Punamultapuolueilla käsijarru päällä

Kävin läpi EU- vaalituloksen perusteellisesti.

Kaikkea ei maksa vaivaa painaa plokiin.

Persuista jo kirjoitin ja palaute on ollut runsasta ja monenkirjavaa.

Kokoomus ja Vihreät onnistuivat. Ja tietysti RKP, kun suomenkieliset eivät äänestä.

xxx

Vanhat valtapuolueet SDP ja Keskusta saivat tyydyttävän tuloksen, joka ei ollut tyydyttävä.

Veikkasin molemmille Iltalehdessä kahta paikkaa ja näin kävi. Tiesin, ettei demarimies liiku sohvalta EU: n takia. Tämä on elämän opetus suomalaisissa olosuhteissa.

En tarvitse tämän tietääkseni tutkijoita ja töyhtöpäitä selittämään muuta. Karvaperseduunari ei usko Euroopan Unioniin – ei usko, vaikka Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimus mitä toitottaa.

Missä EU, siellä ongelma.

Johan sen sanoo jo Hesarin Hanna Mahlamäkikin.

SDP sai naiset kohtuudella liikkeelle ja lopun potentiaalin imuroi Li Andersson – putkimiehen vaimon mariini.

SDP: n Antti Lindtmanin naamasta näki, miltä tuntui. Vaikuttaa rehelliseltä mieheltä, mutta kansa yllätti.

Entäs sitten Kepu.

Ihanat naiset pelastivat. Katri Kulmuni ja Elsi Katainen ovat sellaisia. Jalat maassa, ahkeria, kunnon ihmisiä. Kyllä se tekee vaikutuksen.

Kepun miehet nukkuivat maakunnissa etenkin pienissä pitäjissä. Johan minä kerran äänestin EI, vuonna 1994, eikö sana kuulu.

Missä EU, siellä ongelma.

Kysy harjasniskaiselta mieheltä Kaavilla , Hyrynsalmella, Ilomantsissa tai Vesannolla. Paskat!

xxx

EU- vaali on raaka vaali. Elämä on raakaa, sanoi teurastaja Kivelä.

SDP: n Dimitri Qvintus ja Keskustan Petri Roininen saivat vähän runsaat ja vähän vajaat 3000 ääntä. Molemmat pärjäisivät paremmin itse MEP- hommassa, kun jotkut valitut.

Näissä vaaleissa heillä oli väärä puolue, mutta seuraavissa eduskuntavaaleissa puolue voi hyvinkin olla oikea.

SDP ja Kepu, voin tulla kohtuutonta korvausta vastaan etukäteen kertomaan, mitä kannattaa muuttaa , ettei tämä nyt nähty palaa kummittelemaan eduskuntavaaleissa.😉