SDP on kriisissä.

Lihansyöjien lähtö iskee suonta puolueesta.

Siis mitä?

Olen aina arvostanut perusdemaria, joka ei vouhota, eikä vatuloi.

Sosialisti en ole, eikä minusta sellaista tule.

Silti työväenliikkeessä on arvostettavia asioita ja ihmisiä.

Nyt yksi kentällinen SDP:n aatelia jättää eduskuntatyön – vapaaehtoisesti.

Reijo Laitinen, Reijo Kallio, Lauri Kähkönen, Tero Rönni ja Antti Kalliomäki siirtyvät vilttiketjuun.

Menetys on SDP:lle tuntuva. SDP ei ole tällä hetkellä perinteisessä kannattajakunnassaan kovin uskottava ja kun tukipylväät lähtevät niin työväentalot huojuvat.

Tunnen ylläolevan viisikon henkilökohtaisesti; tolkun miehiä, lihansyöjiä. Edustamansa kansan näköisiä.

Olen varma, että moni näiden miesten äänestäjistä ei enää äänestä SDP:tä. Puolue ei riitä, jos henkilö ei täsmää. Mistä löytyvät uudet Laitiset ja Kähköset? Luottopakit.

Kun ei ole luottoa, kansa antaa pakit.

SDP:ssa ei arvosteta peruspuurtajaa, eikä duunarimiestä. AY-liikkeen parhaita poikia painetaan niskasta alas.

Nämä miehet eivät anele. He vetävät johtopäätökset.

Ilkka Taipale putosi jo viime vaaleissa. Todellinen köyhien ja miesten ystävä. SDP ei arvosta, mutta josko sittenkin Taipale tekisi paluun?

Hyvää näissä lihansyöjissä on se, että heistä pitävät ja heitä äänestävät myös tosinaiset – sellaiset, joilta ei itku pääse, jos kynsi katkeaa.

Toivottavasti viime jaossa eduskunnasta pudottunut veturinkuljettaja Harry Wallin tekee paluun. Olisi sekin jotakin , että viiden lihansyöjä-lähtijän korvaajaksi tulisi edes yksi lihansyöjä(sdp).

—

Perussuomalaisten profiili on selvä. Me olemme aitojen ihmisten puolue.Miesten ja naisten.

Olen tutkinut perustellisesti äänestäjäkuntaamme. Tunnen sen käytännön kokemuksesta.Se on monipuolisempi kuin julkisuus antaa ymmärtää.

Perussuomalaiset on ihmiselle hyvä.

Lihansyöjien luottopuolue.

Tulivuorenpurkaus Islannissa näyttää ihmiskunnalle nenänmallia. Ihminen on pieni, muttei merkityksetön.

Nyky-yhteiskunta on haavoittuvainen.

Enää netin kaatuminen on kokematta. Luulen, että sekin on ajan kysymys.

Pääsin itse torstaina Suomeen viimeisellä mahdollisella koneella. Pari tuntia sen jälkeen Brysselin kenttä suljettiin.

Perjantaina sain olla saattamassa Urpo Leppästä taivastielle. Kiitollisuus nousee surun yläpuolelle.

Tänään minun oli tarkoitus lähteä Puolaan europarlamenttiryhmäni Vapaan ja Demokraattisen Euroopan edustajana presidentti Lech Kaczynskin hautajaisiin.

Matkareittiä etsittiin, mutta ratkaisua ei löytynyt.Tähän on tyytyminen.

Tulivuorenpurkaus pysäyttää, mutta vain hetkeksi. Tähän on tultu kun
” kehitys kehittyy ”.

Jatkuva online-elämä muuttaa elämää.

Päätöksiä tehdään samantien perusteellisesti miettimättä, koska luullaan, että aina ja joka hetki voi päättää uudestaan edellisistä päätöksistä ja historiasta välittämättä.

Se mikä käy virtuaalimaailmassa ei päde tosielämässä.

Harkinta-aika tekee voimakkaan paluun.

Tuumaustunti oli vielä jokin aika sitten kunniassa. Sen aikana mietittiin mitä tehdään ja miten tehdään.

