Elämä ei tapahdu verkossa, vaikka myyntimies sitä todistaa.

Jätin valtakunnan politiikan puolitoista vuotta sitten.

Vaalitulokseni, Jytkyistä lähtien tein ilman (epä)sosiaalista mediaa.

En ole ollut päivääkään sosiaalisessa mediassa, jos tätä Plokia ei sellaiseksi lasketa. Enkä laske.

Minä olin läsnä, paikalla, verenä ja lihana.

Perussuomalaisissa puoluejohdon palaverit ja kokoontumiset olivat fyysisiä kokoontumisia. Perjantaina lähdettiin tunturiin ja takaisin tultiin sunnuntaina iltapäivällä. Sana- ja saunapuhtaina.

Siellä syntyivät iskulauseet,  komentokartat, tykistökeskitykset, taktiikat ja takaisin iskemiset. Niiden kesken, joiden silmämunat olivat näkyvissä. Henkilökohtainen vastuu tehtiin selväksi.

Jos olisin, minkä tahansa puolueen, puheenjohtaja kieltäisin kaikki Teams ja muut kottaraispönttökokoukset vahingollisena.

Minun vetämässä palaverissa ei näpelöity kännyköitä tai päivitetty Twitteriä saati lähetetty kuvia omista ruoka- annoksista nettiin.

Kun voitetaan vaalia, keskitytään omaan tekemiseen. Siihen, mihin voi vaikuttaa, eikä päivitellä sitä, mihin ei voida vaikuttaa.

Minua pystyi kuuntelemaan vain livenä. Sama pätee tänäkin päivänä. Et voi ostaa minua puolueen tai yrityksen nettikokouksiin. En tule. Hullu voin olla, mutta pelleksi en rupea.

Some sairastuttaa.  Vaaleja ei ratkaista Somessa, siellä viedään rahat ja mielenrauha sekä omaksutaan vääristynyt kuva todellisuudesta.

Vaalit ratkaistaan äänestyskopissa.