Euron pelastuspaketit ryöstävät köyhiltä ja auttavat rikkaita

Yli 20 hätäkokousta jo pidetty ja satoja miljardeja myöhemmin eurokriisin ratkaisu ei vieläkään ole näköpiirissä. Lähetetyt pelastuspaketit ja tukimekanismit eivät näköjään toimi. Velkavuoret eivät pienene vaan päinvastoin, ne kasvavat. Kahden tukipaketin saaneena ja historian suurin maksukyvyttömyys harteillaan Kreikan velka on tänä päivänä suurempi kuin kriisin alussa.

Tukipaketit eivät auta keskivertoeurooppalaista. Kriisimaissa moni tavallinen ihminen jää työttömäksi ja joutuu tyytymään alenevaan elintasoon. Maksajamaissa tavallisia kansalaisia odottaa jättikokoisten sitoumusten maksaminen, tuottavuus alenee tai katoaa.

Tukipakettien “ansio” on, että ne nostavat ongelmat pois pankeilta ja laskevat maksutaakan veronmaksajien harteille. Ainoat hyötyjät ovat poliittisesti hyvin verkostoituneet pankit, jotka hankkiutuvat eroon vastuistaan ja pitävät riskisijoitustensa tuotot itsellään. Jos tulee klaava, voitan; jos kruuna, voitan vähän vähemmän.

Tästä syystä Perussuomalaiset on vastustaneet hulluja tukipaketteja alusta pitäen. Johdonmukainen linjamme on saanut vastakaikua, eikä enää yksin taloustieteilijöiden suunnalta. Huolissaan saa katsoa Etelä-Euroopassa järjestettäviä mielenosoituksia. Syvä tyytymättömyys eurokriisin hoitoon on ilmeinen. Viimeisimmässä kyselyssä 66 prosenttia suomalaisista vastusti tukipaketteja ja vain 22 prosenttia kannatti niitä.

Suomen liittyessä euroon, rahaliittoon, voimassa olleet perussopimukset kielsivät yksiselitteisesti kaiken taloudellisen tuen euromaiden välillä. Euroopan keskuspankki ei saanut rahoittaa jäsenmaita. Suomi on yksi niistä muutamasta maasta, jotka ovat toimineet sääntöjen mukaan koko euron historian ajan. Suostumalla tukipaketteihin mekin todennäköisesti rikomme yhteisvaluutan perusperiaatteita.

Aivan kuten presidentti Sauli Niinistökin on huomauttanut, tukipakettipolitiikan moraalisia seurauksia ei voi sivuuttaa. Usein ajatellaan, että rikas pohjoinen rahoittaa tässä köyhää etelää. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Pohjoisen Euroopan valtiot näyttävät voivat eteläisiä kumppaneitaan paremmin, mutta yksityisten kotitalouksien kohdalla tilanne on toinen: Kotitalouksien nettovarallisuus on Suomessa pienempi kuin kaikissa kriisimaissa. Syy tähän on yksinkertainen: Suomessa kokonaisverorasite on 43 prosenttia BKT:sta, kun taas Kreikassa, Portugalissa ja Espanjassa luku on yli 10 prosenttia alhaisempi.

Näin ollen voidaan todeta, että Euroopan maissa suositaan kahta erilaista mallia – osa maista suosii korkeita veroja, alhaista velanottoa ja köyhempiä kotitalouksia, kun taas osa pitää parempana matalaa verotusta, suurta valtionvelkaa ja varakkaampia kotitalouksia. Yhä vaikeampaa on perustella suomalaisille veronmaksajille, miksi heidän pitäisi maksaa korkeat veronsa kahteen kertaan.

Tukipakettipolitiikan ykkösperusteluna on käytetty pankkien vastuita. Kriisin alussa Kreikkaan, Irlantiin, Portugaliin ja Espanjaan kohdistuvat pankkiriskit olivat Saksalla 570 miljardia euroa, Ranskalla 590 miljardia ja Hollannilla 250 miljardia. Näillä mailla saattaa hyvinkin olla kiusaus pelastaa pankkinsa mieluummin yhteisen mekanismin kautta kuin suoraan. On kuitenkin huomattava että kaikki euromaat eivät ole samassa tilanteessa. Suomen pankkien vastuut kriisimaissa olivat alle 2 miljardia, toisin sanoen 0,12 prosenttia kokonaisvastuista. Sama pätee kauppaan. Suomen viennistä 15 prosenttia suuntautuu euroalueelle, jos Saksa ja Hollanti jätetään pois laskuista. Viemme enemmän Kazakstaniin ja Bangladeshiin kuin Portugaliin, Kreikkaan tai Irlantiin. Tukimiljardeilla ei siis pelasteta suomalaisia työpaikkoja.

Kaiken tämän voisi vielä jotenkin hyväksyä, jos mekanismit todella toimisivat. Mutta eivät ne toimi. Aivan kuten missä tahansa markkinataloudessa, ainoa mahdollinen ratkaisu on freedom to fail, vapaus epäonnistua. Tarvitaan velkojen uudelleen järjestelyä velkatasojen saamiseksi kestäviksi. Pankkien ja riskisijoittajien tulee hyväksyä tappionsa epäterveistä sijoituksistaan. Konkurssikypsät pankit tulee pääomittaa tai sulkea.

Muussa tapauksessa tukipaketit lyövät Euroopan kahleisiin pitkäksi aikaa. Laskelmien mukaan Suomen enimmäisvastuut eurokriisissä ovat jo 89 miljardia. Vaikka näistä vain pieni osa realisoituisi, summa on suuri Suomelle, vuosibudjettimme on 50 miljardia euroa.
Täällä me leikkaamme sosiaalipalveluista, armeijalta ja poliisilta säästääksemme miljoonia, kun samaan aikaan äyskäröimme miljardeja tukipaketteihin, jotka eivät toimi kun tarkastelemme tuloksia.

Olen ylpeä eurooppalaisuudestani ja kannatan yhteistä tulevaisuutta. Tämän päivän EU on kuitenkin aivan eri asia kuin Eurooppa, ja Brysselin byrokratia ei ole eurooppalaista demokratiaa. Suomi on aina mukana, kun toimet ovat reiluja ja hedelmällisiä. Nykyiset tukipaketit eivät ole kumpaakaan.

Timo Soini

 

Kirjoitus on julkaistu alun perin The Timesissa 8.10.2012