ja markkinameklareiden kanssa jo pitkään selvitellyt ja yrittänyt pitää siitä kovaa meteliä. Väitän, että Kataisen hallitus ei ole ymmärtänyt, miten isot riskit Suomelle on tullut. Hallituksen mukaan vastuut ovat ”vain” 4 miljardia. Kuka on oikeassa?

Olen avustajieni kanssa tuottanut oheisen tekstin, jossa avaan oman käsitykseni asiasta. En ole erehtymätön. Kerro, jos olen väärässä. Demokratia toimii, kun on aitoa debattia. Näitä lukuja on käytävä läpi.

Suomella on vielä aikaa ja mahdollisuus tehdä valintoja.

Täysmääräiset vastuut

Näissä lainoissa ja lainatakuissa on paljon hankalia yksityiskohtia. Tärkeintä on ymmärtää suuruusluokka. Ei tässä pilkun oikeaa puolta kysellä. Summat ovat vaarallisen suuria Suomen valtiolle ja kansantaloudelle, laskettiin ne miten tahansa.

Kokonaismäärissään tilanne on tällä hetkellä seuraava. Myöhemmin selitän, mikä kuuluu Suomelle.

Kreikan suorat lainat:   80 miljardia
ERVV:                           780 miljardia (noussut 255:stä 440:een ja sitten 780:een)
ERVM (komissio):          60 miljardia

Kreikan lainat ja ERVV on tarkoitus siirtää heinäkuussa 2013 alkavaan pysyvään mekanismiin (EVM), jonka koko on periaatteessa 700 miljardia. Vielä ei tiedetä miten tämä tehdään, varsinkin jos takuita on jäljellä ja ne pitäisi ajaa loppuun. Pahimmassa tapauksessa vastattaviksi tulevat kaikki yhteensä.

EVM:     700 miljardia

Suomelle tulee vastuita myös Kansainvälisen valuuttarahaston kautta. Siinä Suomen osuus on pienempi, mutta se pitää kuitenkin laskea mukaan. IMF:n kokonaistakaukset ovat tällä hetkellä noin 400 miljardia euroa. Euromaihin liittyvään lainaukseen siitä on sopimusten mukaan varattuna 250 miljardia, joista noin 100 miljardia on jo korvamerkitty.

IMF:     100-250 miljardia

On totta, että ERVV:n ja EVM:n kokonaiskapasiteettia ei ole vielä otettu käyttöön. Mutta historia on jo toistuvasti osoittanut, että Suomella ei ole kanttia jäädä poikkiteloin. Ensin kiistetään kaikki, mutta lopulta myönnytään ja väitetään, että muuta ei voitu. Sitä paitsi nyt on käytännössä jo sovittu siitä, että EVM-rahoitusta voidaan käyttää 85 prosentin enemmistöllä. Eli Suomen kannasta ei enää tarvitse välittää!

EKP:n riskit isoin potti

Suomessa on puhuttu vain yllämainituista luvuista. Tosiasiassa vastuita on paljon enemmän. Ylivoimaisesti isoin potti tulee Euroopan keskuspankin erilaisista toimenpiteistä, joilla on yritetty hillitä kriisiä. Se ei ole ilmaista. Vastuu näistä riskeistä lankeaa automaattisesti euromaille.

EKP suorat ostot:            203,5 miljardia
EKP Target2-rahoitus:     430 miljardia (kriisimaiden vaje)
EKP hätärahoitus (ELA):  350 miljardia

(Markkinoilla EKP-rahoituksen kokonaismäärä on usein arvioitu suuremmaksi, noin 1200–1300 miljardiin. Toisaalta arvonkorotusrahastoja on keskuspankin varannoissa noin 400 miljardia.)

EKP:n luomia riskejä on siis kolmenlaisia. Ensin ovat suorat lainaostot, kun markkinoilta ostetaan kriisimaiden lainoja keskuspankin piikkiin (mitä on vaikea sovittaa yhteen perussopimuksen 123 artiklan kanssa, kuten perussuomalaiset ovat toistuvasti huomauttaneet).

Toiset riskierät ovat kriisimaiden vaje EKP:n Target2-järjestelmässä sekä erilliset hätärahoituslainat. Niiden taustalla on pankkien talletuspako kriisimaissa. Yritykset ja kansalaiset tietävät pankkien olevan lirissä, joten he ovat tyhjentäneet tilejään kovalla tahdilla. Jotta pankit eivät menisi nurin, EKP on paikannut vajetta antamalla niille halpaa luottoa heikoin vakuuksin.

Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että kun pankit eivät pysty näitä lainojaan maksamaan, vastuut kaatuvat keskuspankkien maksettaviksi. Hätärahoitus kaatuu ensi sijassa paikallisten keskuspankkien syliin, lopullisesti tietenkin taas ”yhteiseen kassaan”. Tappiot katetaan ensin varausvarannoin, sitten suorilla maksuilla pääomaprosenttien perusteella. Suomelle tulee lasku automaattisesti.

Näiden vastuiden lopullista realisoitumista on vaikea ennustaa. Se on kuitenkin selvää, että vastuut ovat hirvittävän suuret ja jäsenmaiden on lopulta maksettava viulut. Ne maksetaan loppukädessä joko pääomittamalla EKP:tä tai setelirahoituksella eli inflaation muodossa. Seteleitä painamalla ei luoda varallisuutta tyhjästä.

Kataisen hallitus on yrittänyt vähätellä EKP:n ja Suomen Pankin riskejä sillä verukkeella, että ”Suomen Pankin puskurit riittävät kattamaan tappiot”. Väite on aivan järjetön ja vastoin tervettä logiikkaa. Jos Suomen Pankki joutuu myymään kymmeniä miljardeja varallisuuttaan, sehän on Suomen kärsimä tappio!

Ei kymmenien miljardien riskejä voida lakaista maton alle sillä perusteella, että ”kyllä me se kestetään”. Tietenkin kestetään. Mutta kun tappioita tulee, ne ovat ihan oikeita tappioita. Ei se riipu siitä, millä tavalla ne maksetaan.

Suomen osuudet

Mikä on Suomen osuus tästä kaikesta?

Suomen suhdeluku vaihtelee jonkin verran. Esimerkiksi Kreikan suorien lainojen osalta osuus on 1,85 % ja EVM:ssä se on 1,79 % (Slovakia ei osallistunut Kreikan lainoihin ja sai EVM:stä 15 prosentin alennukset). Käytännössä vastuuosuutemme noin yleensä aina noin 1,8–2,0 %. Suomen osuudet yllä mainituista kokonaisvastuista ovat karkeasti seuraavat:

Kreikan suorat lainat:   1,5 miljardia
ERVV:                            14 miljardia
ERVM (komissio):           1 miljardi

EVM:                              12 miljardia

EKP suorat ostot:          3,5 miljardia
EKP Target2-rahoitus:     8 miljardia
EKP hätärahoitus:         6,5 miljardia (olettaen etteivät kriisimaat pysty maksamaan)

IMF:                               1,5 miljardia

Yksityiskohdista sopii kinastella. Olennaista on suuruusluokka.

Pitää muistaa se, että näin suuri osuus kokonaisvastuista on täysin epäoikeudenmukainen meitä kohtaan. Suomella ja suomalaisilla pankeilla ei ole juuri lainkaan saatavia kriisimaista. Me maksamme muiden virheistä.

Tukipaketeilla pelastetaan pankkeja: keski- ja eteläeurooppalaisia pankkeja, jotka olivat rikastumassa viimeiset kymmenen vuotta riskilainoillaan. Nyt Suomi maksaa näitä talkoita niin kuin se olisi ollut mukana soppaa keittämässä! Ilman, että olemme asiassa koskaan tehneet yhtään päätöstä.

Se on sitä EU-demokratiaa.

Kaksi vakavaa ongelmaa

Eikä siinä kaikki. On otettava huomioon kaksi erittäin vakavaa lisäseikkaa.

Ensimmäinen on se, kuten eduskunnan väittelyistä kävi selväksi, etteivät kaikki ole aivan ymmärtäneet, miten vastuut lasketaan. Vastuut kirjoitettuna uudessaan muodossaan koskevat vain pääomaa – mutta todellisuudessa maksettavaksi tulevat sekä pääoma että RAHOITUSKULUT. Jokainen asuntolainan ottaja ymmärtää, että rahoituskulut eivät ole pikku juttu.

Todellisia kokonaisvastuitamme emme siis edes tiedä. Esimerkiksi ERVV:n 14 miljardin euron summa lähes kaksinkertaistuu, jos kolmenkymmenen vuoden rahoituskulut ovat yli 3,5 % vuodessa.

Toinen ja vielä vakavampi ongelma on se, että kriisin edistyessä maksettava määrä vain kasvaa. Samaan aikaan yhä useampi maa siirtyy takaajasta saajaksi ja Suomen prosenttiosuus vastuista kasvaa automaattisesti.

Esimerkiksi Portugali, Irlanti, Espanja ja Italia olivat maksamassa ensimmäisiä Kreikan lainoja. Tänään Portugali ja Irlanti ovat kiinni ERVV:n lainaletkuissa, eivätkä ne siis osallistu takauksiin. Espanja ja Italia ovat seuraavina ovella koputtamassa. Jopa Ranskan AAA-luottoluokituksen menetyksestä puhutaan markkinoilla jo päivittäin.

