Aihearkisto: ploki

Vasemmiston itkumuuri

Yää. Kaikki on pielessä. Mikään ei ole hyvin. Tuho uhkaa. Maailma murenee. Kuilu syvenee. Veroja on liian vähän. Järjestä puhumattakaan.

Vasemmisto on nykyajan itkumuuri, porua ja parkua. Vailla vaihtoehtoa, jos SDP: n Sitran kassaryöstöä kolmena vuotena peräkkäin ei sellaiseksi lasketa. Huuhaata pahimmillaan.

Kaikki on huonosti. Mitä nyt työttömyys vähenee, talous kasvaa, Terrafamekaan ei ole uppoamassa Kainuun soihin. Palkkojakin korotetaan, kun kilpailukyvyn parantuminen on luonut siihen edellytyksiä.

Suomi ei parane parkumalla.

Sosialistit ja kommunistit( vasemmistoliitoksi naamioituneina) tekevät presidentinvaaleissa kaikkien aikojen pohjanoteerauksen. Viime vaaleissa Paavo Lipponen sai 6,7 % äänistä. Nyt Tuula Haatainen ja Merja Kyllönen eivät yllä siihen yhdessäkään…no, äänestetään ensin. Äänestäjä päättää.

Annan kuitenkin arvoa ehdokkuudelle. Tiedän kokemuksesta, mitä se on. Sain viimeksi 9,4% äänistä. Nuo  runsaat 287 .000 ääntä olivat kovan työn takana.

Feministisen ulkopolitiikan vaatiminen ja fasismin ulvonta ei vedä.

Eduskuntavaaleihin on vielä pitkä aika. Nekin voi mokata kalkkiviivoilla kuten Paavo Arhinmäki viimeksi . ” Otetaan lisää velkaa” – puheillaan hän tupakoi puolentusinaa paikkaa savuna ilmaan. Viimeisessä vaalitentissä.

Mikä on puutavarajunan ja vasemmistoliiton vappukulkueen ero? Junassa pölkyt tulevat edellä ja punainen lippu perässä. Vappukulkueessa punainen lippu menee edessä ja pölkyt tulevat perässä. Ja pölkkyjä on entistä vähemmän.

Vasemmisto vaatii lomarahojen leikkausten perumista. Siinä on selkeä viesti työmarkkinajärjestöille , jotka asian sopivat. Odotan käsi pitkällä tämän vaatimuksen täyttymistä.

 

Mikko Vainio on poissa

Saimme suru-uutisen Mikko Vainion kuolemasta eilen sunnuntaina.

Mikko Vainio oli hieno mies. Varreltaan vähäinen, sydämeltään suuri.

Tunsin Mikko Vainion kymmeniä vuosia. Hän oli yksi nuoruuteni sankareista. SMP: n kansanedustaja, unohdetun kansan edustaja ja Veikko Vennamon luottomies.

Mikko kävi monet taistelut. Sodasta hän ei paljon puhunut, sotiemme veteraanien asiasta paljon. Tiesi mistä puhui. Luoja soi Mikolle väkevän, 94- vuotta pitkän elämän.

SMP: n kaaduttua konkurssiin Mikko Vainio Lehtiyhtiön osalta ja Raimo Vistbacka puolueen osalta,  pitivät huolen siitä, että ankara asia hoidettiin kunniallisesti samalla mahdollistaen uuden puolueen perustamisen. Ilman näitä miehiä ei olisi ollut Jytkyjä. Ilman perustaa ei ole mitään.

Tunnen surua. Enemmän kuitenkin iloa, kun sain tuntea Mikon kymmeniä vuosia ja kasvaa iässä ja armossa politiikan taidossa. Mikolta opin malttia ja tolkkua.

Yksi viimeisistä suurista vennamolaisista on poissa. Silti hän elää muistoissamme, sydämessämme.

Mikon tytär Anne on rakas kollegani Eduskunnassa. Olen iloinen, että Mikko sai nähdä valtiopäivätyönsä jatkuvan. Parempaa tukimiestä kuin Annella oli, ei saa mistään.

Mikko ja Tellervo kulkivat pitkän tien. Yhteisen tien. Oli kunnia – asia saada kulkea  pienen pätkän silloin , pienen pätkän tällöin mukananne. Mikkoa kannattelevat nyt ikuiset käsivarret.

Jätkät ja Jytkyt

Agenttitarinat myyvät asiaa paremmin. Ei pitäisi.

