Aihearkisto: ploki

Olkaa kiitollisia

Vanhoille puolueille sanon, että olkaa kiitollisia siitäkin kannatuksesta, jota teillä on. Sillä sitä on liikaa.

Olen viime aikoina miettinyt asioita politiikan tutkijan näkökulmasta.

Itse asiassa sain tähän inspiraatiota Jätkät ja Jytkyt kirjasta, jota arvioin plokissa pari kuukautta sitten.

Jos politiikka olisi järjen asia, niin professorit johtaisivat maata ja liberaalit olisivat suurin puolue. Mutta kun se ei ole.

Sellainen aika, että ihminen lukee puolueiden ohjelmia ja sitten suurella järkevyydellä pitkän punninnan  jälkeen äänestää luokkataustansa mukaisesti on huuhaata.

Nykyihminen äänestää tunteella. Jos ylipäätään äänestää.

Puristi voi pärjätä. Mikä helkutin puristi? Puritaani, tosikko, oikeassaolija voi saada kymmenen prosenttia äänistä. Puristi voi olla joko fasisti tai kommunisti tai mikä tahansa yhden totuuden tai toteemin tuijottaja. Sellaisia on joka maassa. Suomessakin.

Uusi politiikka tulee. Vääjäämättä. Macron saa seuraa, ei välttämättä seuraajia.

Nopeat maanvyörymävoitot ovat mahdollisia. Toinen mahdollisuus on pirstoutunut puoluekenttä, joka tekee enemmistöhallitukset lähes mahdottomiksi.

Politiikassa tarvitaan tulevaisuudessa enemmän sellaisia politiittisia johtajia, jotka ovat elämässään myös epäonnistuneet ja nousseet ylös ja yrittäneet uudestaan.

Vanhat totuudet ja puolueet eivät päde. Eivätkä puristit pelasta. Monomaanikko on helvetin tylsä kuunneltava ja pitkästyttävä  ihminen.

Tulevaisuuden politiikassa pärjäävät ihmiset, jotka saavat jotakin aikaan. Kyse on siitä, lähtevätkö aikaansaavat ihmiset enää politiikkaan? Miksi lähtisivät? Palkaksi saa haukkuja ja sosiaalisen median kottaraispönttöön tuijottajien laitticolan ryydittämiä horinoita.

Winston Churchill- tyyppi tulee pyyhkimään pöytää. Hän lupaa verta, hikeä ja kyyneleitä. Ei mielistele ketään, eikä mitään. Churchill sanoi aikoinaan jättäessään konservatiivipuolueen ja liittyessään liberaaleihin jotain siihen suuntaan, että  olen ainoa rotta, joka ui uppoavaan laivaan.

Laiva kyllä kynti syvällä ja syvälle jäi, mutta Churchill tuli uudestaan. Koska ihmiset halusivat hänet takaisin.

Satsaan kouluvierailuihin

Radikalisaatio on yhteiskuntamme potentiaalisin uhka.  Tämä uhka puhuttaa tällä hetkellä eniten radikaalin islamin ja sen terroritekojen takia.

Kuva ei saa jäädä liian kapeaksi.

Meillä on historiaa omastakin takaa.

Viimeisin poliittinen murha on sisäministeri Heikki Ritavuoren surmaaminen Helsingissä vuonna 1922.

Olen tehnyt loppusyksystä kolme kouluvierailua; Vantaalle, Espooseen ja Helsinkiin. Palaute on ollut hyvää.

Olen innostunut asiasta ja aion tänä vuonna kiertää koko Suomessa. Sanomani on selvä; ihmisarvon puolesta radikalisaatiota vastaan. Tärkeä osa vierailua on keskustelu ja kysymykset.

Seuraavaksi olen suuntaamassa Pohjois- Karjalaan. Tarkoitukseni on kiertää eri puolilla Suomea. Suomen nuoriso on fiksua. Heiltä olen oppinut paljon ja aion oppia vastakin.

 

Omalla nimellä ja nuunalla

Kirjoitin samalla otsikolla plokiini 11.8.2010. Hyvin on tekstini aikaa kestänyt. Tilanne ei ole juurikaan muuttunut eli rohkeus Suomessa ei ole lisääntynyt samaa tahtia kuin suunsoitto.

Tuolloin, 2010, ei puhuttu vihapuheesta, eikä valeuutisista. Kyllä ne jo olemassa olivat. Panettelua nimettömänä, monensortin uhkailua, huhujen ja valheiden levittämistä. Aikaa ennen ensimmäistä Jytkyä. Sosiaalinen media oli lapsenkengissään.

