Kävin Tampereella. Sinisten ensimmäisessä puoluekokouksessa.

Tunnelma oli hyvä. Olen ollut vastaavassa tilanteessa kerran aiemmin. Sama tunnelma. Paremmat lähtökohdat.

Perussuomalaisten nousuun vuonna 1995 ei uskonut kukaan. Se kuitenkin nousi. Kun nostettiin. Kovalla ja sitkeällä työllä. Kahteen Jytkyyn.

Sinisten vastavalittu johto on kovan tehtävän alussa. Nyt otetaan verimitta. Sampo Terhon, Matti Torvisen, Jari Lindströmin, Tiina Elovaaran ja Tiina Ahvan on onnistuttava. Jokaisen. Yhdessä ja erikseen.

Pitäkää Tampereen tunnelma mielessänne ja mukananne. Jotta kestätte. Epäonnistumisenne olisi monille pahansuoville mieleen. Oikein on yrittää ja panna kaikki likoon. Sälvät auki, persoonat peliin.  Teillä on hieno mahdollisuus. Elämänne tilaisuus.

Puoluekokousväki sai minut iloiseksi ja liikuttumaan. Minun oli jo tarkoitus lopettaa aktiivipolitiikka tähän kauteen. Lupaan nyt harkita, josko sittenkin vielä 2019 Eduskuntaan tai Eurooppaan. Antakaa aikaa. Tarvitsen sitä. Myös Yläpihan isännältä.

Sinisissä on paljon poliittista kokemusta ja lahjakkuutta. Suomi tarvitsee näitä ihmisiä. Puolue ei ole itsetarkoitus, mutta se on välttämätön alusta toiminnalle. Poliittinen koti. Se voi olla pieni tai iso. Pääasia on, että se on oma.

Olen elämässäni tehnyt kaksi todella kovaa päätöstä. Toinen oli jättää Luterilainen kirkko ja toinen oli jättää perustamani Perussuomalainen puolue.

Minun näkökulmastani ne poikkesivat oikealta polulta. Minä lähdin. Vanhaan kirkkoon ja uuteen puolueeseen.