Jätkät & Jytkyt kirja jäi julkisuudessa liian vähälle huomiolle. Se ei ole helppo kirja, mutta hyvä se on. Mielestäni se on perusteellisin eepos, joka populismista on Suomessa kirjoitettu. Monipuolisesti koottu. Hyvä kokonaisuus.

Kirjan alku ei ole politiikan kevytlevitettä vaan kirnuvoita. Tuhtia tavaraa, jota saa tankata muutamaan kertaan ennen kuin sitä ymmärtää. Retoris- performatiivinen diskurssianalyysi ei helpolla aukea sen paremmin minulle kuin Iltalehden politiikan toimittajallekaan.

Jotta voimme ymmärtää toisiamme, meidän on puhuttava samaa kieltä. Politiikan tutkimuksen kielen ymmärtäminen ja tuottaminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Siihen ei aina sen paremmin hinkua kuin haluakaan.

Ernesto Laclau ja Margaret Canovan ovat populismin tutkimuksen uranuurtajia. Canovan on minulle henkilökohtaisesti tärkeä. Kun tein omaa graduani , hänen tekstinsä olivat inspiraationa ja auttoivat  ymmärtämään mitä olen tutkimassa ja tekemässä.

Kirjan parasta antia ovat runsaat käytännön esimerkit ja niiden arviointi sekä palauttaminen ja paaluttaminen teoreettisiin viitekehyksiin.

Plokia on luettu tarkkaan.

Kaanaan kieli toimii, kun sekä puhuja että kuulijat ymmärtävät asiat samalla tavalla. Ei kannata kuurnia hyttystä, jos kuulija ei tiedä kamelista.

Kun pohtii mitä Perussuomalaiselle puolueelle on tapahtunut parinkymmenen vuoden aikana, on syytä ymmärtää puolueeseen syntyneet ja sisältyneet kerrostumat. Näiden väliset (valta)suhteet ovat muuttuneet ja niillä on ollut selvät seurauksensa.

Yksi kirjan parhaista oivalluksista ja hyvin perustelluista johtopäätöksistä on, että kristillinen usko ja ” kulttuurikristillisyys” eivät ole sama asia. Suvivirren puolustaminen sopii molemmille, mutta ei samasta syystä.

Samaten populismi ja äärioikeisto eivät ole sama asia.

Uskon vastakohta ei ole epäily vaan epäusko. Perussuomalaiset ei ole kristillinen puolue, vaikka sillä oli pitkään kristitty( roomalais-katolilainen) puheenjohtaja.

Politiikka, ollakseen tehokasta, on julkista. Julkisuuden ja julkaisemisen muodot ja mahdollisuudet ovat kehittyneet. Sosiaalinen media on paradoksaalisesti myös epäsosiaalinen. Silti se hyödyttää ja on hyödyttänyt populistista politiikkaa.

Mediat ja eliitit eivät enää pysty estämään populististen viestien pääsyä laajemmasti esille. Asioita ei voi enää vaieta kuoliaiksi. Tämä on iso muutos. On jokseenkin yhdentekevää julkaistaanko poliitikon juttuja saati kirjoituksia Helsingin Sanomissa vai ei.

Kun ilmiöstä ja myynnistä tulee tarpeeksi merkittävää, aukeavat sekä palstat että etusivu.

Jätkät ja Jytkyt kirjoittaa ja analysoi Soinia ja tämän tekemisiä.  On jotensakin sopimatonta arvioida itseään ja omaa toimintaani tässä yhteydessä, mutta sen verran voin sanoa, että luin mielenkiinnolla. Suurella mielenkiinnolla.

Kirjassa suoranaisia virheitä on vähän( tahattomia). Oikaistaan tässä nyt pari asiaa. Maisterisjätkä todellakin julkaistiin v 2008  – ei vaalikirjana vaan vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen.  Eduskuntavaalit olivat v 2007, ei 2008. Perussuomalaisten ja minun ryhmäni Euroopan Parlamentissa oli todellakin EFD, joka on lyhennys Europe of Freedom and Democracy sanoista, siis Vapaa ja Demokraattinen Eurooppa, ei Euroopan federalistien ja demokraattinen puolueryhmittymä.

Toimintani EFD- ryhmässä osin muutti ja osin vahvisti käsitystäni Euroopan Unionista. Saadut kokemukset ja luodut yhteydet ovat ammatillisesti korvaamattomia. Mitä tahansa mieltä me olemmekin Brexitistä…tai Nigel Faragesta.

