Perussuomalaisten vaalivoitto kunnallisvaaleissa on todella hermostuttanut vanhat ja väsyneet puolueet.

Paavo Lipponenkin höyrähti.

Olen viime viikkoina ollut kepin nokassa milloin mistäkin syystä – kerran ihan omasta syystäni.

Leimat lentelevät, uusin vouhotus on fasismin ulvonta.

Olen yksi tämän puolueen neljästä perustajajäsenestä. En ole fasisti, rasisti tai kommunisti. En ole ääri-ihminen.

Olen nostanut muutamien muiden kanssa tämän puolueen nollasta nousuun. Tiedän miten se on tehty ja millä moraalilla.

Puolueen puheenjohtajana olen ollut pian 12 vuotta ja haluan jatkaa.

Puoluejohtajan tärkein ominaisuus on kestää henkistä epämukavuutta. Sitä, että joutuu syytetyksi aiheetta ja aiheesta. Tämä kestetään.

Olen nähnyt yhden puolueen konkurssin, tuntenut sen nahoissani, maksanut sen hinnan mikä maksaa piti.

En anna ääri-ilmiöille tuulensuojaa. Ne, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat, ihan ilman Timo Soinia. Jos sanoma ja sanoja eivät kestä, ne sortuvat.

Sanon suoraan mitä ajattelen. En pidä kommunismista, en pidä natsismista, ne ovat saman pimeän pakanuuden lapsia.

Olen Israelin ja juutalaisten ystävä.

En siedä ihmisvihaa. Kaikki, jotka minut tuntevat, tietävät tämän.

Minun johdollani Perussuomalaisista ei tule ääripuoluetta.