Kevään korva on tänään.
Lailan ja Leilan nimipäivänä.
Olen puolueen puheenjohtajana saanut Perussuomalaisilta paljon ja antanut kaikkeni. Kaksikymmentä riemun ja raadannan vuotta on takana. Jokainen päivä on eletty, yhtäkään ei ole jäänyt väliin. Ei hyvää, eikä huonoa.
Kymmenen kahden vuoden kautta puheenjohtajana on takana.
En hae jatkokautta Jyväskylän puoluekokouksessa kesäkuun alussa. Edessä on jotakin muuta.
Päätös ei ollut helppo, mutta se on oikea. Kaikkien kannalta.
Pitkä matka on muuttanut miestä. Kun maaliskuun 26. päivänä vuonna 1979 lampsin SMP:n puoluetoimistoon liittyäkseni SMP: n jäseneksi, minulla ei ollut aavistustakaan, mihin kaikkeen lukion ekaluokkalaisen päätös myöhemmin johtaisi.
Veikko Vennamo oli minulle politiikan profeetta, jota lähdin seuraamaan. Vuoden 1979 SMP: n puoluekokouksessa Veikko Vennamo jätti puolueen puheenjohtajuuden oltuaan kaksikymmentä vuotta SMP: n puheenjohtajana. Olin järkyttynyt. Historia on osoittanut, että tuo päätös oli oikea. SMP sai vuoden 1983 eduskuntavaaleissa Pekka Vennamon johdolla suuren vaalivoiton.
Oikeassa pitää olla oikeaan aikaan. Veikko Vennamo luotti SMP: n kenttään valita puolueelle uusi puheenjohtaja.
Minä luotan Perussuomalaisten kenttäväkeen valita puolueellemme uusi puheenjohtaja. Ovat osanneet tehdä oikean valinnan jo monta kertaa aikaisemminkin, osaavat myös ensi kesänä.
Kun pääsin Espoon kaupunginvaltuustoon vuoden 2000 kuntavaaleissa, tiesin, että kyllä tästä vielä Eduskuntaan päästään. Tuo tavoite ja haave toteutui 2003. Kuinka pitkälle päästään, sitä en tiennyt.
Olin luottavainen siitä, että puolue ja minä sen mukana nousemme. Siitä en ollut huolissani, se oli työllä tehtävissä. Muistan jo silloin ajatelleeni, että tärkeää on myös se, mitä nousee mukanamme. Olen vastuussa myös siitä. Kaikesta.
Raimo Vistbacka vei puolueemme Eduskuntaan, minä vein sen Eurooppaan ja hallitukseen. Kenttä teki meistä suuren kuntapuolueen. Olin kallellani luopumiseen päin jo kotvan aikaa kevään korvaa odotellessani.
Tunsin suurta iloa ja ylpeyttä, kun saimme yhteisellä työllä Perussuomalaisille runsaat 3800 kuntavaaliehdokasta. Meillä on lista lähes jokaisessa kunnassa. Teen kovan vaalityön, sen osaan. Yhdessä Tekemällä tulee hyvä tulos.
Tästä ilmoituksesta alkaa kilpa puolueen puheenjohtajan paikasta. Se tekee Perussuomalaisista tämän kevään kiinnostavimman puolueen. Kilpa on puolueelle oikein ymmärrettynä suuri mahdollisuus.
Johdan puoluetta kesäkuuhun asti. En minä maailmasta ja puolueesta mihinkään katoa. Hoidan sen, mikä hoitaa pitää. Puolue on hyvässä taloudellisessa ja toiminnallisessa kunnossa. Aina pystyy silti parempaan. Olemme taloudellisesti riippumaton puolue. Kukaan ei voi meitä kurkuttaa. Jäsenmäärä hipoo 10,000 rajapyykkiä.
Ulkoministerin tehtävä on minulle suuri kunnia. Olen hoitanut vaativaa tehtävää hyvin. Mielelläni jatkaisin siinä vaalikauden loppuun. Tämä riippuu useammasta asiasta, aivan ensiksi siitä, että puolue jatkaa hallituksessa.
Kannatan voimakkaasti Perussuomalaisten pysymistä hallituksessa. Siellä voi vaikuttaa ja saa aikaan tuloksia. Minulla on runsaasti kokemusta oppositioasemasta, tiedän näiden asemien eron. Kyse on siitä, miten puolueen linjaa menestyksekkäästi ajetaan ja puolustetaan. Se voidaan tehdä sekä oppositiosta että hallituksesta käsin. Tällä hetkellä hallitus on parempi paikka.
Olo on päätöksen tehtyäni sekä helpottunut että haikea. En minä enää kunnolla muista millaista arki oli ennen puolueen puheenjohtajuutta. Olen sulkenut kotioven lukemattomia kertoja lähtiessäni Perussuomalaisten asialle. Onneksi olen näiden reissujen jälkeen myös saanut avata kotioven yhtä monta kertaa.
Tässä yhteydessä haluan kiittää myös vaimoani ja vaimoni puolesta, joka on ollut Rouva puheenjohtaja kaksikymmentä vuotta.
Aina kun olen sulkenut jonkun oven, Luoja on avannut minulle toisen. Olen saanut olla puheenjohtajana oma itseni. Puolueen jäsenet ovat antaneet minulle tilaa sekä myös sietäneet omanlaista ja omapäistä puheenjohtajaa, jyrkkää jätkää. Olen tästä kaikesta syvästi kiitollinen.
Tilanne on muuttunut. On syntynyt uusi tilanne. Toivon, että kenttä hyväksyy ratkaisuni. Nekin, joihin se ottaa kipeästi. Tiedän, että teitä on paljon. Niin monta kannustusta jatkopestiin olen saanut. Te olette tukeneet minua aina ja kaikissa tilanteissa. Mahdollistaneet yhteiset vaalivoittomme . Jytkyn ja muut vaalimenestykset. Tukekaa minua myös nyt.
Hyvä tästä tulee ja hyvin tämä menee. Uskoa ja rohkeutta se vaatii. Samalla tavalla kuin SMP:ssa 1979. Täytyy tehdä oikea päätös oikeaan aikaan. Se päivä on tänään, kevään korvalla.