Hesari julkaisi eilen kirjoitukseni, jossa esitän perussuomalaisten vastauksen euromaiden kriisiin. Jouduin tiivistämään tekstiä aika lailla, joten julkaisen alkuperäisen tekstin tässä.
Velkakriisin ratkaisussa uusi vaihe käyttöön
Minulta on tiedusteltu, mikä on perussuomalaisten vaihtoehto euromaiden kriisin ratkaisuksi. Kysymys on äärimmäisen vaikea. Olen sitä jo pitkään pohtinut, olen lukenut ja olen asiantuntijoita kuullut. Lyhyt vastaus on ja on ollut, että Suomen tulisi kieltäytyä rahoittamasta kriisimaita – paitsi ja ainoastaan Kansainvälisen valuuttarahaston kautta. Pitkä vastaus on monimutkaisempi.
IMF on ainut oikea taho ongelmaa ratkaisemaan. Se perustettiin juuri tukemaan tilapäisiin rahoitusvaikeuksiin joutuneita valtioita. Sillä on tällaisista tilanteista kokemusta, uskottavuutta ja riittävän leveät hartiat. Miksi IMF:n puoleen ei siis käännytty tässäkin tilanteessa? Se perustui yksittäisten euromaiden etuihin ja federalistiseen Eurooppa-politiikkaan. Tästä syntyvät virheet on nyt nähty. Kriisirahoituksen päätökset tulisi viimeistään nyt siirtää IMF:lle.
Valitettavasti tämä paras ratkaisu ei ole Suomen päätettävissä. Me emme tänä päivänä ole Euroopan päättäjien pöydässä, ennemminkin sivuhuomautus.
Tähän asti Suomi on osallistunut tukipaketteihin siinä suhteessa, joka sillä on eurojärjestelmässä. Se on kohtuutonta. Kriisin juuret ovat euron rakenteissa ja ylivelkaisuudessa, mutta tukipaketeissa on kyse pankkien pelastamisesta. Tämän ovat kaikki jo myöntäneet.
Jos hallitus vastoin perussuomalaisten kantaa osallistuu, osuutemme tulee siis olla suhteessa pankkiemme riskeihin. Se ei olisi paljon. Pankkiemme pääomat ovat kunnossa ja kriisisijoitukset minimaalisia. Suomalaiset pankit eivät myöskään olleet velkamaita rahoittamassa ja niistä viime vuosien aikana miljardien eurojen voittoja takomassa. On kohtuutonta, että meistä tehdään nettomaksamisen maailmanmestareita.
Olisivatko muut euromaat valmiita nielemään tämän vaatimuksen? Kyllä, jos vaihtoehto on, että piikki on meidän osaltamme kiinni. Tähän meillä on painavat perustelut.
Ensimmäiseksi tukipaketit rikkovat EU:n perussääntöjä jotka olemme solmineet. Perussopimus kieltää siirtämästä jäsenmaiden velkoja muiden vastuulle. Lisäksi kriisimaat ovat rikkoneet velkarajoja ja vääristäneet tilastojaan.
Muiden ylivelkaisuus ei ole myöskään Suomen aiheuttamaa. Meiltä päinvastoin Nyberg vaati muutoksia eurojärjestelmän vakuuskäytäntöihin jo 2003. Ei kuunneltu.
Me olemme pitäneet velkarajoista kiinni, kun muut ovat rikkoneet sääntöä säännön perään. Kaikista euromaista ainoastaan Suomi ja Luxembourg ovat pysyneet sopimusten sisällä.
Mikä on pahinta, kustannukset ovat maallemme vaarallisen suuria. Velkatakuista on muodostumassa Suomelle velkaloukku. Osuutemme kaikista velkavastuista on jo noin 35 miljardia euroa, mukaan lukien eri ohjelmien ja EKP:n toimista tulevat riskit. Jos olemme mukana ja kaikki kuusi kriisimaata kaatuvat, maksettavaksemme voi pahimmillaan tulla lähes 70 miljardia – valtiomme velka voi lähes kaksinkertaistua.
Näistä luvuista riippumatta joissain piireissä vielä keskustellaan ERVV:n paisuttamisesta ”velkavivulla”. Se tuskin onnistuu – onneksi. Hanke on alun perinkin edesvastuuton. Velkavipu vain moninkertaistaisi veronmaksajien riskit. Se olisi kuin jatkuvaa panosten tuplaamista vedonlyöntitappioiden takaisinsaamiseksi.
