Jytkyvaalien jälkeen sain lunta tupaan, kun en vienyt puoluetta hallitukseen. Huudettiin vastuunpakoilusta.
Pärjäsimme hyvin vuoden 2015 vaaleissa. Menimme hallitukseen. Otimme vastuuta. Tämä hallitus on onnistunut saamaan Suomen kasvuun ja työttömyyden vähenemään.
Nyt kenokaulat huutaa, että lupaukset on petetty. Kuinka lapsellista. Kun ottaa vastuuta ja tekee sekä saa aikaan, on sanansa syöjä.
Kun emme ottaneet vastuuta, se oli väärin. Kun otimme vastuuta. Se oli väärin.
Punaiset ja Vihreät eivät kestäneet viime hallituksessa täyttä aikaa, aikaansannoksetkin olivat sitä ja tätä.
Oppostiossa Vasemmistoliitto ja Vihreät eivät ole saaneet yhtään asiaa läpi ja ylitystä laulaa herrat maan.
Konservatiiviäijä ei voi tehdä mitään oikein ja punavihreä ei tee mitään väärin. Siinä on tasapaino.
Kaksoisstandardi rehottaa.
On suorastaan suloista katsoa maamme valtamedian väheksyvän Suomen Sisua Perussuomalaisten puoluekokouksessa sen jälkeen kun he ovat vuosia todistelleet järjestön äärioikeistolaisuutta. Huutaneet äänensä käheäksi fasismista. Nyt se on okei?
Johonkin ovat unohtuneet uuden puoluejohdon rasismituomiot. Ne, joihin minulta vaadittiin kommentteja vuosi toisen perään. Nyt ne eivät ole kenellekään ongelma?
No, ei pidä olla lapsellinen.
Entiset ja nykyiset Perussuomalaiset ovat avioliiton ulkopuolisten suhteidensa kanssa luupissa. Ei ne minua kiinnosta kuin siinä mielessä, että tapahtuuko tällaista aisan yli hyppimistä myös muissa aatesuunnissa? Miksi siitä ei kirjoiteta?
Kaksoisstandardi.
Politiikka on mielenkiintoista. Karavaani kulkee ja kojootit ulvoo.
On hölmöä väittää, ettei Perussuomalaisten puoluekokouksessa tapahtunut vallankaappausta/keikausta. Neljä nuivaa puheenjohtajaa oli monille liikaa. Puoluevaltuuston valtausyritys Suomen Sisun toimesta oli se viimeinen niitti.
Sillä oli seurauksensa.
Sitä saa mitä tilaa.