Italia ja Espanja ovat niin isoja maita, että niiden putoaminen pois voi pahimmillaan aiheuttaa dominoefektin. Haluammeko todellakin istua uppoavassa laivassa viimeiseen hengenvetoon saakka?

Yhteensä yli 35 miljardia

Katsotaan eri uhkakuvia lukuina. Jos otamme sen hyvin optimistisen vaihtoehdon, että nämä nykyiset rahat riittävät, ERVV ja Kreikka-lainat siirtyvät sellaisinaan EVM:ään eikä se tarvitse lisää rahaa, niin Suomen vastuut ovat suurin piirtein seuraavat:

Kreikan lainat + ERVV + ERVM + EVM + IMF + EKP = 36 miljardia euroa

Tuo ei valitettavasti ole todennäköinen skenaario. Vähintään näyttää todennäköiseltä, että ERVV:n lisäksi tarvitaan uusi rahoitus EVM:ään, jolloin Suomen vastuut ovat karkeasti:

36 mrd +12 mrd = 48 miljardia euroa

Rahoituskulujen vaikutusta on vaikea ennakoida, koska korot voivat vaihdella. Mutta jos oletetaan nykyiset ERVV:n lainakorot, niin 30 vuoden rahoituskulut lisäävät vastuita noin 12 miljardilla:

48 mrd +12 mrd = 60 miljardia euroa

(Nokkela lukija voi huomata, että tässä ei tehdä eroa tämän päivän ja 30 vuoden kuluttua käytettäviä rahoja, mutta tällä matematiikallahan ne Suomen Kreikka-takauksetkin laskettiin…)

Italia ja Espanja letkuihin

On yhä todennäköisempää, että pian Italia ja Espanja tarvitsevat tukea. Silloin ne siirtyvät takaajista lainoitettaviksi. Mitä se tarkoittaisi Suomelle numeroina?

Arviot vaihtelevat, mutta yleisten laskelmien mukaan Espanjan ja Italian kaatuminen tulee lisäämään lainatarpeita noin 2000 miljardilla eurolla. Käytännössä se tarkoittaa yhteensä yli 3000 miljardin takausvastuita. Koska samalla Italia ja Espanja putoavat pois takaavien puolelta, Suomen osuus kasvaisi yli 2,5 prosenttiin. Suomen vastuut olisivat siis kokoluokkaa:

3000 mrd * 2,5 % = 75 miljardia euroa

Vanha jenkkisenaattori Everett Dirksen sananparren mukaan totesi: ”A billion here, a billion there, and pretty soon you’re talking about real money”. Amerikkalainen biljoona on suomen kielessä miljardi, mutta nykyisessä EU:ssa sanonta pitäisi varmaan kääntää näin:

Sata miljardia sinne, sata miljardia tänne, mitäs sillä väliä!

Kuka tämän maksaa?

On vaikea hahmottaa näin isoja lukuja. Pitää verrata jonkin konkreettiseen.

Tässä yksi laskelma. Antaa realismia.

Suomessa on 5,37 miljoonaa asukasta, huoltosuhde noin 1,25, eli työtä tekeviä on 44 % kansasta. Nettoveronmaksajia on heistä hieman yli 60 %, joten suunnilleen 27 % kansasta joutuu lopulta kantamaan velkatakuiden tappiot. Se on suunnilleen 1,5 miljoonaa suomalaista.

Kaikkein optimistisimmassa skenaariossa Suomen kokonaisvastuut nettoveronmaksajaa kohden ovat siis

24 000 euroa / henkilö

ja hieman pahemmassa tilanteessa, jossa EVM vaatii täydet lisätuet, ne ovat

32 000 euroa / henkilö.

Kun laskemme mukaan rahoituskulut, saadaan summaksi

40 000 euroa / henkilö

ja kun laskemme kustannukset Italian ja Espanja kaatumisesta, saadaan

50 000 euroa / henkilö.

Kannattaa katsoa ympärilleen huoneessa ja miettiä, paljonko siinä jo kertyy.

Mistä silloin leikataan?

Toinen vertailukohta on Suomen valtion budjetti. Vuonna 2011 valtion tulot (ilman lainanottoa) olivat noin 43 miljardia ja ensi vuoden ennuste on 45 miljardia. Suomen lainat ja takaukset kriisimaissa ovat siis kooltaan samaa suuruusluokkaa kuin Suomen valtion kaikki vuotuiset tulot, sisältäen kaikki verot ja muut maksut.

