Valtava palautevyöry

Olen vastannut niin paljon viesteihin, kun olen tänään ehtinyt.

Viestejä on satoja. Lähes kaikki plussaa. Stillerin Pressiklubin jälkeen sähköposti, tekstarit ja puhelimet vilkkuivat kuin jouluvalot.

En edes Jytkyn alla kokenut moista.

Kannattajille sanon, että me hävisimme homoliittoäänestyksen Eduskunnassa, mutta siinä ei päätetty kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Meillä on linjamme ja pidämme siitä kiinni. Meillä ei ole mitään syytä hävetä. Me olemme perinteisen avioliiton kannalla tänään ja huomenna niin kuin olimme eilen.

Päinvastoin. Ollaan ylpeitä omasta linjasta. Kansa näkee, että puolue ei huoju, eikä horju. Perussuomalaisten asiat päätetään meidän puolueessa- ei Ylessä, Hesarissa saati SETAssa.  Perussuomalaiset ovat suomalaista selkärankaa.

Kävin kaupassa. Peukut nousivat pystyyn hyllyjen välissä ja parkkipaikalla. Peukuttajat olivat barskin näköisiä miehiä ja joukossa muutama ihana nainen.

Tässähän ihan innostuu vaaleja kohden. Leijona on herätetty. Tappiossa on voiton siemen. Aivan niin kuin ennen vanhaan marttyyrien veressä.  Oikean asian vuoksi, voi ottaa lukua. Ja nousta uudestaan. Valoa kohti.

Kannatuksemme suunta kääntyi. En tiedä , näkyykö se seuraavassa mielipidemittauksessa. Uurnilla se näkyy. Mistä tiedän? Kokemuksesta. Tiedän, milloin peli vetää.

xxx

Ylen kulttuuritoimituksen päällikkö Janne Mällinen, siis Mällinen, kirjoitti, että edustan paavivaltaista katolilaisuutta. Kulttuuripäällikölle tiedoksi. Katolisen kirkon pää on Kristus. Se on hyvä tietää, vaikka on töissä kansan pakkorahoittamassa YLEssä.

Tavallinen kansa, oli sitten  luterilaisia tai pakanoita, ei koskaan näe vaivaa katolilaisuudestani. Joillekin toimittajille se näyttää olevan vaikeata. Sama uskonnolla mankeloiminen koskee Sipilää ja Räsästä. Tulkaa ulos kaapista, jos kiinnostaa.

Minulta on kysytty, voiko seuraava Eduskunta ja hallitus muuttaa tämän Eduskunnan päätöksiä. TIETENKIN VOI. Grow up.