Anni Sinnemäki lähtee kuntavaaleihin Helsingissä, vaikka pormestariehdokas on Atte Harjanne.
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta on esittänyt tavoitteen mennä Perussuomalaisista ohi kuntavaaleissa. Äkkiseltään ajatus vaikuttaa pähkähullulta, mutta tarkemmin katsottuna se on mahdollista.
Vihreät pakottaa Jussi Halla- ahon kehään.
Halla- aho sai viimeksi lähes 19.000 ääntä, reilusti yli puolet Perussuomalaisten kaikista äänistä Helsingissä. Halla- ahon äänet eivät automaattisesti siirry Perussuomalaisille.
Mikäli Halla- aho ottaa hatkat ehdokkuudesta asialla on valtakunnallista merkitystä. Halla- aho ei ehdokkuutta halua, niin kuin ei halunnut ministeriksi, eikä oikein puheenjohtajaksikaan. Asemat eivät ole hänelle henkilökohtaisesti tärkeitä.
Perussuomalaisten ehdokasasettelu on mennyt hietaan. Tämä oli nähtävissä jo kuukausia sitten. Vennamolaisia kartetaan. Puolueella on todennäköisesti ainakin kolmasosa vähemmän ehdokkaita kuin viimeksi. Takkiin tulee. Reilusti ja kautta maan.
Vihreät killuu siinä kymmenen prosentin kieppeillä ja Persut ilman Halla- ahoa voi jäädä alle, eikä Vasemmistoliittokaan kamalan kauas jää, ilman Li Anderssonia (8-9% ).
Perussuomalaisten vaalitulos Espoossa ja Vantaalla vajoaa todella merkittävästi. Vantaalla lista saataneen täyteen, Espoossa tuskin.
Listat pitää jättää 4.3. Kiire on. Persussuomalaiset ilmoitti, että, kasassa on nyt 3500 ehdokasta . En oikein sitäkään usko. Lopputulos kirin jälkeen voi olla niillä kieppeillä. Viimeksi Perussuomalaisilla, oli 5953 ehdokasta . Ehdokasmäärän romahtaminen yksistään tietää kannatuksen romahtamista. Sitten muu politiikka päälle.
Halla- ahon merkitys sekä äänissä että moraalilta voi merkitä jopa yhden prosenttiyksikön valtakunnan tasolla. Se ei Halla- ahon päätä käännä. Ainoastaan Riikka Purra voi sen tehdä. Purra johtaa edestä ja on ehdolla Kirkkonummella.
Vihreiden tavoite ei ole täyttä huuhaata. Sillä pääsee otsikoihin ja jopa plokiin. Jotakin on opittu.
xxx
Ei mennyt vuorokauttakaan, kun peitto heilahti. Halal- aho ehdolle.