Marin voitti SDP:n

Sanna Marin voitti vaalit SDP: lle.

Vastaavaa tunnereaktiolta puolue ei ole onnistunut herättämään sitten talonpojan tappolinjan – Pellot pakettiin SDP.

Ennen kuin ruoditaan vaalivoittoa tarkemmin, lopetetaan teeskentely arvoista ja ” meidän vaihtoehdosta ”.

Äänet on laskettu ja niitä oli n 28.000 vähemmän kun Kokoomuksella ja n 3.000 vähemmän kuin Perussuomalaisilla, mutta yli 71. 000 enemmän kuin vuonna 2019.

Nyt on kyse vallasta ja vaikutusvallasta eli kahdeksasta ministerinsalkusta, neljästä valtiosihteeristä, paristakymmenestä erityisavustajasta, THL: n pääjohtajasta ja ties mistä….

Tälle vaihtoehto on oppositio ja toisen varapuhemiehen paikka.

Ymmärsitkö?

Vaalipuheita ei kannata enää pitää. Vaalit on käyty.

SDP pyrkii tosissaan hallitukseen ja joustaa, muttei murru.

Sanna Marin on kova naama ja johti valtavan  vaalituloksen tilanteessa, jossa muut hallituspuolueet kielipuoluetta lukuunottamatta romahtivat.

Olen myös varma, että SDP menetti jonkin verran  miesäänestäjiä persuille. Naisäänestäjät korvasivat menetykset.

Vihreät menettivät 136.000 ääntä ja Vasemmistoliitto 33.000 ääntä, siis yhteensä n 170.000 ääntä ja SDP voitti 70.000 ääntä ja monet mediat ja tutkijat sanoivat, että taktinen äänestäminen ratkaisi vaalit; paskan marjat, kaikesta sitä palkkaa maksetaan. Minne ne muut 100.000 ääntä menivät…amatöörit.

Vihreiden ja Vasemmistoliiton tappion syyt olen jo analysoinut.

SDP kävi vaalitaistelun niin kuin se pitää käydä.
Omat teemat – omat lelut. Määrittele itsesi, ettet ole muiden määritettelemisten armoilla.

Tee oma suunnitelma ja et ole osa muiden suunnitelmaa. Vaaleissa ei päätetä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä ( mielestäni SDP: n talouspolitiikka on heppoista ja lyhytnäköistä ),  vaan voimasuhteet.

Vaalivoitto pääministeriasemasta on todella kova saavutus. Temppujen temppu. Sanna Marin johti edestä ja sai muut mukaan; nekin, jotka eivät puolueen sisällä hänestä piitanneet.

Tampereen Iikka ei  ( vaali)työtä pelkää. Tässä termissä ei ole pätkääkään setämiehen piruilua vaan ammattimiehen arvostusta.

Sanna Marin oli/on koko (arvo)liberaalin Lännen ikoni. En voisi olla kauempana näistä mielipiteistä, mutta nostan hattua ihmiselle, joka uskoo asiaansa ja arvoihinsa. Se herättää luottamusta.

SDP: n konservoitu koneisto horahti hereille,  Marin synnytti aitoa innostusta ja uskoa hyvinvointivaltioon sekä sosialidemokratiaan. Maailmassa on paljon hullumpiakin aatteita.

Pääministeri pisti itsensä peliin, eikä inissyt työn määrää.

Marin voitti SDP: n ja antoi voittonsa puolueelleen. Se passaisi käyttää viisaasti. Sinimusta- kommentointi oli sopimatonta ja tuhosi lopullisesti Marinin mahdollisuuden toimia Kokoomuksen kanssa hallituksessa. Persuihin välejä ole ollutkaan. SDP: llä puolueena on liikkumavaraa, kysymys on, onko malttia?

Minulle Sanna Marinin merkittävin saavutus on se, että hän juuri oikealla hetkellä veti nahkatakin päälle ja asetti Ruotsin SDP: n mahdottoman eteen.  Ruotsin demarit eivät enää voineet laistaa NATO- hakemusta.

Kaikkea sillä ei anteeksi saa, mutta paljon saa. Siunausta matkaan, minne menetkin.

xxx

Eero Heinäluoma ei lähde presidenttikisaan. Systeemin mies kertoi kantansa systeemin ( Helsingin Sanomat ) lehdelle.
Toimintatapa edustaa mennyttä maailmaa. Suomessa voi nykyisin tulla kansanedustajaksi hesarista huolimatta ( vrt. Rydman).

SDP: llä on oma media; Demokraatti. Siellä sen ilmoituksen olisi pitänyt ensimmäisenä olla. Taivutan nyt vielä rautalangasta, ketään mollaamatta vaan opiksi, kun puolueella on oma media, sitä pitää käyttää ensimmäisenä puoluetta koskeviin isoihin uutisiin. Toinen vaihtoehto on yleinen tiedotustilaisuus, jossa puolueen oma media on mukana, pienellä ennakkovihjeellä.