Tuli iso jytky

Olen onnellinen mies.

Tuli iso jytky.

Vaalit menivät Perussuomalaisten osalta käsikirjoituksen mukaan.

Ensin suunnitellaan, sitten tehdään. Horjumatta ja huojumatta.

Perussuomalaisten vaalivoitto on minulle henkilökohtaisesti kiitos sitkeästä ja pitkästä poliittisesta työstä. Silloinkin , kun tunnelissa ei näkynyt edes vastaantulevan junan valoja.

Minä en ihmistä pelkää. En vihaa, enkä halveksi ketään. Pidän ihmiselämää pyhänä.

Perussuomalainen puolue on poliittinen kotini, omin käsin talkooporukan kanssa rakennettu. Pidän siitä hyvää huolta.

Tiesin kuntavaalien 2008 jälkeen tämän päivän koittavan.

EU-politiikallemme haettiin uskottavuus ja yhteydet EU-parlamentista.

Kiitän äänestäjiä, ehdokkaita ja kenttäväkeä. Iso jytky syntyi yhteisestä työstämme.

Työ on tehty – huomenna mitataan tulos

Työ on tehty. Huomenna mitataan tulos.

Tein mitä olin suunnitellut. Kaikissa vaalipiireissä on kierretty yhdessä ehdokkaiden kanssa.

Perussuomalaisten ehdokkaat, kenttäväki ja tukijat tekevät äänestäjien tuella suomalaista polittista historiaa.

Tätä puoluetta on ilo johtaa. Vaalityö on tehty suurella sydämellä ja pienellä rahalla.

Perussuomalaisten materiaaliset resurssit ovat eduskuntapuolueista pienimmät. Hengen maailmassa olemme kuitenkin muita edellä.

Idea ja ideologia ovat ratkaisevassa asemassa.

Täytin tänään vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen viimeiseltä keikalta tullessani. Puolueen tuki 10 000 meni jokseenkin kokonaan, samaten omat 2000 euroa.

Suurin tukeni on Perussuomalaisten kannattaja. Tunnen tukenne. Olen ylpeä meistä.

Ääni Perussuomalaisille on ääni itsenäiselle ajattelulle ja vapaalle isänmaalle.

Itsenäisyyden asia ei vanhene koskaan.

Rohkene voittaa vaalit – äänestä Perussuomalaisia

Gallupit heiluvat , Perussuomalaisilla nyt alaspäin. Gallupit eivät ratkaise. Sinä ratkaiset.

Gallupit lupaavat Perussuomalaisille nelinkertaista kannatusta viime vaaleihin nähden.

Sunnuntaina kantaa kysytään kaikilta. Uurnasta löytyy totuus. Neljäksi vuodeksi.

On uskallettava voittaa vaalit. Otettava kannatus vastaan ilolla. Rohkene voittaa vaalit.

Olen ollut politiikassa pitkään. Puolueen puheenjohtajana pian 14 vuotta. Kokemus auttaa ymmärtämään – ei välttämättä hyväksymään – vaalitaistelun loppusuoran lieveilmiöitä. Ne otetaan vastaan.

Näissä eduskuntavaaleissa tehdään historiaa. Perussuomalaiset saavat vaaleissa merkittävän kannatuksen. Kuinka suuren? Se on kansan käsissä – siis demokratiassa parhaassa mahdollisessa harkinnassa.

Politiikassa ei pidä selittää; kannattajasi eivät selityksiäsi tarvitse ja vastustajasi eivät niitä usko.

Vaalityötä on tehtävä loppuun asti – omaan asiaan uskoen. Tahdolla ja tunteella.

Sinun mielipiteesi ei voi olla väärä, sillä sehän on oma mielipiteesi.

Perussuomalaisilla on oma puolue ja oma linja. Sen puolesta taistellaan, tehdään työtä ja otetaan iskuja vastaan.

Painetaan oman aatteen puolesta loppuun asti.

Uskalletaan ja rohjetaan voittaa vaalit. Se on oikeutemme.

Teen kovan vaalityön äänestyspäivään asti. Tee Sinäkin.

Voit tavata minut vielä Kymessä ja Uudellamaalla. Alla vierailupaikkakunnat. Taistelua johdetaan edestä.

Timo Soini tavattavissa:

Pe 15.4

Kouvolassa

Kotkassa

Haminassa

Luumäellä

Lappeenrannassa

Imatralla

ja la 16.4

Lohjalla

Tuusulassa

Järvenpäässä

Vantaalla

Rohkene voittaa vaalit – Äänestä Perussuomalaisia!

