Eduskuntavaaleihin on yli 800 päivää

Odottavan aika on pitkä.

Mikäli eduskuntavaalit ovat normaalisti keväällä 2019, vaaleihin on runsaat 800 päivää.

Niistä ei voi sanoa vielä yhtään mitään. Miksi?

Jos vuosi sitten tähän aikaan olisin sanonut/tai joku muu olisi sanonut, että britit eroavat EU:sta ja että Donald Trumpista tulee Yhdysvaltojen presidentti…Harakkakin olisi nauranut.

Kuulin vertauksen.  Eurooppa on kuin Dinosaurus, joka syö lehvää, vaikka meteoriitti lähestyy. Edessä on rajut muutokset, niihin ei mene 800 päivää.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kurmuutti Euroopan Unionia jälkikristillisistä arvoista. Olisikohan EU:n kannattanut omassa Perustuslaissaan tai eihän sitä sellaiseksi saa kutsua, mainita Euroopan juutalais-kristillinen perusta.

Maailma on ihmeellinen. Ateistinen Neuvostoliitto ei saanut vainoamaansa kristinuskoa tapettua vaan kuoli itse. Tappamatta se jää Tuomas Enbuskeltakin.

Ja vaaleihin on yli 800 päivää. Se on pitkä aika oppositiolle ja myös Dinosaurukselle.