Kaikki kirjoittajan Timo Soini artikkelit

Vastaus Janne Virkkuselle

Janne Virkkunen, Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja, oli lukenut Turkin suurlähettiläspäivillä pitämäni puheen ja pitänyt sitä pääosin kelvollisena.

Hän kritisoi minua siitä, että olin maininnut jotakin myönteistä Euroopan ja Turkin yhteisistä demokraattisista arvoista.

Vastaan tässä plokissa, koska se saavuttaa asiasta kinnostununeet nopeammin kuin Helsingin Sanomien yleisöosastolla, eikä ainakaan ”palstatila lopu kesken.” Helsingin Sanomat ei uutisoinut koko puheesta tai virallisesta vierailustani yhtään mitään. En tiennyt, että bittitaivaskin on jo tilapulan uhri.

Puhe kannattaa lukea kokonaisuudessaan.

Kerroin vierailuni keskeisen sisällön tänään EU: n ulkoministereille Brysselissä. Sain kiitosta. Kanavat kannattaa pitää auki.

Turkin kehityksessä on paljon huolta aiheuttavaa. Jos me puhuisimme vain helppojen maiden kanssa olisivat piirit aika pienet. Jos me emme puhu Turkin kanssa, joku muu tekee sen. Ilolla. Suuntautuuko Turkki Eurooopan arvojen suuntaan vai tuleeko siitä Lähi-Idän maa? Kysymys on paitsi siitä, millainen Turkki on, että siitä mihin suuntaan se menee ja millainen se sitten on.

Tosiasia on , että Turkissa on pidetty rehelliset parlamentti- ja presidentinvaalit. Vapaat vaalit ovat demokratian perusta. Ongelmia on sananvapauden ja oikeusvaltion suhteen. Tämän sanoin Turkissa suoraan ja selvästi.

Pyydän lukijaa hetken  pohtimaan, mitä me suomalaiset ajattelisimme, jos sotilasvallankaappauksessa ammuttaisiin omilla hävittäjillämme Eduskuntaa, YLE vallattaisiin ja yli 300 ihmistä tapettaisiin. Kyllä se jälkensä jättää.

En vähättele ongelmia. Me menemme kohti entistä epävarmempaa maailmaa. Kohti huonompaa tulevaisuutta monissa maailman kolkissa. Siinä ei auta surkuttelu ja voivottelu vaan on puhuttava niiden kanssa, joiden kanssa on eri mieltä.

Tämän plokin perään on viime viikolla tuoreeltaan julkaistu ploki, joka kannattaa lukea yksin tein.

Kävin Turkissa

Olin Turkissa virallisella vierailulla. Puhuin Turkin suurlähettiläspäivillä ja tapasin keskeiset politiikan vaikuttajat.

Keskustelin Presidentin, ulkoministerin, pääministerin ja Eurooppa- ministerin kanssa. Tapasin myös opposition ja kansalaisjärjestöjen edustajia sekä paikallista mediaa.

Olen aina ollut sitä mieltä, että keskustella pitää. Turkki on yksi Euroopan kohtalon kysymyksistä. Ei ole samantekevää, millainen Turkki on ja kenen kanssa se tekee yhteistyötä ja käy kauppaa.

Suomen vienti Turkkiin oli yli 700 miljoonan euron arvoinen ja Turkissa lomaili viime vuonna pitkälti yli 100.000 suomalaista. Hyvät välit on meidän oma etu.

Syyrian sota on aiheuttanut , yhdessä Irakin kriisin ja ääri-islamilaisen Isisin kanssa ennennäkemättömän pakolaistilanteen ja valtavan epävakauden alueella, joka heijastuu Eurooppaan.

Turkissa on yli 3 miljoonaa pakolaista, joista noin 800,000 on lapsia. Pakolaissopimus Turkin ja EU: välillä on sekä vaikea että välttämätön. Kuka meistä haluaa patoluukut auki ja Eurooppaan miljoonia pakolaisia lisää?

