Kuuntelin kesällä Ylen audiokuunnelman ja luin Markku Heikkilän kirjoittaman kirjan Jussi Halla- ahosta. Kun niihin lisää vielä omat subjektiiviset kokemukset on kuva näköistaidetta.

Olemme täysin erilaisia ihmisiä, meitä eivät yhdistä arvot, eivätkä mielenkiinnon kohteet, joten on täysin selvää, että johtamamme puolue muuttui puheenjohtajavaihdoksen myötä.

Yksityiskohdista ei kannata kinata.

Perussuomalainen puolue ei joutunut hajaannukseen Jussi Halla- ahon valinnan myötä vaan siksi, että Halla-aho käskytti valintansa jälkeen vaihtamaan koko puoluejohdon.

Kuten Halla- ahoa , ei  ensimmäisen varapuheenjohtajan vaalin voittanutta  Laura Huhtasaartakaan, kiinnostanut puolueen pitkäaikainen johtaminen. Tehtävä on epäinhimillisen rankka ja vaatii sosiaalista luonnetta. Empatiaa.

Halla- aho kesti pestissä, jota ei oikeasti halunnut ja jossa ei viihtynyt neljä vuotta. Kirjassa esitetty selitys uupumuksesta, univaikeuksista ja kaikesta muusta on varmasti sinänsä totta, mutta juurisyy on syvemmällä. Halla- aho ei halua seurata johtajaa vaikka johtaisi itse.

Perussuomalaiset ei ole enää se puolue, jollaiseksi Raimo Vistbacka ja minä sen perustimme.

Me kävimme isompiemme kimppuun. Oli sitten kysymys EU: sta, vanhoista puolueista, suuresta rahasta, korporaatioiden ylivallasta. Meitä kiinnostivat kaikki asiat, etenkin ihmiset ja heidän vaikeutensa. Teimme ison määrän valituksia ja oikaisupyyntöjä viranomaisille ja oikeuslaitokselle, koska ihmiset pyysivät.

Tänään Perussuomalaiset on yhden tempun taikuri. Maahanmuutto.

Empatia ei kuulu perussuomalaisten politiikkaan.

Sellainen on opetuslapsi kuin on mestarikin.

Muutamaa Gazassa vammautunutta lasta ei voi tuoda Suomeen hoidettavaksi. Hedelmistään puu tunnetaan. Perussuomalaisten enkelikuoro näki tässäkin jonkun ongelman.

Emme muka  voi auttaa täällä, emmekä halua auttaa siellä. Älkää sitten ihmetelkö jos Jerikon tiellä papit ja leeviläiset kävelevät ohitsenne. Samarialaisia ei riitä joka polulle.

En suhtaudu Halla- ahoon ihmisenä kielteisesti. Päinvastoin. Elämäntarina on kovaa luettavaa. Elämä on jättänyt jälkensä. Hänelle käy uskonsa mukaan.

Hänen politiikastaan olen eri mieltä. Hän ei edusta sitä, minkä Vistbacka ja minä perustimme.

Eikä hänen tarvitsekaan.

Perussuomalaiset on nyt hänen näköisensä puolue.

Vennamolaisuuden  kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.