Perussuomalaiset oli eduskuntavaaleissa Suomen kolmanneksi suosituin puolue. Gallupeissa olemme tällä hetkellä kakkosena, kesällä kävimme jopa gallupkärjessä.
Se on kova saavutus puolueelta, joka aloitettiin nollilta ja epäonnistuneiden miesten toimesta vuonna 1995. Oma ja luja tahto sekä usko omaan asiaan menestyy. Tarvitaan aikaa ja uskoa omaan asiaan. Jos on tarvetta, tulee tulosta.
Perussuomalaisten Jytky-voitto löi Suomen eliitin ällikällä ja tosikot ovat tiltissä vieläkin. On Suomi niin kauhean ahdasmielinen maa näin jälkihaloslaisen ajan auetessa. Suvaitsevaiston fasismi ja darvinismi kukkivat. Sille on vastavoima – Perussuomalaiset.
Viime vaaleissa Perussuomalaiset tulivat ulos kaapista – äänestysuurnille. Moni nukkuva heräsi ja sekös oli kamalaa. Eduskuntaankin tuli valittua miehiä ja naisia suoraan sahalta ja sairaaloista. Tavallisia ihmisiä! – Hui kauheata!
Minä olen ylpeä Perussuomalaisuudesta. Suomessa on minulle ja kaltaisilleni oma ääni , kanava ja puolue. Omat sekä ihastuttavat että välistä vihastuttavat. Tässä puolueessa on arjen ja elämän maku. Iloineen ja suruineen.
Urpo Leppänen opetti minulle nuorena puoluesihteerinä monta asiaa. Yksi tärkeimmistä oli: Älä unohda epäonnistunutta ihmistä. He haluavat olla mukana, kunhan kokevat kelpaavansa. Siinä oli suvaitsevaisuusoppia selvällä suomella sanottuna. Ihmiselämä on pyhä. Elettävä se on – jokainen elämä. Ja sillä on luovuttamaton arvonsa.
Minulla, Perussuomalaisena preisdenttiehdokkaana, on todellinen mahdollisuus päästä presidentinvaaleissa toiselle kierrokselle ja sitten on kaikki mahdollista.
Se olisi sekä Perussuomalaisille että minulle iso juttu. Se toteutuu, kun Perussuomalaiset lähtevät liikkeelle ja äänestävät omaa ehdokasta, minua. Yksinkertaista? Populismia? Kyllä ja totta!
Kuntavaaleissa Suomen poliittinen värikartta menee uusiksi. Silloin tulee Jatko-Jytky.
Noudatin joulun välipäivinä kannattajieni ohjetta: Lepää ja sitten uusin voimin etulinjaan.
Niin tein. Olen aina uskonut Perussuomalaisiin. Ja omiin päätöksiini.
Nyt alkaa Presidentti-vaalien loppuveto.
Haastaja on hyvävoimaisena toisessa parissa ulkona… ja peli vetää. Maalisuoralla maisema vaihtuu.