Poliitikon pitää olla jotakin mieltä, muuten politiikassa ei ole mitään mieltä. Lipposella oli ja on sekä mielipiteitä että tekoja.

Oikeita ja vääriä.  Niin kuin politiikassa aina.

Paavo Lipponen oli pääministeri 2003 vaalien aikaan, kun minusta tuli kansanedustaja. Ne puheenjohtajatentit olivat ikimuistoiset.

Vaalien jälkeen Lipposesta tuli Eduskunnan puhemies.

Arvostukseni Lipposta kohtaan ihmisenä nousi uuteen kategoriaan. Hän oli tarpeeksi iso ja inhimillinen, ettei hän kukistanutTony Halmetta, joka oli omasta toiminnastaan johtuen joutunut monenlaisiin vaikeuksiin.

Lipponen ei lyönyt lyötyä. Päinvastoin, hän auttoi.

Ollessani ulkoministeri Lipponen kävi luonani vuosittain. Hänellä oli aina rakentavaa ja aloitteellista asiaa. Erityisesti lempiaiheeseensa  Euroopan Unionin Pohjoisen ulottovuuden tiimoilta.

Elämäkerrassani,  syksyllä ilmestyvässä, on muutama hauska yksityiskohta kohtaamisistamme.

Lipponen on sanankäyttäjä,  taitava politiikan suolaaja. Politiikkaa tehdään sanoilla ja teoilla, persoonalla.

Onnea Paavo, tasavuosista. Sinun kanssa on ollut ilo taistella, työskennellä, keskustella ja kahvitella. Siunausta.