Kolmas vertailukohta on valtion velka. Sitä oli viime vuoden lopulla noin 75 miljardia ja tällä hetkellä vajaat 80 miljardia. Kaikkein pahimmassa vaihtoehdossa, jossa Suomi jatkaa euromaiden rahoittamista, kun samaan aikaa yksi putoaa pelistä toisensa jälkeen, Suomen valtion velka kasvaa räjähdysmäisesti. Siihen verrattuna kaikki aiemmat kriisit kuten 1990-luvun pankkikriisi jäävät lilliputtiluokkaan.

On sanomattakin selvää, etteivät nämä aiemmin kuvatut vastuut todennäköisesti realisoidu aivan täysimääräisesti. EKP:n lainojen takuina on toistaiseksi edes jonkinasteisia vastineita, vaikkakin yhä huonompilaatuisia. Samoin yleisissä velkajärjestelyissä on yleensä ”vain” 35–60 prosentin alaskirjaukset. Tosin Kreikan osalta puhutaan jo 75 prosentin leikkauksista. Tappiot Suomelle tulevat suorassa suhteessa näihin leikkaustasoihin.

Tämä ”alennus” on kuitenkin laiha lohtu – niin vaarallisen suurista summista on kyse.

PS.

Kuten sanoin, en ole erehtymätön. Näissä asioissa on paljon vaikeita ja muuttuvia osia. Sen luokan kysymyksestä on kuitenkin kyse, että näitä lukuja pitäisi jokaisen äänestäjän käydä kriittisesti läpi ja tehdä omat päätelmänsä. Netistä löytyy lähteitä. Suomessa tästä on kirjoitettu liian vähän. Taloussanomien Jan Hurrille pitää nostaa hattua. Hän on jo puolentoista vuoden ajan käynyt läpi kriisin lukuja ja taustoja kriittisellä silmällä.

Jyrki Katainen otti eilen harppauksen matkalla kohti Suomen itsenäisyyden myymistä.

Olemme menossa rytinällä kohti velkaunionia, kansallisen budjettivallan menettämistä, Suomen täysvaltaisuuden myymistä – sekä räjähtävällä voimalla lisääntyvää valtion velkaa, kun yksi euromaa kaatuu toisensa perään, ja Suomi jatkaa takaamista!

Eikä meiltä enää kysytä – tuodaan vain lasku!

Huippukokous oli kaikkien poliittisten vedätysten huippu. Ensin luotiin keinotekoinen markkinapaine. ”Nyt pitää suostua tai loppu tulee!” Markkinameklarit tietävät, että se oli suomeksi sanottuna valhetta. Kyllä suurpankkiirit tämän osaavat, kun heidän rahojaan pelastetaan.

Jos joku muuta luulee, pyydän selittämään, miten huippukokous on ratkaissut eurokriisin. Ei mitenkään. Se ei millään tavoin ratkaise kriisimaiden ongelmia. Nyt vallan keskittäjät käyttävät ihmisten pelkoa ja tietämättömyyttä häikäilemättä hyväkseen. ”Älä koskaan jätä kriisiä käyttämättä”, he sanovat.

Merkozy kyllä tietää, miten poliittista peliä pelataan. Heidät on monessa liemessä keitetty. Kataisen hallitus on sen rinnalla lauma pikkulapsia. Ja tulos on sen näköistä.

Kun lukee huippukokoukset päätöslausumia, on vaikea löytää mitään merkkiä siitä ohjeistuksesta ja valtuutuksesta, jolla eduskunta lähetti hallituksen neuvottelemaan. Eikä ihme. Ei Suomen kanta kiinnosta. Miksi kiinnostaisi? Mehän suostumme kuitenkin! Alistumme – menemme vaikka rähmällemme! ”Pitää olla päätöksenteon ytimessä!”

Kataisen ainut saavutus on epämääräinen alaviite. Pahoin pelkään, että EVM:n määräenemmistösääntöön olisi suostuttu kokonaan, jos perustusvaliokunta ei olisi todennut sen olevan Suomen perustuslain vastainen.

Seuraavaksi alkaa juonittelu siitä, miten sekin alaviite voidaan vesittää. Joko yritetään saada valiokunta pyörtämään aiemman kantansa tai sitten vikitellään keskusta mukaan. Eurokriisissä keskustalla ei ole ollut johdonmukaista linjaa.

Ja perustuslakivaltiokunta on poliittinen elin. Se tottelee lopulta hallituksen tahtoa, kun pannaan kova kovaa vastaan.

Hallitus on käytännössä jo suostunut Suomen veto-oikeuden menettämiseen, vaikka ennen kokousta vannoi kautta kiven ja kannon, että sitä ei voida hyväksyä.

