EU-huippukokouksen hedelmät

Jyrki Katainen otti eilen harppauksen matkalla kohti Suomen itsenäisyyden myymistä.

Olemme menossa rytinällä kohti velkaunionia, kansallisen budjettivallan menettämistä, Suomen täysvaltaisuuden myymistä – sekä räjähtävällä voimalla lisääntyvää valtion velkaa, kun yksi euromaa kaatuu toisensa perään, ja Suomi jatkaa takaamista!

Eikä meiltä enää kysytä – tuodaan vain lasku!

Huippukokous oli kaikkien poliittisten vedätysten huippu. Ensin luotiin keinotekoinen markkinapaine. "Nyt pitää suostua tai loppu tulee!" Markkinameklarit tietävät, että se oli suomeksi sanottuna valhetta. Kyllä suurpankkiirit tämän osaavat, kun heidän rahojaan pelastetaan.

Jos joku muuta luulee, pyydän selittämään, miten huippukokous on ratkaissut eurokriisin. Ei mitenkään. Se ei millään tavoin ratkaise kriisimaiden ongelmia. Nyt vallan keskittäjät käyttävät ihmisten pelkoa ja tietämättömyyttä häikäilemättä hyväkseen. "Älä koskaan jätä kriisiä käyttämättä", he sanovat.

Merkozy kyllä tietää, miten poliittista peliä pelataan. Heidät on monessa liemessä keitetty. Kataisen hallitus on sen rinnalla lauma pikkulapsia. Ja tulos on sen näköistä.

Kun lukee huippukokoukset päätöslausumia, on vaikea löytää mitään merkkiä siitä ohjeistuksesta ja valtuutuksesta, jolla eduskunta lähetti hallituksen neuvottelemaan. Eikä ihme. Ei Suomen kanta kiinnosta. Miksi kiinnostaisi? Mehän suostumme kuitenkin! Alistumme – menemme vaikka rähmällemme! "Pitää olla päätöksenteon ytimessä!"

Kataisen ainut saavutus on epämääräinen alaviite. Pahoin pelkään, että EVM:n määräenemmistösääntöön olisi suostuttu kokonaan, jos perustusvaliokunta ei olisi todennut sen olevan Suomen perustuslain vastainen.

Seuraavaksi alkaa juonittelu siitä, miten sekin alaviite voidaan vesittää. Joko yritetään saada valiokunta pyörtämään aiemman kantansa tai sitten vikitellään keskusta mukaan. Eurokriisissä keskustalla ei ole ollut johdonmukaista linjaa.

Ja perustuslakivaltiokunta on poliittinen elin. Se tottelee lopulta hallituksen tahtoa, kun pannaan kova kovaa vastaan.

Hallitus on käytännössä jo suostunut Suomen veto-oikeuden menettämiseen, vaikka ennen kokousta vannoi kautta kiven ja kannon, että sitä ei voida hyväksyä.

Näin käy, kun ei ole omaa suunnitelmaa. Jos et ole valmis kävelemään ulos, jäät muiden pelinappulaksi.

Kirjoitin viime toukokuussa Wall Street Journalissa, että näin tulisi käymään: "Yksimielisyyden poistaminen on vain ajan kysymys. Silloin meillä on täysmittainen varainsiirtoja tekevä liittovaltio."

Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että huippukokouksessa käytännössä vesitettiin sijoittajavastuu. Saa nähdä, miten Urpilainen yrittää sen selittää. Oliko sijoittajavastuu kynnyskysymys hallitusyhteistyölle vai eikö se ollutkaan? Ollaanko vasta päästy linnanjuhlista kotiin kun alkavat uudet takinkääntöjuhlat?