Toin puheissani ja tapaamisissani esiin myös Turkin ihmisoikeusongelmat, sananvapauden rajoitukset ja mahdollisen kuolemanrangaistuksen palauttamisen. En lakaise ongelmia maton alle, mutta en kulje maailmalla räksyttämässä vaan etsimässä ratkaisuja. Suomea kuunnellaan ja arvostetaan.

Maanantaina Brysselissä kerron tilannekatsauksen ministerikollegoille. Raportit menevät myös Eduskunnan Ulkoasian- ja Suurelle valiokunnalle ensi tilassa.

Olen käytännönläheinen poliitikko. Etsin ratkaisuja. Osaan myös olla hauska ja kärjistävä. Molempia puolia tarvitaan. Tosiasia on nyt se, että maailma Suomen ympärillä kuohuu, emmekä selviä siitä panemalla päätä pensaaseen. Siksi toimin. Suomen hyväksi.

Sanoin aikanaan, että Missä EU, siellä ongelma. Ei ole mennyt paljon pieleen.

Asiat voivat mennä aina huonommin.

Missä EU, ei missään!

Suomen pitää aina olla mukana, omana itsenään , omalla panoksellaan.

Elämme reaalimaailmassa, siksi toimin realistisesti. Periaatteista ei tingitä, eikä lyödä päätä seinään.

 

Tosiasioita presidentinvaalista

Presidentinvaaleilla on ollut suuri merkitys puolueemme nousussa. Tämä historian opetus suomalaisissa olosuhteissa on syytä kerrata ja luodattava tulevaa.

Minut asetettiin puolueen presidenttiehdokkaaksi Kokkolan puoluekokouksessa 2005. Tony Halme piti tukipuheenvuoron. Puolue oli yhtenäinen. Se oli tärkeää.

Sain 2006 vaaleissa 3,4 prosentin kannatuksen ja runsaat 103.000 ääntä. Siitä alkoi Perussuomalaisten nousu. Muita ehdokkaita olivat mm. Sauli Niinistö, Tarja Halonen, Matti Vanhanen ja Heidi Hautala. Kilpailin samassa sarjassa. Se toi uskottavuutta. Saimme satoja jäseniä ja aktiiveja lisää.

Eduskuntavaaleissa 2007 saimme selvän voiton, isompikin potti oli muutaman tuhannen äänen päässä, kolmessa vaalipiirissä jäimme vain niukasti kansanedustajan paikasta. Ehdokasasettelumme ei vain riittänyt.

Saimme vauhtia päälle. Vuoden 2008 kuntavaaleissa jysähti jo 5,4 prosenttia äänistä. Puolueesta tuli valtakunnallinen.

Sain perustella vuoden 2009 EU- vaaliehdokkuuttani omille. Miksi osallistua, kun ei pidä koko systeemistä? Juuri siksi. Näyttää kriittisyys ja olla sen kanava. Tulos 130.000 ääntä ja maan ylivoimainen ääniharava. Puolue oli viety Eurooppaan. Siellä rakennettiin suhteet, joista nyt on hyötyä.

Jytky pohjattiin EU- vaaleissa.

Jytky oli maailmanlaajuinen sensaatio. Ainutlaatuinen. Sanottiin. Se ei toistu, ei mitenkään. Kuitenkin tuli jatkojytky. Kun tehtiin.

Puolue, joka saa tuollaisen vaalivoiton ei voi jättää presidentinvaaleja väliin. Lähdin ehdokkaaksi vuoden 2012 vaaleissa, velvollisuudentunnosta ja tietoisen siitä, että emme saa pudota politiikan parrasvaloista runsaat puoli vuotta Jytkyn jälkeen.

Tulos 9,4 prosenttia ja 280.000 ääntä ei ollut aivan odotusten mukainen, mutta tärkeä tulos kaikin puolin. Puoluekoneisto pysyi rasvassa. Moni teki eteeni kovan työ, jota en unohda.