Näin käy, kun ei ole omaa suunnitelmaa. Jos et ole valmis kävelemään ulos, jäät muiden pelinappulaksi.

Kirjoitin viime toukokuussa Wall Street Journalissa, että näin tulisi käymään: ”Yksimielisyyden poistaminen on vain ajan kysymys. Silloin meillä on täysmittainen varainsiirtoja tekevä liittovaltio.”

Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että huippukokouksessa käytännössä vesitettiin sijoittajavastuu. Saa nähdä, miten Urpilainen yrittää sen selittää. Oliko sijoittajavastuu kynnyskysymys hallitusyhteistyölle vai eikö se ollutkaan? Ollaanko vasta päästy linnanjuhlista kotiin kun alkavat uudet takinkääntöjuhlat?

Perussuomalaiset jättivät välikysymyksen eurokriisiin varautumisesta.
Perussuomalaiset jättivät tiistaina 29.11. välikysymyksen varautumisesta eurokriisiin ja euron hajoamiseen. Välikysymyksen otti vastaan Keijo Koivukangas, eduskunnan lainsäädäntöjohtaja.

Varautuminen eurokriisin syvenemiseen ja euron hajoamiseen

Perussuomalaiset ovat alusta lähtien vastustaneet ylivelkaantuneiden euromaiden suoraa ja katteetonta tukemista. Tukipaketit ovat Suomen kannalta epäoikeudenmukaisia ja vaarallisen kalliita. Kaikki euromaat – Suomea ja Luxemburgia lukuun ottamatta – ovat ensin rikkoneet kasvu- ja vakaussopimuksen velkarajoja. Sen jälkeen tukipaketeilla on rikottu perussopimuksen no bailout -kieltoa (SEUT 125), minkä lisäksi Euroopan keskuspankki on toiminut kyseenalaisesti suhteessa jäsenvaltioiden rahoituskieltoon (SEUT 123) ryhtyessään rahoittamaan kriisimaita omasta pussistaan.

Taustaa

Emme ole missään vaiheessa hyväksyneet näitä toimenpiteitä. Ne ovat kohtuuttomia Suomea kohtaan ja uhkaavat ajaa meidätkin velkaloukkuun. Suomen kokonaisvastuut on arvioitu jopa 35 miljardiksi euroksi, kun mukaan otetaan EKP:n toimenpiteistä aiheutuvat riskit. Jos kuusi pahinta kriisimaata kaatuu, vastuut voivat pahimmassa tapauksessa kaksinkertaistua siitäkin. Suomelle kävisi silloin samoin kuin Irlannille pari vuotta sitten, kun se päätti antaa pankeilleen käytännössä rajatonta tukea. Riskit ovat vaarallisen suuria, kun muistetaan, että Suomen valtion velka on vajaat 80 miljardia ja valtion vuosittainen budjetti on noin 50 miljardia euroa.

Kokonaisvastuiden selvittäminen eduskunnalle on ollut hallituksen suunnalta varsin hapuilevaa, mikä on vaikeuttanut kansanedustajien työtä ja heikentänyt demokraattista kontrollia. Sopimusten epäselvyydet, vakuusjärjestelyjen monimutkaisuus ja EKP:n harjoittama tietojen pimittäminen ovat lisänneet kansalaisten epäluottamusta poliitikkoja sekä Euroopan unionin instituutioita kohtaan.

Yritykset pelastaa tilanne ilman kriisimaiden velkojen uudelleenjärjestelyä ovat epäonnistuneet, koska tarvittavat rakenteelliset uudistukset olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten. Nyt, maailmantalouden ajautuessa taantumaan, ei ole mitään sellaista talouskasvun lähdettä, joka voisi nostaa kriisimaat nopealle kasvu-uralle, kun maat joutuvat samaan aikaan tekemään kovia leikkauksia ja veronkorotuksia. Vain kovat tosiasiat myöntämällä voidaan rakentaa tulevaisuutta.

Velkakriisi on euron kriisi

Kyseessä on euron kriisi. Yhteinen rahapolitiikka on ruokkinut tietyissä jäsenvaltioissa vastuutonta velaksi elämistä, jossa sekä yksityinen että julkinen sektori ovat pöhöttyneet halvan lainarahan turvin. Euroalue oli jo syntyessään kaukana optimaalisesta valuutta-alueesta, mutta vastoin euroidealistien optimistisia ennusteita epätasapainot (inflaatio, talouskasvu, kauppataseen tasapaino) enemmän ja vähemmän kehittyneiden EU-maiden välillä ovat vain kasvaneet euroaikana. Tämä on keskeinen syy vallitsevaan kriisiin, sillä yhteinen rahapolitiikka on ajanut tietyt maat ahtaalle ja vaikeuttanut niiden talouspolitiikan harjoittamista.

