Hjallis Harkimo jätti Kokoomuksen.

Kun on oppinut saamaan kaiken, ei arvosta mitään.

Politiikkaan saatiin Dupont ja Dupond. Jallisjungneri.

Populisteja?

Ei. Puppulisteja!

Yrittäjän homma on yrittää.

Muistan olleeni hieman toisella kymmenellä kun kävin maalla naapurissa. Siellä maatalon isäntä oli iskenyt keittiön seinään lehtileikkeen, jossa oli nälkiintynyt lapsi ja päälle oli kirjoitettu: Pellot pakettiin – SDP!

Se jäi pienelle pojalle mieleen. Elettiin aikaa, jolloin SDP:n mielestä piti ” tappaa talonpoika päivässä”, kuten puolueen hovirunoilija silloin riimitteli.

Se oli korskeaa ylimielisyyden aikaa. Itsetyytyväisyys iski takaisin.

SDP porskuttaa gallupkärjessä. Nousu tulee liian aikaisin. Tuloksena on ylikunto.

Vuosi on politiikassa pitkä aika. Niin pitkä, että siinä ehtii toheloida vielä kerralla ja kunnolla.

Oppositiossa nousee vaaleissa vain yksi puolue selvästi. SDP: n kohtalon hetki on, kun Vihreät ja Kommarit ehkä persutkin ymmärtävät haastaa myös Taavi- kerhon ainaisjäsentä SDP: tä.

Yksi asia on varmaa, että  hallituksen neulatyynyksi joutuu nyt SDP, jos hallituspuolueet politiikasta mitään ymmärtävät. Tulokset nähdään vuoden päästä.

Edessä on SDP: llä kahden rintaman taistelu. Onnea ja kohtuullista menestystä. Ei yhtään enempää mitä ansaitsee. SDP on kova tuohtumaan. Siitä kulmasta voi alkaa nakertaa.

SDP on itse suurin uhka omalle menestykselleen. Se ei yksin riitä. SDP on haastettava sekä hallituksesta että oppositiosta, muutoin meillä on vuoden päästä ruusun tuoksua joka paikassa.

Viime aikoina on  puhuttu paljon uhkailuista ja vainosta toimittajia kohtaan. Hyvä, että puhutaan.

Minulla on niin sanotusta kansalaispalautteesta runsaasti omakohtaista kokemusta. Poliitikon kun pitää kestää julkista arvostelua.

Poliitikon ei kannata julkisesti nillittää saamastaan kielteisestä palautteesta, kun silloin hän ” uhriutuu”.

Voiko toimittaja uhriutua?

Media on omalta osaltaan syyllinen kielenkäytön kovenemiseen ja uhkaviestien kasvuun. Miten niin? Monet mediat sallivat keskustelupalstoillaan mielipiteiden esittämisen nimettöminä tai nimimerkillä. Se raaistaa tekstejä.

Kun kerran julkisesti voi piilotella nimensä, se on helppoa myös yksityisesti. Tämä antaa tuulensuojaa, kun ei tarvitse omalla nimellä ja nuunalla vastata tekemisistään ja sanomisistaan.

Uho kasvaa sinisen valon hämärässä.

Saan paljon palautetta. Kaikenlaista.

Vastaan samalla mitalla. Hyvästä kiitän. Kielteisestä haastan tai otan opikseni.

Nimettömille annan kehotuksen : ” Nimi alle Pelle ”,

Se tehoaa hämmästyttävän hyvin.

Johdin Perussuomalaiset Jytkyyn 2011. Vaalien jälkeen emme päässeet sopuun Suomen linjasta ja jäimme oppositioon.

Syntyi Kataisen Sixpack, joka epäonnistui. Vihreät ja marxilainen Vasemmistoliitto eivät kestäneet kyydissä, Suomeen tuli 100.000 työtöntä lisää. Suomi polki paikallaan neljä vuotta.

Johdin Perussuomalaiset vaalimenestykseen uudestaan vuonna 2015. Suomi oli talouden ja toiminnan suhteen pysähtyneisyyden ajassa. Isänmaan vuoksi oli tehtävä suunnanmuutos.

