Panen paperille muisteloita ajastani valtakunnanpolitiikassa.

Paljon muistan ja paljosta olen muistavinani.

Yritän välttää sitä, etten muistelisi maailmaa ja pientä ( muttei mitätöntä ) osaani siinä  mieleisekseni.

Olin vuosia luottamuksellisen ja salaisen tiedon lähteillä.

Hämmentyneenä luen vastaavissa asemissa eri puolilla maailmaa olleiden ihmisten vuodatuksia. Katkeruus ja otaksuttu henkilökohtainen hyöty sanelee puhetta ja kirjoitusta.

Luottamus ei lopu palkanmaksuun.

Mitä uskaltaa sanoa ja tehdä, jos ja kun on odotettavissa, että jopa maan sisäistä ja ulkoista turvallisuutta koskevat asiat kailotetaan katoilta ja turistaan toreilla.

Media ja erilaiset tiedusteluorganisaatiot pääsevät helpolla hölösuiden maailmassa. Suuri osa ihmisistä kertoo sosiaalisessa mediassa kaiken tekemisistään ja tekemättä jättämisistään.

Kun menen konserttiin, haluan kuulla musiikkia. En kitarakorvien poliittisia monologeja kaiken maailman friikkien  ” ongelmista. ”

Sama periaate pätee urheilukisoihin.

Kirkossa haluan kuulla gospelia ja evankeliumia.

Hölösuiden maailma ei hyvältä näytä.

USA: n presidentinvaali kärjistyy kysymykseen laista ja järjestyksestä. Biden voittaa paitsi jos Trump saa sanomansa läpi siitä, että patsaiden kaatelu ja poliisien vihaaminen vie demokraattien johdolla Venezuelan tielle.

EU ja Britannia päätyvät kovaan brexitiin. Luottamusta ei ole.

Suomi ottaa velkaa suut ja silmät täyteen. Minne rahat menevät ja mistä ne tulevat. Kukaan ei tiedä. Pahinta on se, ettei kukaan kysy.

Hölösuiden maailmassa ihmisten välinen luottamus menee. Se on pahinta. Vaikeuksia on kaikilla ja meille kaikille tapahtuu kaikki, jos on tarpeeksi aikaa. Ei taakkoja pidä pelätä, vaan kantaa.

Hölösuiden maailmassa kaikki on julkista ja kaupan, eikä pelastusta ole missään. Paitsi siinä, että käytöksemme muuttuu.

Luottamuksellinen asiaa pysyy luotetuilla. Saahan sitä toivoa.

Mikään ei ole mahdotonta eli kaikki on mahdollista.

Kukapa olisi uskonut, että ateistinen Neuvostoliitto, joka piut paut välitti perhearvoista, meni tuonelaan kulttuurimarxilaisuutensa kanssa. Kukaan ei jäänyt suremaan.

Venäjän uudessa perustuslaissa määritellään avioliitto miehen ja naisen väliseksi ja että usko Jumalaan yhdistää Venäjän kansalaisia.

Kuulostaa hyvin eurooppalaiselta. 😉

Suomen hallitus on myöntymässä ” EU: n elvytysrahastoon ”.

Suuri osa suomalaista lusikoi jo nyt kevennettyä kaurapuuroa lisääntyvän työttömyyden, lomautusten  ja maksuhäiriöiden muodossa. Piina sen kun pahenee.

Olomme ja asemamme sekä taloutemme kuulemma paranee sillä, että annamme Suomen luottokortin EU: n haltuun  Etelä- Euroopan pankkien pelastamiseksi.

Missä luottokortti, siellä maksaja.

Mitään ei ole opittu.

Olen vanhan liiton liiton mies. Pidän perinteistä, tehdä asiat tutusti ja turvallisesti. Se antaa voimaa ja tuo lohtua.

Tämä juhannus on ollut erilainen. Kahdesta syystä. Isäni siirtyi ajasta ikuisuuteen kesäkuun alussa ja siunaustilaisuus oli runsas viikko sitten. Isä on kuitenkin läsnä ajatuksissa ja muistoissa.