Kriisi ei tullut yllätyksenä asiaa lähempää seuranneille. Jo ennen euron perustamista useat johtavat taloustieteilijät arvostelivat hanketta siitä, että se perustui vain poliittisiin tavoitteisiin ja soti talouden logiikkaa vastaan. Euro ei täyttänyt useimpia optimaalisen valuutta-alueen ehtoja, minkä vuoksi Harvardin Martin Feldstein kirjoitti jo vuonna 1992, että Euroopan talous- ja rahaliitto (EMU) vaikeuttaisi alueen talouskehitystä ja lisäisi Euroopan sisäisiä konflikteja – juuri kuten viimeisen vuoden aikana on tapahtunut.

Feldstein ei ollut mielipiteineen yksin, vaan myös Nobel-palkitut taloustieteilijät Milton Friedman ja Paul Krugman pitivät euroa kohtalokkaana virheenä jo ennen sen syntyä. Samoilla linjoilla oli moni muukin, kuten New Yorkin yliopiston professori Nouriel Roubini, joka tunnetusti ennusti viime vuosien finanssikriisin sekä suututti Italian talousministeri Tremontin Davosissa vuonna 2006 pitämässään puheessa, jossa hän arveli Italian ajautuvan kriisiin ja irtaantuvan eurosta lähivuosina.

Euron haitat Suomelle

Suomessa euro on ollut pyhä lehmä, jonka arvostelua on pidetty sopimattomana ja tietämättömänä. Nyt on toisin.

Euron piti myyntiesitteen mukaan tuoda talouskasvua, vakautta ja yhtenäistä talouskehitystä. Todellisuudessa on käynyt toisin. Palkansaajien tutkimuslaitoksen ekonomisti Jukka Pietilä on hiljattain laskenut, että euromaiden kasvu on ollut hitaampaa kuin mitä se olisi ollut ilman euroa. Verrokkimaat Iso-Britannia, Ruotsi, Sveitsi ja Tanska ovat kehittyneet paremmin useilla mittareilla, vaikka Iso-Britannia kärsi suuren finanssikriisin pankkisektorillaan. Ero selittyy ensisijaisesti itsenäisellä rahapolitiikalla, joka on vaikeissa talousoloissa ollut maille eduksi.

Taloustieteen professori Pertti Haaparanta on todennut, että näytön paikka on niillä, jotka väittävät EMU-jäsenyyden hyödyttäneen suomalaisten enemmistöä. Hän viittaa mm. David Cookin uuteen tutkimukseen, jonka mukaan euroon siirtyminen on johtanut palkkojen tulo-osuuden laskuun etenkin Suomen kaltaisissa maissa. Tämä tarkoittaa, että euro vaikutuksesta aiempaa suurempi osuus bruttoarvonlisäyksestä on kanavoitunut suuria pääomia ansaitseville henkilöille. Eurojäsenyyden suurimpia menettäjiä ovat olleet palkansaajat – eli kansalaisten enemmistö.

Myös maailmalla useat talousasiantuntijat ovat peräänkuuluttaneet keskustelua Suomen kaltaisten maiden eurojäsenyydestä. Esimerkiksi investointipankki Goldman Sachsin entinen pääekonomisti Jim O’Neill sekä ajatushautomo Strategy Economics Matthew Lynn ovat julkisesti arvioineet, että oma valuutta voisi olla Suomelle eduksi.

Liittovaltio tai itsenäisyys

Hallitus ei ole tehnyt selvää ja julkista valintaa tilanteen ratkaisemiseksi. Sekä edellinen että nykyinen hallitus ovat esittäneet itsenäistä linjaa, mutta lopulta ovat aina seuranneet Saksan ja Ranskan talutusnuorassa. Hallitus ei ole myöntänyt sitä, mistä muualla puhutaan avoimesti: euro ei toimi ilman laajamittaista liittovaltiota.

Liittovaltiokehitys on agendalla varsin avoimesti. Komission ehdottamat eurobondit vakiinnuttaisivat julkistaloudellisen yhteisvastuun euroalueelle. Saksan ajama yhteinen finanssipolitiikka puolestaan keskittäisi budjettivallan Brysseliin. Taloustieteilijöiden mukaan seuraavaksi agendalla ovat mm. työmarkkinoiden sääntelyn yhtenäistäminen, eläkejärjestelmien integrointi sekä Euroopan laajuinen työttömyysturva. Ilman yhteisiä riskienjakomekanismeja ei EMU:sta saada toimivaa valuutta-aluetta.

