EU: lle tulee rankka vuosi

Tunnen Europarlamenttiajaltani monta kovan luokan EU-vastustajaa. Näillä ystävilläni on mieliala korkealla. He uskovat Britannian jättävän EU- jäsenyyden.

Olen puhunut EU -asioista Britanniassa kymmenkunta kertaa. Pyyntöjä tulee  kiihtyvään tahtiin.

Pääministeri David Cameron on ilmoittanut, että hallituksen ministerit ovat vapaita kampanjoimaan kansanäänestyksessä valitsemallaan tavalla.

Eliitit eri puolilla Eurooppaa ovat  varmoja, että enemmistö haluaa jäädä Euroopan Unioniin. Sermien takana huoli kasvaa. Mielipidemittaukset kertovat päinvastaista.

Minä en gallupeista paljon perusta. Sen sijaan tuntemieni vastustajien mieliala on korkealla. Se kertoo minulle missä mennään. Virallinen optimismi on yksi asia, usko asiaan toinen asia. Pienissä marginaaleissa tahdolla on voimaa.

Kansanäänestys ja turvapaikkakriisi ovat EU: lle kohtalon  kysymyksiä. Mikäli Britannia päättäisi jättää Euroopan Unionin, se olisi nykyisen Euroopan Unionin konkurssi. Enkä tarkoita pelkkää rahaa, mutta sitäkin. Britannia on EU: n toiseksi suurin nettomaksaja.

Turvapaikkakriisi on vakava haaste. Mikäli sitä ei alkaneen vuoden aikana saada hallintaan, on se Euroopan sosiaalisen mallin loppu.

Missä EU, siellä ongelma.

Mitäkö mieltä minä olen Britannian EU- jäsenyydestä? Siitä päättävät äänioikeutetut äänestäjät. Se on demokratiaa ja sitä kannatan.