Kävin tänään puhumassa politiikkaa Vihdissä. Myöhemmin ehdin piipahtaa myös Vermossa. Kummassakin paikassa oli monta hienoa kohtaamista. Perussuomalaisten kenttäväen ja kansalaisten tapaaminen antaa aina voimaa ja intoa.
Kreikan tilanne puhuttaa. Moni miettii, miten Suomen lainaamien rahojen käy. Ja mihin kaikki rahat ovat menneet, kun Kreikalla on kaikista tukipaketeista huolimatta enemmän velkaa kuin koskaan aiemmin.
Viesti kentältä on selvä: hyvä, että teette sen välikysymyksen. Haluamme tietää, millaisessa tilanteessa olemme.
Myönnän, että koen välillä turhautuneisuutta Kreikasta puhuttaessa. Minä ja Perussuomalaiset olemme olleet koko eurokriisin ajan oikeassa. Miksi sen myöntäminen on niin vaikeaa?
Kun Timo Soini sanoo, että Kreikan tukipaketeilla pelastetaan saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja, häntä syytetään populismista ja heppoisasta huutelusta. Kun Erkki Tuomioja sanoo täsmälleen saman asian, hän on syvällinen ajattelija, joka esittää viiltävän tarkkaa analyysia.
Kun vuonna 2010 sanoin, että Kreikka on laitettava velkasaneeraukseen ja että EU:n tukipakettipolitiikka on järjetön, sääntöjen vastainen ja Suomelle haitallinen, minua syytettiin populismista ja vastuun pakoilusta.
Tästä hyvänä esimerkkinä on Huomenta Suomen haastattelu, jonka ystäväni löysi arkistojen kätköistä ja lähetti minulle saatteella: ”Katso tämä, Timo. Sinä olet kaukonäköinen kaveri.”
http://tinyurl.com/39cakoq
Kun nyt viisi vuotta myöhemmin muistutan, että minä ja Perussuomalaiset tiesimme kriisinratkaisussa valitun tien vääräksi jo heti alussa, minua syytetään jälkiviisastelusta. Ja jälleen esittämäni mielipiteet tuomitaan populismiksi. Milloin saa olla oikeassa?
En minä huvikseni toista sitä, että olen ollut eurokriisin suhteen koko ajan oikeassa. Toivon vain, että tosiasiat tunnustettaisiin.
Arvon mekin ansaitsemme.