Perussuomalaiset eivät usko Euroopan liittovaltion olevan oikea tie. Eurobondit johtaisivat Suomelle huomattavasti kalliimpiin rahoituskuluihin, koska Suomen julkinen talous on euroalueen parhaiten hoidettuja. Sitä paitsi joutuisimme automaattisesti ottamaan vielä nykyistäkin isompia vastuita ongelmamaista, sillä yhteiset, jopa tuhansien miljardien velkakirjat nostaisivat automaattisesti omia vastuitamme kymmenillä miljardeilla euroilla.

Keskitetty budjettipolitiikka tekisi eduskunnasta sivukonttorin – samoin kuin Suomen Pankille on tapahtunut. Eikä yhteinen fiskaalijärjestelmä kuitenkaan lopulta toimisi, koska EU koostuu hyvin erilaisista kulttuureista ja perinteistä, eikä se noudata omia sääntöjään.

Työmarkkinoiden, sosiaalipolitiikan ja eläkejärjestelmän suhteen meidän on turha kuvitella, että Suomen mallista tulisi EU:n malli. Isot maat jyräävät, Suomi on mukana – tai sitten ei ole.

Isoimpia esteitä liittovaltion toiminnalle ovat suuret erot euromaiden välillä korruption, hallinnon tehokkuuden ja lakien noudattamisen suhteen. Maailmanpankin indikaattoreiden mukaan Italia, Kreikka, Portugali ja Espanja ovat näiltä osin lähempänä kehittyviä valtioita, kun taas Suomi on euromaista kaikkein kauimpana niistä. Euro ei ole pienentänyt näitäkään eroja, vaan esimerkiksi Italia on jatkanut matkaansa alaspäin.

Perussuomalaiset kunnioittavat kansan päätöksiä – mutta eivät eliitin toimintatapaa, jossa liittovaltiota yritetään hivuttaa eteenpäin väkisin ja pikkuhiljaa ilman äänestäjien siunausta. Vaadimme, että hallitus kertoo kansalle avoimesti, mihin ratkaisuihin se on valmis kriisien pahentuessa. Kyse on niin suuren mittaluokan ratkaisuista Suomen itsenäisyyden kannalta, ettei sellaisia saa tehdä vaivihkaa ja ilman julkista debattia.

Hajoamiseen varauduttava

Lopuksi kannamme huolta siitä, mitä hallitus aikoo tehdä, jos euroalue mahdollisesti hajoaa lähitulevaisuudessa. Tämä skenaario on noussut vakavaksi puheenaiheeksi. Olisi edesvastuutonta, jos hallituksella ei olisi toimintastrategiaa sitä varten.

Esimerkiksi Englannissa maan rahoitusvalvoja (Financial Services Authority) vaati hiljattain, että suuret pankit varautuvat euron mahdolliseen hajoamiseen. Suomessa Ålandsbanken Asset Managementin toimitusjohtaja Stefan Törnqvist on ennustanut kriisin johtavan lopulta euroalueen hajoamiseen.

Euron hajoamista ei voida enää sulkea pois. Suomen on mietittävä oma strategiansa, joka ei ole sidottu muiden euromaiden valintoihin. Saksalla on D-markat vielä hyvässä tallessa.

Selvä vaihtoehto tarjolla

Perussuomalaiset ovat tarjonneet selvän vaihtoehdon.

Ensinnäkin Suomen piikki kiinni heti. Suomen riskit ovat jo nyt mittavat. Suomi ei ole aiheuttanut tätä kriisiä. On epäoikeudenmukaista asettaa suomalainen veronmaksaja tämän kriisin maksumieheksi. Suomen osuus takauksista on epäoikeudenmukainen. Tukipaketit ovat EU:n omien sopimusten vastaisia ja siten moraalittomia.

Toiseksi kriisimaiden velkoja on leikattava. Kriisimaiden velkataakka on niin suuri, että ilman mittavia velkojen leikkauksia (haircut) ne eivät selviä. Tappiot realisoituvat riskien ottajille.

Kolmanneksi jatkorahoitus voidaan hyväksyä vain suoraan IMF:n kautta – ilman välikäsiä kuten ERVV:tä. Kansainvälinen valuuttarahasto on se taho, jolla on sekä uskottavuus että kokemus velkakriisien ratkaisemiseen. EU:lla ei ole kumpaakaan. EU on täysin omien vallanpitäjiensä halvaannuttama. Virheitä ei myönnetä vaan pankkien lisäksi pelastetaan epäonnistuneita poliitikkoja.

Neljänneksi on jo aika tehdä selvitys Suomen rahapoliittisista vaihtoehdoista. Perussuomalaiset eivät hyväksy liittovaltiopolitiikkaa, eivätkä velka- ja tulonsiirtounionia eurobondeineen.