Sama pätee ihmissuhteissa. Kihlaus oli aikanaan hyvin merkityksellinen. Se oli lupaus naimisiinmenosta, mutta siitä oli vielä mahdollisuus pakittaa. Harkita.

Tosirakkaus voi hetken odottaa, sillä se on ikuista.

Elämä voi haihtua hetkessä kuin tuhka tuuleen.

Kuolematon sielu ei katoa.

Poliittisten muistelmateosten rintamalla on tulossa hiljaista.
Kustantajat eivät ole ole kiinnostuneita julkaisemaan niteitä, joissa on vain pahvikansien välissä yksi sivu, nimilehti ”En muista”.

Perussuomalaisten puoluehallitus vaati viime torstaina uusia vaaleja, koska nykyhallitus on menettänyt uskottavuutensa ja toimintakykynsä.

Rappio rehottaa.

Vanhojen puolueiden rahoitusmoraali on rämettynyt. Ja kirjopyykki pyörii.

Säätiöpuolue RKP:n radiohiljaisuutta tässä asiassa ei tarvitse ihmetellä.

Entäs vihreät?
Vihreät ovat pelastamassa milloin Kuubaa, milloin napajäätiköitä ja ryhävalaita. Kieltämässä turkistarhausta ja tupakointia, formuloita ja lihansyöntiä.

Kenen kissa on vihreiden kielen vienyt kun he seisovat pönäkästi vaaliraharappion ryvettämän porvarihallituksen tukipönkkänä. Vihreät tukevat rappiota.

Vasemmistokin istuu hiljaisena naama nurkkaan päin.

Dementikkojen demokratialle terveiset: Käsi pöydälle, pöytä kertavedolla puhtaaksi ja kohti uusia vaaleja.

Kepulaiset arvelevat, että puheenjohtajakierros siivittää keskustaa uuteen nousuun.

Niin arvelivat sosialistitkin ennen viime puoluekokoustaan. Karavaani kiersi Skinnaria myöten ja Jutta Urpilainen valittiin. Nousu on vielä näkemättä.

Näin käynee keskustallekin. Mauri ei saa mennä , vaan Mauri tulee.

Puolueen Taata, Seppo Kääriäinen, pohdiskeli muutama päivä sitten, että kepun kannatus on gallupeissa laskenut hämmästyttävän vähän. Olen samaa mieltä. Vaaleissa on kuitenkin 20 prosentin raja tiukassa.

Parempaa tuskin on luvassa, sillä vaaliraharappio pysyy pinnalla eduskuntavaaleihin saakka.

Pääministeri Matti Vanhanen pakkaa tavaransa kesken vaalikauden ja käy eduskuntavaalit rivimiehenä.

Keskusta on kuitenkin sitkeä puolue, jota ei pidä aliarvioida.

Puolue taistelee rajusti hallitusasemasta. Kakkosijakin voi riittää siihen.

Puheenjohtajakaravaanin kiertäminen ympäri maata tuo jonkin verran julkisuutta. Se auttaa pääsemään maakuntalehtiin, mutta siellähän keskusta on ollut jo vuosikymmenestä toiseen.

Jotakin uutta pitää olla. Siinä en keskustalle konsultiksi rupea.

Pieni vihje kuitenkin. Miten on mahdollista, että Perussuomalaiset on Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla huomattavasti suurempi valtuustopuolue kuin Suomen Keskusta?

—-

Kokoomus on tällä hetkellä Suomen haavoittuvin puolue. Se on onnistunut viime vuosina hyvin. Kannatuksen taittuessa virheiden mahdollisuus kasvaa, vaikka tällä hetkellä varaa pieneen notkahdukseen on.

Eurovaaleissa tuli jo pieni varoitus.

Kasvovesillä ei kaikkea saa.

Olen hyvilläni Julkisen sanan neuvoston (JSN) langettavasta päätöksestä.

Elävän poliitikon jokainen sana tuntuu olevan suurennuslasin alla,
tämä kuuluu demokratiaan ja sopii minulle.

Edesmenneitä poliitikkoja, kuten Tonya, voi arvioida kriittisesti, sekin sopii minulle. Johonkin täytyy kuitenkin vetää raja, kuten nyt tehtiin.

Itsekritiikki on rajanvetoon paras. Suosittelen sitä itse kullekin.