Kuntavaaleissa voitimme taas, myös EU- vaaleissa. Moni oli odottanut enemmän. Realismi ja kokemus olivat puutteellisia. Ei asiat rakennu päivässä parissa.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa meidät meinattiin haudata elävältä. Toisin kävi. Meillä oli oma linja ja uskoimme siihen, mitä teimme.

Tulevat kuntavaalit ratkaistaan ehdokasasettelussa. Tämä pitää ymmärtää. Jokaisessa kunnassa. Puolueen puheenjohtajana velvollisuuteni on olla ehdolla ja olen.

Vuoden päästä on presidentinvaalit. Perussuomalaisilla on oltava oma ehdokas valtakunnan ykkösvirkaan? Mitä se kertoo puolueesta, jos ei ole? Se kertoo sen, ettei ole ketään, jota laittaa ehdolle. Se ei ole totta. On ja on oltava mitat täyttävä ehdokas. Joku muu kuin minä.

Presidentinvaalit 2018 ovat vuotta ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Niistä pois jättäytyminen olisi kohtalokas ja karkea virhe. Puolue putoaisi kuukausiksi politiikan kovasta julkisuudesta, viestisi kyvyttömyydestä ja haluttomuudesta. Perussuomalaiset on taisteleva puolue, ei luovuttava puolue. Joskus voitetaan, joskus hävitään, mutta aina taistellaan.

Kevään korvalla

Terveisiä täältä vuosilomalta. Mies voi olla lomalla, politiikka ei milloinkaan.

Puhelimet pärähtivät soimaan. Asia koski Jussi Halla-ahon mahdollista ehdokkuutta Perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Viestejä tuli puolueen jäseniltä, kannattajilta, vastustajilta ja tiedotusvälineiden edustajilta.

Omat päätökset mahdollisesta jatkostani kerron kevään korvalla, kuten viimeksi 22.12. ilmoitin.

Puoluekokous on alkukesästä Jyväskylässä. Siellä päätetään,  kuka puoluetta johtaa.  Siihen asti halukkailla ja kyvykkäillä on mahdollista lähteä mukaan kisaan.

 

Vuodeosaston vallankaappaus

Kansalaisaloite luotiin ilmeisen vilpittömässä mielessä. Bona fide.

Totuus on ollut karumpi. Suurin osa aloitteista ei saa tarpeeksi nimiä ja raukeavat. Ei siinä mitään. Huomio kiinnittyy siihen , mitkä aloitteet saavat julkisuutta, etenevät ja voivat jopa mennä läpi. Ja miksi?

Politiikan vuodeosasto on kaapannut kansalaisaloitteen oman propagandansa välineeksi. Homoliittoaloite oli kuin oppikirjasta. Tunnettuja eri alan vaikuttajia ja mediarummutus päälle, jonka tutut tiedotustoimijat tekivät Nordenstrengin hengessä.

Paavo Väyrynen, lahjakas luku sinänsä, nappasi euroaloitteen hoteisiinsa, Kimmo Kiljunen ratsastaa taitetulla indeksillä ja armomurha-aloite yhdistää söpösti kokoomuslaisen ja kommarin( Iiro Viinasen ja Esko Seppäsen).

YLE: llä on ilmeisesti vielä runsaasti rahaa, sillä se teettää gallupeja ja julkaisee näyttävästi sellaisen armomurhasta. Vetää vuodeosaston vaalivankkureita. Muutama nyyhkytarina oheen ja taas pesee ja linkoaa.

Mikään ei ole niin viisas kuin ihminen paitsi diplomi-insinööri. On ollut paha virhe pitää edellä mainittuja poliitikkoja has been-sarjalaisina. He pyörittävät mediaa kuin apina karusellia. Siinä jäi lähdekritiikki lähtökuoppiinsa. Täydestä menee kuin väärä raha.

Pahkeinen. Vanhojen puolueiden veteraanit näyttivät, kuinka kansalaisaloite voidaan valjastaa oman asialistan ajajaksi. Media toimii megafonina. Aika temppu.