En usko kuolemaan. Uskon elämään.

Ilmestyskirjan sanoin: ” Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva. ”

Olen käynyt Kokemäen juhannusraveissa joka juhannus vuodesta 1977 lukuunottamatta vuotta 1988, jolloin olin armeijassa Haminassa, enkä saanut lomaa.

Korona vei juhannusravit. Raveja ei Kokemäellä tänä vuonna ajettu. Erityisesti olisin kaivannut hiilikanaa, hyvää savubroileria.

Isän uskon näkeväni taivaassa ja Kokemäen raveihin toivon pääseväni ensi kesänä. Erot eivät ole lopullisia.

Viime juhannuksena olin vast ikään lopettanut politiikan valtakunnan tasolla. Nyt kun siitä on ollut ammatillisesti erossa vuoden päivät, voi sanoa, että eipä ole maailman meno parempi.

Solmin Otavan kanssa kustannussopimuksen muistelmista pari viikkoa ennen koronarajoituksia. Ensi juhannuksena on valmista tekstiä jos Luoja suo viskaalit sallii. Suora kuin Soini.

Ennakoin plokissani 28.5 tapaus Juha Mäenpäätä. Kun käsittely oli perustuslakivaliokunnassa kesken en antanut ohjeita.

Nyt kun olen lukenut mietinnön. Annan tuomion.

Perussuomalaiset ja valiokunnan Kokoomuslaiset jäsenet Wille Rydman ja Heikki Vestman ovat oikeassa.

Olen tyrmistynyt enemmistön linjauksista.

Eduskunta ei ole toverituomioistuin. Onko Mäenpään sanoma todella pahinta, mitä Eduskunnan suuressa salissa on sataan  vuoteen sanottu? Ja jos vaikka olisi, niin syytesuojan  purkaminen?

Ei.

Sananvapaus on demokratiamme kivijalka ja Eduskunta ja sen suuri sali, jossa itsekin toimin neljällä vaalikaudella, on vapaan ja kansanvaltaisen keskustelun areena.

Onneksi syytteen nostaminen vaatii 5/6 enemmistön. Enemmistön mielivalta ei ole siis mahdollista.

Perussuomalaiset tekevät oikein estäessään syytteen nostamisen. Kerrankin olen jostakin perustamani puolueen kanssa täysin samaa mieltä. Sananvapauden politisoiminen on väärin.

Toisaalla valtakunnansyyttäjä on Päivi Räsäsen sanan- ja uskonnonvapauden kimpussa. Asia on saanut ja maailmanlaajuista julkisuutta ja tahrannut Suomen mainetta.

Uskon, että Räsäsen kohdalla oikeus voittaa.

Voisin tietysti olla Juha Mäenpäästä vaiti. En halua. Koko sananvapauden ja demokratian ydin on siinä, että puolustaa myös niitä, joiden kanssa ei ole aina samaa mieltä. Tavoista puhumattakaan.

Kansanedustaja on Suomen kansan valitsema. Hän saa ja voi olla epätäydellinen. Hän edustaa kaikkia suomalaisia myös niitä, jotka eivät ole häntä äänestäneet.

Onneksi kaksi Kokoomuksen kansanedustajaa käyttivät järkeään ja harkintakykyään. Se antaa pientä toivoa tai ainakin illuusion siitä, että perustuslakivaliokunta ei ole täysin politisoitunut.

Tänään olen iloinen siitä, että voi vapaana kansalaisena kertoa mielipiteeni vailla kansanedustajuuden tai ministeriyden mukanaan tuomaa valtaa ja vastuuta. Suomen kansalaisena.

Kun minua valheellisin perustein yritettiin epäluottamuslauseella erottaa ulkoministerin tehtävästä viime kaudella käyttäessäni sanan- ja uskonnonvapauttani Perussuomalaiset äänestivät tyhjää.

Asia politisoitiin  silloin ja Perussuomalaiset alistuvat tyhjän painajiksi. Sen täytyy hävettää.

Nyt ei hävetä. Hyvä niin.