Sinulla on oltava oma suunnitelma tai olet osa toisten suunnitelmaa.
Tämä kiteytys pitää paikkansa.
Perussuomalaisilla ei ole omaa suunnitelmaa ja he ovat osa Kokoomuksen suunnitelmaa. Tästä olen varoittanut.
Kirjoitin jo viime kesänä, että tuho tulee tällä menolla.
Kansanedustajat ovat ryhtyneet herroiksi. Palvelutehtävä ei kiinnosta, osaa ei saa kiinni millään vempaimella.
Hallituksen talouspoliittinen linja on päin helvettiä. Arvonlisäveron nosto tappoi talouskasvun ja toimeliaisuuden siihen paikkaan.
Työttömyyden hoito on pelkkää keppiä. Ei meillä ole työvoimapula, meillä on työnantajapula.
Vennamolaiset on siivottu puolueesta. Samalla ovenavauksella meni järjestöpoliittinen osaaminen. Katsokaa Keski- Suomen tulosta. Erotitte laittomasti parhaan kenttämiehen.
Europarlamentaarikko leveilee kymmenen avustajan hillotolppa- haaremillaan ja puolue on aikeissa siunata taas kokoomuslaisten virkanimitykset. Kokoomus palauttaa maamiinoja ja Persut astuvat poliittisiin miinoihin. Porvari nauraa pöhköille.
Puheenjohtaja Purra sanoi, että puolueen linja ei ole väärä. Kyllä se on. Toteutatte täysillä kokoomuksen talouspolitiikkaa ja maksatte sekä viulut että viinat.
Perussuomalaiset ei ole oikeistolainen herrapuolue, ei viisastelijoiden kerho vaan tavallisen suomalaisen ääni ja puolustaja.
Perussuomalaisia pitää ajaa rautakuolaimilla. Puoluetta pitää johtaa. Pitää olla luja, mutta lempeä. Inhimillinen.
Älkää aliarvioiko Kepua. Se nousee kuin usva paskasta.