Me tiedämme, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Kaikki eivät sitä näytä tietävän. Totuuden välttely on ajanut euromaat toimenpiteisiin, jotka ovat pahentaneet tilannetta ratkaisematta mitään. Kreikan velka on paisunut entisestään. Ongelmapankit eivät ole lisänneet pääomiaan. Ainoa selvä muutos vuoden takaiseen on se, että veronmaksajille on siirtynyt satojen miljardien riskit sijoittajilta. Kauhukuvat Italian ja Espanjan markkinoiden kaatumisesta, jotka eilen maalattiin kriisirahoituksen syiksi, ovat tänään todellisuutta.
Ensimmäinen ja polttavin asia on Kreikan tilanne. Tähänastiset toimenpiteet eivät ole tilannetta auttaneet, päinvastoin. Kreikan velkaa on tänä päivänä leikattava vähintään 60 %. Jos velkaa ei leikata nyt, lasku vain kasvaa. Ilman ohjelmaa, joka takaa talouden kestävyyden, olemme ensi vuonna samassa tilanteessa.
Kyllä, se tulee kalliiksi. Tehdyt virheet on hyväksyttävä, pöytä on putsattava.
Tämän ohjelman suunnittelu ja kriisirahoituksen valvonta olisi siirrettävä yksin Kansainväliselle valuuttarahastolle, jolla on kokemusta ja uskottavuutta. Euromaiden poliitikoilla ei ole kumpaakaan, ja heillä on liikaa omia intressejä pelissä.
Toinen asia on pankkien pääomittaminen. Siitähän tässä on pohjimmiltaan kyse. Virheitä on tehty. Ensin tehtiin akuankkatestejä, jotka markkinoilla naurettiin nurin. Nyt kiristettiin vaatimuksia, mutta armonaikaa annettiin ensi kesään saakka. Ongelmapankkeja se ei auta, koska kriisin tässä vaiheessa ne eivät saa yksityistä pääomaa. Seurauksena on taseiden myyminen, luottolama. Se on nykyisen Italian korkojen nousun takana enemmän kuin mikään muu.
On siis oltava realisteja ja todettava heti, että ne pankit, jotka eivät markkinoiden kautta saa asioitaan kuntoon, on pääomitettava kansallisesti – kovilla ehdoilla. Ruotsin ja Iso-Britannian esimerkit tarjoavat oikean mallin.
Mikäli joku valtio itsenäisesti ei pysty pankkikriisiään kattamaan, ratkaisuna tulee ensi sijassa olla IMF:n ohjelma. Mikäli tarpeen, näiden ohjelmien lisäpääomittamista voidaan harkita Euroopan maiden taustatuella. Tällä hetkellä EKP rahoittaa pankkeja jo sadoilla miljardeilla. Erona nykyiseen olisi aito pääomitus ja omistuksen osittainen siirtyminen avun vastineeksi.
Viimeisenä – ehkä tärkeimpänä kohtana – on selvitettävä, mikä malli on Suomelle pitkällä tähtäimellä eduksi. Kuten nyt olemme oppineet, federalistinen Eurooppa eurobondeineen ja rahansiirtoineen sitä varmasti ei ole.
Euron rakenteelliset ongelmat tiedettiin alusta lähtien. Niistä oli täällä kiellettyä puhua. Atlantin toisella puolen johtavat ekonomistit – esimerkkeinä Friedman, Feldstein, Krugman, Roubini jne. – kauhistelivat eurohanketta ja povasivat sen tuhoa. Ei se ollut kateellisten panettelua.
Ei minua kiinnosta euron rikkominen, vaan Suomen etu. Meidän on selvitettävä vaihtoehdot. Ruotsi, Tanska ja Iso-Britannia tarjoavat malleja, joista voidaan oppia. Eikä Sveitsilläkään huonosti mene.
Asiantuntijat Goldman Sachsin Jim O’Neillista Strategy Researchin Matthew Lynniin ovat arvioineet, että oma valuutta voisi olla Suomelle eduksi. Tämä ei siis tarkoita sitä, että Soini on huomenna eurosta eroamassa, vaan että meidän on avoimesti selvitettävä, mikä vaihtoehto on meille muuttuvassa Euroopassa paras. Päätökset pitää tehdä tämän analyysin perusteella, eikä olla Brysselin johdettavana.
Jos sinulla ei ole omaa suunnitelmaa, olet osa muiden suunnitelmaa.
Kriisi tulee, elämä jatkuu. On varauduttava tulevaan. Tärkeintä on Suomen kilpailukyky pitkässä tähtäyksessä. Se perustuu moraaliin ja vastuullisiin päätöksiin, oikeaan vastuunkantoon. Sotakorvausten arvo nykyrahassa oli noin 4 miljardia euroa. Kriisimaiden vastuista uhkaa tulla paljon kalliimmat. Maamme rakennettiin talvisodan raunioille. Me teemme sen uudelleen, jos on pakko.