Saimme suru-uutisen Mikko Vainion kuolemasta eilen sunnuntaina.

Mikko Vainio oli hieno mies. Varreltaan vähäinen, sydämeltään suuri.

Tunsin Mikko Vainion kymmeniä vuosia. Hän oli yksi nuoruuteni sankareista. SMP: n kansanedustaja, unohdetun kansan edustaja ja Veikko Vennamon luottomies.

Mikko kävi monet taistelut. Sodasta hän ei paljon puhunut, sotiemme veteraanien asiasta paljon. Tiesi mistä puhui. Luoja soi Mikolle väkevän, 94- vuotta pitkän elämän.

SMP: n kaaduttua konkurssiin Mikko Vainio Lehtiyhtiön osalta ja Raimo Vistbacka puolueen osalta,  pitivät huolen siitä, että ankara asia hoidettiin kunniallisesti samalla mahdollistaen uuden puolueen perustamisen. Ilman näitä miehiä ei olisi ollut Jytkyjä. Ilman perustaa ei ole mitään.

Tunnen surua. Enemmän kuitenkin iloa, kun sain tuntea Mikon kymmeniä vuosia ja kasvaa iässä ja armossa politiikan taidossa. Mikolta opin malttia ja tolkkua.

Yksi viimeisistä suurista vennamolaisista on poissa. Silti hän elää muistoissamme, sydämessämme.

Mikon tytär Anne on rakas kollegani Eduskunnassa. Olen iloinen, että Mikko sai nähdä valtiopäivätyönsä jatkuvan. Parempaa tukimiestä kuin Annella oli, ei saa mistään.

Mikko ja Tellervo kulkivat pitkän tien. Yhteisen tien. Oli kunnia – asia saada kulkea  pienen pätkän silloin , pienen pätkän tällöin mukananne. Mikkoa kannattelevat nyt ikuiset käsivarret.