Olen saanut ja antanut palautetta pitkään, myös hartaasti. Annan aina palautteen omalla nimellä ja nuunalla. Se on ollut myös yksi tekijä vaalivoittojen takana.

Kantti. Onko sitä vai ei?

Kyse ei ole siitä, oletko oikeassa vai et. Kyse ei ole siitä, voitatko vaalit vai et. Kyse ei ole suosiosta. Kyse on Sinusta? Mitä olet ja uskallat olla.

Moni meistä tärisee kuin matkalaukku, kun kyse on julkisista esiintymisistä. Miksi? Koska sen joutuu tekemään omalla nimellä ja nuunalla. Toisten ja itsensä arvioitavana. Siinä ei selitetä. Kaikki näkyy ja kuuluu.

Miksi altistaa itsensä julkiselle arvostelulle? Etenkin, kun tahallinen väärinymmärtäminen on arkipäivää. Kun sanot jotain suoraan, sinä muka avaudut? Kun kerrot, miltä sinusta tuntuu, sinä muka uhriudut?

Tuota kaikkea olisi hyvä miettiä ennen kuin astuu politiikkaan, saati sitten, jos siellä edes vähän pärjää. Mitä lähempänä on vallan huippu, sitä liukkaammat ovat kengät. Ei sitä aloittaessaan tajua.

Olen ollut jonkin sortin ” Jumalan hullu ”, nuorena en tajunnut pelätä leimaantumista. Menin SMP: hen poikasena. SMP oli politiikan pahnanpohjimmainen. Perustin Perussuomalaiset yhdessä Raimo Vistbacka, Kari J  Bärlundin ja Urpo Leppäsen kanssa.

Otin kantaa nuoresta pitäen. Nuori vihainen mies vastusti kommunismia, vanhoja puolueita, aborttia, naispappeutta, suurta rahaa. EU: sta ja homoliitoista ei tuolloin puhuttu vielä mitään.

Ehdottomuus antaa voimaa. Jalkapallossa maalintekijä tekee maalin päällään sieltä , mihin järkevä pelaaja ei laittaisi jalkaansakaan. Politiikassa suurin potti tulee sille, joka uskaltaa sitä hakea. Kaikki eivät onnistu. Kysymys on sekä taidosta että tuurista. Oikeassa pitää olla oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Se, että voitat vaalit ei merkitse sitä, että olet oikeassa.

En ole Facebookissa,enkä Twitterissä. Olen tajuavinani niiden voiman. Ne ovat voimakkaita välineitä. Rahantekokoneita, informaation ja manipulaation mahdollistavia. Koukuttavia ja addiktoivia. Minulla on se aika enemmän käytettävissäni kuin niillä, jotka viettävät aikaansa niissä. Olla jouten tai rukoilla.

Puhuin 2010 kottaraispönttöön tuijottajista. Keskustelupalstoilla melskaavista muka rohkeista. Heidän pelkuruutensa, tahaton  vetoapunsa ja suuttumuksensa oli yksi tekijä Jytkyjen takana. Se on sama , mitä puhutaan, kunhan puhutaan. Se ei ole aina totta, mutta tarpeeksi usein on.

Sananvapaus on monimutkainen asia. Tieto on valtaa ja valtaa on vahdittava. Vapaa tiedonvälitys on pahimmillaan totuudesta vapaa. Vapautta ei ole ilman vastuuta. Kenelle siitä vastataan ja miten? Julkisen Sanan Neuvosto on hyvä olla olemassa, mutta paljonko sieltä saatu tuomio tuntuu, jos myynti teki uusia ennätyksiä?

Olen saanut vuosien varrella mediassa kohtuullisen kohtelun. Tottakai jotkut jutut ovat tuntuneet kohtuuttomilta ja vääriltä. Jotkut ovat olleet kohtuuttomia ja vääriä. Monet jutut ovat olleet myötäkarvaisia, jopa myönteisiä. Juttuja on tehty paljon. Hyviä ja huonoja. On kehuttu ja haukuttu. Syystä ja syyttä. Olen sitä mieltä, että tämä kohtuullinen kohtelu on tulosta toiminnasta nimellä ja nuunalla.

Siihen rohkaisen, olit sitten poliitikko tai et. Oma itsesi ja näytä se.

Lopulta ratkaisee nujerrus ja armo.

Viiden prosentin vasemmisto

Gallupit eivät äänestä. Presidentinvaaligallupit eivät edes viihdytä.

