Ajan merkit eivät ole hyvät.

Mikään tilanne ei ole niin huono, etteikö sitä voisi typeryydellä huonontaa. Se käy kätevästi sanomalla ja sitä voi ryydittää tekemällä.

EK- pomo Veli-Matti Mattila teki mahtihallan paikallisen sopimisen edistämiselle. Sinänsä järkevän asian edistäminen muuttuu tuollaiselle löysällä lärväilyllä poliittisesti mahdottomaksi.

SDP ja kommunistit eivät tarvitse vaalikampanjaa lainkaan, kun Mattila hoitaa. Työmarkkinoilla on pian shakki ja sitten matti. Lennot jo takkuavat. Ei tarvitse olla mikään Hegel ymmärtääksen mitä tämän tiensä päästä löytyy.

Turkki ja Hollanti ovat nyt pahassa paikassa. Tästä voi tulla suurempikin harmi koko Euroopalle. Ulkoministerinä olen oppinut monta asiaa, päällimmäisenä sen, että arkoja ja vaikeita asioita ei kannata hoitaa julkisuuden kautta. Ne eivät sitä kautta hoidu.

Tunnekuohussa tulee usein sanottua sellaista, mitä myöhemmin katuu. Kun sen vielä  tekee julkisuudessa, on soppa sakea.

Pohjois-Korean ohjuskokeet ovat todellinen uhka. Etelä-Korean sisäpoliittinen kaaos siinä sivussa ja vieressä kasaa mustia pilviä taivaanrantaan. Mitä tehdä kun ei voi olla yhdessä, eikä tule toimeen erikseen?

Perussuomalaisten puheenjohtajakausi opetti minulle kaikenlaista. Ennen kaikkea katsomaan ajan merkkejä ja kestämään henkistä epämukavuutta.

Mattila arvioi aivan pieleen ihmisten sietokyvyn. Kyse ei ole rahasta, kyse on kunniasta. Työmies on palkkansa ansainnut. Ilman duunareita ei tehdä voittoja.

Taivaanranta ruskottaa. Turkin ja Euroopan välillä on kohtalonyhteys, mutta ei kunnon puheyhteyttä. Se on helvetin vaarallista.

Näen multakuormittain traumaa pienissä sieluissa. Meillä ja maailmalla. Politiikassa pärjätäkseen pitää olla poliitikko, ei ajan ilmiö. Minä-ihmisten hedonismi tekee pahaa jälkeä.

Meillä ja maailmalla.

Taidan sittenkin kirjoittaa kolmannen kirjan. Kun vielä ehtii.