Tiesin, ettei se ole helppoa. En voinut vastuullisena johtajana antaa puolueen ajautua marginaaliin ja antaa hävinneiden hallita.

Puolue oli tekemässä hallitusohjelmaa, joka on vaativa. Siihen sitouduttiin porukalla. Käsittääkseni neljäksi vuodeksi. Kantin piti kestää. Ikävä kyllä, kesän 2017 puoluekokouksessa puolue otti uuden linjan. Eduskuntaryhmä hajosi sen seurauksena.

En ollut ehdolla. Kun olin. Aina voitin. Kun en ollut, puolue hajosi.

Syntyi Siniset, joka päätti pitää kiinni,josta oli yhdessä sovittu. Suomi nostetaan suosta ja se nousee.

Valtionvarainministeriö on eilen, perjantaina13. päivä, tiedottanut, että hallitus saavuttaa kaikki keskeiset tavoitteensa. Ohjelma toteutuu. Työllisyysaste  nousee, talous kasvaa, velkaantuminen taittuu…ei kaikki tule kuntoon, mutta paremmaksi tulee ja sitä me menimme tekemään.

Hinta on ollut kova.

Vein puolueen hallitukseen, koska puolue on sitä varten, että vaikutetaan ja tehdään päätöksiä. Otetaan vastuu. Tiesin, että ohjelmallamme Suomi nousee,  Olin oikeassa – mitä sitten?

Perussuomalaiset valitsi viime kesänä toisen tien. Jokainen Perussuomalainen kansanedustaja ja myös SDP: n Tolppanen ja Kokoomuksen Veera Ruoho äänesti silloin Perussuomalaisissa hallitusohjelman puolesta. Siniseen eduskuntaryhmään kuuluva Vesa- Matti Saarakkala oli ainoa, joka oli aikanaan toista mieltä. Hän on ainoa, jolla olisi moraalinen oikeus olla jälkiviisas.

Saarakkala sen sijaan sitoutui porukkaan, vaikka oli eri mieltä. Se on selkärankaa.

Perussuomalaiset kansanedustajat äänestävät nyt hallitusohjelman toimenpiteitä vastaan, joita itse olivat hyväksymässä. Yhdessä Vihreiden ja kommunistien kanssa. Tuolla tiellä ei ole Jytkyjä tulossa.

Sitouduimme neljäksi vuodeksi. Siitä pidän kiinni.

Olen ylpeä nykyisestä Eduskuntaryhmästä. Ilman meitä tämä Suomen hyvä kehitys olisi kaatunut. Hallitusohjelma ja toimenpiteet olisi murrettu.

Pelastimme sen, mitä olimme sopimassa ja sillä Suomi nostettiin.

Mitä sitten? OLIMME OIKEASSA.

Palkitaanko  meidät siitä? En tiedä. Se ei ole olennaista. Olennaista on pitää sovitusta kiinni. Kestää leikki. Siiihen kuuluu myös se, että  entiset puoluetoverit mekastavat sosiaalisessa mediassa. So what? Kääpiöiden kärhämöintiä.

—-

Kävin tänään YLE:n Ykkösaamussa. Siitä saadun runsaan palautteen perusteella politiikassa pitäisi jatkaa.  Trollit näyttävät nukkuvan, paria vakivalittajaa lukuunottamatta.

Katsotaan nyt. Vuosi on pitkä aika. Olen vapaa mies.

YLE: n pääuutiset uutisoi kehysriihen tuloksia totutun puolueelliseen tapaansa.

Pääministeri Juha Sipilä sai esittää omat näkemyksensä, samoin valtiovarainministeri Petteri Orpo. Kolmannen hallituspuolueen edustaja kulttuuriministeri Sampo Terho sensuroitiin.

Tämän jälkeen ääneen pääsi oppositiojohtaja Antti Rinne.

Uutisten jälkeen A- studiossa hallituspuolueen edustajana ei ole yhtään Sinisten edustajaa. Sen sijaan sekä Kokoomuslainen että kepulainen. Häpeällistä journalismia.

Valtiovetoinen uutistoiminta on jälleen näyttänyt karvansa.