Tuore Ylen pressagallup kertonee kolme asiaa. Sauli Niinistö voittaa ylivoimaisesti. Paavo Väyrynen nousee kakkoskamppailuun.( Kovin nousija)! SDP: n ja Vasemmistoliiton ehdokkaat muodostavat yhdessä viiden prosentin vasemmiston.

Olen ollut kaksi kertaa puolueen puheenjohtajana presidenttiehdokkaana. Kokemukseeni perustuen väitän, että puoluejohtajan ehdokkuus hyödyttää puoluetta.

Presidenttiehdokkuuteni hyödyttivät Perussuomalaisia vuosien 2007 ja 2015 eduskuntavaaleissa.

Viime kerralla puolueen puheenjohtajia oli ehdolla Paavo Arhinmäki ja minä. Tällä kerralla puolueen puheenjohtajia ei ole ehdolla lainkaan. ( Väyrynen on kansanliikkeen ehdokas, kuten Sauli Niinistökin).

Jussi Halla- aho ja Li Andersson eivät panneet itseään likoon puheenjohtajina. Tämän vuoksi on selvää, että molempien puolueiden ehdokkaat saavat huonomman tuloksen kuin edelliset ehdokkaat ja uskallan sanoa, että huonomman kuin puolueidensa puheenjohtajat olisivat saaneet.

Kauas on vasemmisto uponnut Tarja Halosen ajoista. Vuonna 2006 Vasemmistoliitto meni suoraan Halosen taakse. Halonen voitti tuolloin niukasti toisella kierroksella Sauli Niinistön.

Nyt vasemmiston ehdokkaiden yhteiskannatus on gallupissa 5 prosenttia !!! Se ei ole itsensä likoon laittaneiden Merja Kyllösen ja Tuula Haataisen häpeä. Li Andersson ja Antti Rinne ovat oikea osoite.  Viime vaaleissa Paavo Lipponen sai 6,7% ja Paavo Arhinmäki 5,5 %.

Vasemmistoliitto muni viime eduskuntavaalit kalkkiviivoilla. Arhinmäki kannatti ainoana ehdokkaana yltiöpäistä velanottoa ja tuhosi puolueensa menestyksen parilla viimeisellä vaaliviikolla.

Vasemmiston ehdokkaat ovat epäkiitollisessa tehtävässä antaessaan kasvot viiden prosentin vasemmistolle. He kuitenkin altistavat itsensä, mikä on hatun noston paikka. Hyvällä vaalityöllä he voivat lyödä galluplukemansa.

Punavihreä konkurssi

Suomen talous kasvaa, vienti vetää ja työllisyys paranee. Se ei välttämättä takaa hallituspuolueille vaalivoittoa, mutta mahdollistaa sen. On kerrottava, mikä on vaihtoehto. Se on punavihreä konkurssi.

Suomi voi joutua vaalien jälkeiseen jumiin. Hallitusten kokoaminen Euroopassa on kestänyt kuukausia. Tätä ei voi Suomessakaan sulkea pois, jos puoluekenttä edelleen pirstaloituu.

Punavihreät ovat luvanneet perua koulutusleikkaukset ja aktiivimallin, purkaa kaikki indeksijäädytykset, ryöstää Sitran kassan, palauttaa lomarahat, hoitaa hoitajamitoituksen, lisätä ilmastorahoitusta, perua autoverokevennykset, korjata aluepolitiikan, aktivoida Euroopapolitiikan, sulkea NATO- oven, vähentää velkaantumista….

Humpuukilupauksia.

Katselin säälinsekaisella sympatialla Perussuomalaisten budjettiäänestyksiä. Suomen Afganistanin suurlähetystön lakkauttaminen Eduskunnan budjettipäätöksellä oli niin älytön esitys, ettei sitä kannattanut edes Vasemmistoliitto.

Puolue heitti kesällä kaiken vaikutusvaltansa ikkunasta ulos ja laulaa punaviherköörissä. Odotan opposition yhteisiä välikysymyksiä. Missä viipyy välikysymys maahanmuuttopolitiikasta? Jos se kerran on niin päin honkia hoidettu…

Tämä hallitus ei ole täydellinen, mutta paljon parempi kuin edeltäjänsä.

Punavihreää sotkua minä en tähän maahan halua. Kylmä tosiasia on se, että mikäli Siniset onnistuvat punavihreä sotku jää kokematta.

Mikäli kamaluus tulisi toteen….Punavihreiden panttivankina hallituksessa murjottaisi joko heikentynyt Kokoomus tai Kepu. Uusi ulkoministeri saisi oppia mökeltämään feminististä ulkopolitiikkaa…

Askelmerkit ovat nämä. Kyllä se motivaatiota kasvattaa.