Kaksi yöjunayötä on nyt takana, elämää edessä.
Olen iloinen, että sain omin silmin nähdä ja omin korvin kuulla perusteet Kemijärven sellutehtaan säilyttämiselle.
Tunnelmani ovat sekavat. Toisaalta olen iloinen saamastani vastaanotosta Kemijärvellä. Ohjelma oli hyvin järjestetty, poliittisista ennakkoluuloista ei ollut tietoakaan.
Sellunkeittäjät, tehtaan johtaja, massaliike, kaupunginjohtaja, Lapin radio, Koillis-Lappi ja Lapin Kansa; kaikki paikalla ja kaikki antamassa tilaa ja vastaamassa kysymyksiin.
Toisaalta olen todella vihainen. Voittoa tuottava, hyvin toimiva ja aluetaloudelle merkittävä tehdas ajetaan alas. Turhauttaa, kun suomalaista perustaa tuhotaan ja hallitus ei tee mitään.
Jos Kemijärven tehdas lakkautetaan on se aluepolitiikan loppu. Keskustan häpeä. Mihin sellaista puoluetta tarvitaan, joka unohtaa juurensa. Hattara-Kepu ei ansaitse kunnioitusta, eikä ääniä.
Kävin Sompin parikunnan luona syömässä minulle luvatun poronkäristyksen. Hyvää oli ruoka ja seura.
Puhuin yleisötilaisuudessa valtuustotalolla. Sali oli täynnä. Me olimme yhtä. Se on harvinaista Suomessa.
Tehtaan pääluottamusmies Seppo Kenttäkumpu ja varapääluottamusmies Petri Somppi saattoivat minut yöjunaan. Kädenpuristukset olivat lujat ja kuivat. Nämä miehet pärjäävät varmasti. Sen soisi tapahtuvan heille rakkailla mailla, omilla juurillaan. Sen soisi kaikille.
Yöjunan lähestyessä Helsinkiä tapasin vielä aamukahvilla Teijo Alaluusuan. Tehtaan miehen Kemijärveltä. Hän meni vielä työtehtävissä Vantaalle. Työmoraali ei ollut pettänyt, töitä loppuun asti ja tehdään kunnolla kuin Herralle.
Teijon katseessa olivat sanat: älä unohda meitä.
En varmasti. En voi, enkä halua.