Emme hyväksy EKP:n johtamaa rahoitusta, jossa Suomen kansa pantaisiin maksamaan kymmeniä miljardeja euroja ilman mitään demokraattista kontrollia. Maksu tulisi joko suoraan pääomittamisen kautta tai – mikä vielä epäoikeudenmukaisempaa – nopeasti kasvavan inflaation kautta.

Vaadimme myös lisätietoja hallituksen paljon mainostamasta vakuussopimuksesta. Kreikan lainan seuraava maksuerä on menossa maksuun – joko Suomen vakuussopimus on Lontoossa saatu kyhätyksi ja mikä on sen sisältö? Tarvitaan selkokielinen teksti, jotta kansa voi arvioida päättäjiensä pätevyyttä ja luotettavuutta.

Edellä olevan perusteella ja Suomen perustuslain 43 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan välikysymyksen:

Onko hallitus varautunut euron mahdolliseen hajoamiseen ja aikooko hallitus teettää perusteellisen selvityksen Suomen rahapoliittisista vaihtoehdoista esimerkiksi Ruotsin, Tanskan, Iso-Britannian ja Sveitsin malleja seuraten

sekä
hyväksyykö hallitus sen, että eduskunnan budjettivalta siirretään Euroopan komissiolle

sekä
hyväksyykö hallitus komission ehdottamat eurobondit, jotka nostaisivat huomattavasti Suomen valtion lainakustannuksia ja lisäisivät automaattisesti sen vastuita kriisimaista

sekä
hyväksyykö hallitus todellakin sen, että vakuusrahastojen riskiä kasvatetaan moninkertaiseksi muuttamalla rahastot vipurahastoiksi

sekä
hyväksyykö hallitus kriisimaiden velkojen hoitamisen EKP:n setelirahoituksella?

Olen päätynyt esittämään Perussuomalaisten eduskuntaryhmälle, että jätämme välikysymyksen hallitukselle EU:n velkakriisin hoidosta. Tavoitteeni on, että välikysymysteksti voidaan käsitellä jo tiistaina ylimääräisessä ryhmäkokouksessa.

Isot EU-maat pitävät neuvonpitoa keskenään pienten kansojen kannatellessa häntää.

Suomen kansalla on oikeus tietää mitä on tapahtumassa ja miksi? Väilikysymyksellä hallitus joutuu Eduskunnan kautta kertomaan Suomen kansalle etukäteen ja ennen EU-huippukokousta mitä se tavoittelee ja mikä on hallituksen linja.

Perussuomalaisten linja on selvä:

1. Piikki kiinni heti. Suomen riskit ovat jo nyt mittavat. Suomi ei ole aiheuttanut tätä kriisiä. On epäoikeudenmukaista asettaa suomalainen veronmaksaja tämän kriisin maksumieheksi. Suomen osuus takauksista on epäoikeudenmukainen. Tukipaketit ovat EU:n omien sopimusten vastaisia ja siten moraalittomia.

2. Kriisimaiden velkoja on leikattava. Kriisimaiden velkataakka on niin suuri, että ilman mittavia velkojen leikkauksia(haircut), ne eivät selviä. Tappiot realisoituvat riskien ottajille.

3.Jatkorahoitus vain IMF:n kautta. Kansainvälinen valuuttarahasto on se taho, jolla on sekä uskottavuus että kokemus velkakriisien ratkaisemiseen. EU:lla ei ole kumpaakaan. EU on täysin omien vallanpitäjiensä halvaannuttama. Virheitä ei myönnetä vaan pankkien lisäksi pelastetaan epäonnistuneita poliitikkoja.

4. On jo aika tehdä selvitys Suomen rahapoliittisista vaihtoehdoista. Perussuomalaiset eivät hyväksy liittovaltiopolitiikkaa, eivätkä velka- ja tulonsiirtounionia eurobondeineen.

5. Ei tehdä EKP:sta uutta NKP:ta. Neuvostoliitossa kaikki viisaus oli olevinaan Neuvostoliiton Kommunistisella Puolueella.EU-maissa leviää vaarallisella tavalla ajatus, että eurokriisin ratkaisussa kaikki viisaus on Euroopan Keskuspankilla.

6. Kreikan lainan seurava maksuerä on menossa maksuun. Joko Suomen vakuussopimus on Lontoossa saatu kyhätyksi ja mikä on sen sisältö? Selkokielinen teksti suomen kielellä.

Perussuomalaiset edellyttävät hallitukselta vastauksia Eduskunnan suurelle salille. Tämä asia on niin suuri ja vakava, että Suuren valiokunnan käsittely ei ole riittävä.