Pelkoa ja piirikierrosta

Portugali tuli letkun varteen. Aivan kuten pari viikkoa sitten tässä plokissa ennustin.

Euroopan Unionin sisäpiiri on pelosta kankeana. Sama pelko on tarttunut EU:n myötäilijöihin kautta unionin.

Erityisen mielenkiintoista on median pullasorsamainen EU-eliitin myötäily. Otsikkoja revitään parkkiruuduista, mutta veronmaksajien rahojen mättäminen EU:n mammuttimekanismin Moolokin kitaan nauttii täyttä tuulensuojaa.

Onneksi on internet ja sosiaalinen media.

Kyllä kansa tietää. Ja Sana leviää.

Vaalituloksen ratkaisee oma työ. Voittavaa strategiaa ei pidä muuttaa.

On sanonut tämän aikaisemminkin. Toistan silti. Perussuomalaisten nousu alkoi kuntavaaleista 2008, jolloin saimme yli 400 valtuutettua ja sen seurauksena yli 1000 aktiivia kunnallisiin luottamustehtäviin ympäri Suomea. Juuresta noustaan.

Soinia voi äänestää vain Uudellamaalla-jankutus toimi meidän hyväksemme. Oma väki sisuuntui. Tulos näkyy 17.4.

Perussuomalaisten saama julkisuus on viime viikkoihin asti ollut voittopuolisesti myönteistä.

Ennakoin STT:n haastattelussa 15.3. että tämä muuttuu ja mukaan tulee likaista peliä. On tullutkin. Sekin kuuluu politiikkaan. Perussuomalaiset eivät sitä rutise. Pöhkösti kirjoitetut palstamillit ovat Perussuomalaisten vaalivankkureiden työntämistä. Perustellulle kritiikille on aina paikkansa ja annamme sille myös aihetta.

Pääsen neljän päivän rankalle kenttäkierrokselle. Vaasan, Keski-Suomen, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan piirikierrokset odottavat. Sieltä voima kumpuaa.

Vaalityö kannattaa. Tiedän kokemuksesta.

YLE ei sallinut Pirkko Ruohonen-Lernerin osallistua kerallani vaalitenttiin. Se oli merkittävä päätös. Moni mies on pieni vahvan naisen edessä. Pirkko valitaan Eduskuntaan.

 

 

Nyt alkaa todellinen kannatusmittaus

Ennakkoäänestys alkaa. Gallupien harmaa teoria muuttuu käytännöksi.

On loppukirin aika. Kirikyky edellyttää kovaa pohjakuntoa ja tahtoa.

Puhuin tiistaina yhteensä yli tuhannelle ihmiselle Hyvinkäällä, Riihimäellä, Hämeenlinnassa, Forssassa ja Vantaalla. Tuntuma on selvä.

Tänään keskiviikkona käyn Lahdessa ja menen illaksi MTV:n vaalikeskusteluun.

Loppuviikosta on neljä tilaisuutta Vaasan vaalipiirissä, lauantaina kuusi Keski-Suomessa, sunnuntaina neljä Etelä-Savossa ja maanantaina Pohjois-Karjala.

Kentällä näkee, kokee ja kehittyy.

Perussuomalaisten ehdokkaat ovat puolueemme kannatuksen kannalta ratkaisevassa asemassa. Olen tyytyväinen näkemääni. Töitä tehdään pienellä rahalla ja suurella sydämellä.

Minä en mediaa moiti, enkä lähetä vastineita, vedän johtopäätöksiä. Kokoomusta lähellä oleva media on hermostunut. Keskustan nousu gallupissa Kokoomuksen tuntumaan lisää hermostumista.

Perussuomalaisten kannatuksen hienoinen galluplasku ( mahtuu virhemarginaaliin)  saa aikaan valtavan spekulaation. Vihreiden kannatuksen yhtä suuri lasku kuitataan marginaaliin. Fukusimaa tai ei.

Perussuomalaisille pieni galluptakapakki on tervetullut muistutus siitä, että pitää painaa töitä loppuun asti. Vaalivoitto tulee äänillä – ei gallupeilla.

Nyt alkaa todellinen kannatusmittaus – äänestäminen.

Painan raakasti loppuun asti ja tiedän, että oma väki on mukana ja tukee.

Nyt tehdään poliittista historiaa. Ja katsomosta kommentoidaan.