Suosittelen tätä Jätkät ja Jytkyt teosta politiikan toimijoille , seuraajille ja medialle. Kirjan seurassa on kiva vaivata päätään ja tutustua niihin ihmis- ja poliitikkotyyppeihin , jotka nyt ja tulevaisuudessa aiheuttavat päänvaivaa.

Kiitos kirjasta.

Populismi ei mihinkään kuole. Se muuttaa muotoaan  ja matkustaa mantereelta toiselle.

Mies ja mikrofoni riittävät.

Kun on riittävän hyvä mies.

Voi se olla nainen(kin).

EK – Lisää sosialismia

Herrojen mielestä, koskaan ei ole varaa palkankorotuksiin. Nyt kuitenkin palkkoja korotetaan. Aika reilustikin.

EK itkee ja ruikuttaa oman sosialisminsa, Euroopan Unionin, perään.

Taneli Lahti ja Jyri Häkämies ovat painaneet päänsä Vanajanlinnan kylmiä kiviä vasten lämpöä etsiäkseen.

Euroopan  Unioni on olemassa olonsa suurimman haasteen edessä: Britit jättävät tämän menestystarinaksi ristityn hankkeen.

Aina kun Neuvostoliitossa oli ongelmia, huudettiin apuun lisää sosialismia. Kun EU on vaikeuksissa, huudetaan apuun lisää integraatiota.

Ei EU luo työpaikkoja. Yritykset ne luovat. Luulisi työnantajan edustajan tämän ymmärtävän. Ainakin ne sitä tolkottaa Suomessa suhteessa valtiovaltaan.

Kursssikaverini Jyri Häkämies on kokoomuslainen sormenpäitään myöten.  Tiedoksi vaan, että hallitusohjelma pitää ja siinä on kiveen hakattuna tämän hallituksen politiikka.

Yhteisvastuut ja EMUilu ei tällä hallituskokoonpanolla etene. Asia on toinen, jos hallitus kaatuisi. Siinä menee sitten myös SOTE ja valinnanvapaus. Niin ja perhevapaauudistus…se voi jäädä tussahdukseksi muutenkin. Kotiäitiviha ei vetele.

Omalta osaltani pidän kiinni siitä mitä toukokuussa 2015 sovittiin. En ole kuitenkaan enää minkään vaivainen. Asia on yksinkertainen. Kokoomus voi saada valinnanvapauden, Kepu maakuntahallinnon, Siniset pitävät kiinni sovitusta EU- linjasta ja vain vapaaehtoisuuteen nojaavasta taakanjaosta. Hallitusohjelmassa on selvät sävelet myös työvoiman tarveharkinnasta.

Se on nämä kaikki. Tämä ei kiviä halailemalla muutu. Sana on tietenkin vapaa.

Sillä lailla, sanoi Tarvajärvi.

Päiväkotipöllöilyä

Päiväkodeissa tehdään arvokasta työtä.

Tätä työtä ei pidä pöllöilyillä mennä sotkemaan.

Etenkin Helsingin kaupungin alueen joissakin osissa kylvetään  saamani tiedon mukaan hölmöyden siemeniä.

Tänään saimme lukea isänpäivän korvaamisesta läheisen päivällä joissakin Helsingin kaupungin päiväkodeissa. Umpihullua.

Jokaisella lapsella on isä.  Se on biologinen fakta, eikä valeuutinen.

Tietooni on saatettu, että Helsingin kaupungin kaakkoisella alueella ei päiväkotilapsia saa enää viedä syksyn alussa kirkkoon , ei joulukirkkoon tai pääsiäiskirkkoon.

Mitä helvettiä? Vai pirun tai pyhimyksen torjuntaa tämä on?

Poliittinen korrektius saa umpihulluja muotoja.

Kovin kauaa ei ole siitä kun saimme lukea, että liikennemerkeistä puuhataan sukupuolineutraaleja. Varmaankin innokkaimmat liikenneopettajat löytyvät joistakin Helsingin kaupungin päiväkodeista…

Mies ei synnytä. Translaki ei tämän hallituksen aikana etene. Ja tällähän ei ole mitään tekemistä ajankohtaisten pöllöilyjen kanssa.

xxx

Jotakin hyvääkin. Luen parasta aikaa Emilia Palosen ja kumppaneiden kirjoittamaan Jätkät & Jytkyt kirjaa. Arvostelu tähän plokin ilmestyy viikonlopun aikana.

Suolestamista ja suitsutusta tiedossa.