Abortti ei ole ihmisoikeus

Pääministeri Sanna Marin ei tunne ulkopolitiikan perusasioita.

Hän väitti hiljattain puheenjohtajapaneelissa,  että olen toiminut Suomen ulkopolitiikan vastaisesti toimiessani ulkoministerinä.

Väite on väärä.

Sipilän hallitus antoi oman ulko- ja turvallisuuspoliittisen selontekonsa, eikä siellä sanota abortista yhtään mitään. Ei mitään.

Sipilän hallituksen selonteossa luki, että Suomi tukee naisten ja tyttöjen aseman parantamista ja lisääntymis – ja seksuaalioikeuksien edistämistä.  Tämän totesi kansanedustaja Päivi Räsänen yksiselitteisesti ja minua tukien Eduskunnassa. Sen mukaan toimin. Aborttia ei siellä mainita. Abortti ei ole ihmisoikeus, oikeus elämään on.

Onko se sattuma, ei ole. En olisi ulkoministerinä selontekoon hyväksynyt mainintaa abortista. Tämä tiedettiin hallituksessa, eikä sitä Kokoomus ja Keskusta esittänyt, eikä eduskuntakäsittelyssä Marin sen paremmin kuin kukaan muukaan sitä oppositiossa sinne vaatinut. Sellaista esitystä Eduskunnassa ei tehty.

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa ei määrittele oppositio. Selonteon laatii hallitus ja sen hyväksyy Eduskunta.

Se voi ottaa lujille, mutta edellinen hallitus ja Eduskunta ei linjannut abortista yhtään mitään. Abortti ei ollut osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Minusta tehtiin tukku kanteluita. Oikeuskansleri totesi yksiselitteisesti, että osallistumiseni kynttilävigiliaan ei ollut lain vastaista. Sanan- ja uskonnonvapaus koskee ministeriä.

Vastineeni oikeuskanslerille kannattaa lukea. Puolustin sanan- ja uskonnonvapauttani ja käytin laillisia oikeuksiani. Ei se, että ihmisestä tulee ministeri merkitse sanan –  uskonnonvapauden menettämistä.

Ministerille voidaan aina esittää epäluottamusta. Sen ymmärrän, se on politiikkaa ja syyksi kelpasi kohdaltani kielteinen kantani aborttiin. Yllätys se ei voinut olla, koska koko poliittisen urani ajan olen sen suoraan sanonut ja tunnustanut. Kun minusta tuli ministeri ulkoministeriöön, kaikki tiesivät kantani. Ministeriössä sai vapaasti olla eri mieltä tästä asiasta ministerin kanssa. Ei uhattu potkuilla tai lähettämisellä Ulan- Batoriin.

Ymmärrän, että pääministeri Marin on kanssani eri mieltä elämän pyhyydestä kohdusta hautaan. Niin on moni muukin.

Olen siitä surullinen.

Kun  luottamuksestani Eduskunnassa äänestettiin, silloinen edustaja Marin ja vihreiden Emma Kari äänestivät liian aikaisin ja kirjautuivat poissaolevaksi tässä historiallisessa äänestyksessä.

Kun luottamuksestani äänestettiin,  ei äänestetty siitä hyväksyykö Eduskunta abortin vai ei. Siinä äänestettiin ministerin luottamuksesta. Enemmistö äänesti luottamuksen puolesta.

Olisihan se ollut kummallista jos enemmistöhallitus olisi kaatunut siihen, että ministeri, jonka toimet oli tutkittu ja Oikeuskansleri oli todennut, että lakia ei ollut rikottu, olisi saanut potkut.

Semminkin kun hallituksen tärkeimmässä linjauksessa eli selonteossa ei puhuttu sanaakaan abortista.