Antero Laukkasen kirja, Kansanedustajan salainen elämä, julkaistiin tänään aamulla  Tampereella Vapaakirkon kesäpäivillä.

Sain olla kutsuttuna paikan päällä.

Ystäväni Antero on jo ALS- taudin runtelema, henki on vahva. Mies puhui niin, että jokainen ymmärsi. Väkevästi ja huumorilla.

Olen tuntenut Anteron 25 vuotta. Vein vaaliliitossa hänen kansanedustajapaikkansa vuoden 2003 vaaleissa. Loppu on kohdaltani historiaa. Antero sai palkkansa ja pääsi Eduskuntaan vuonna 2015 ja päätti luopua vapaaehtoisesti tänä keväänä.

Onni seurasi onnettomuutta. Mikäli Antero olisi päässyt Eduskuntaan vuonna 2003, hänen elämänsä  olisi ollut toisenlainen. Niin olisi ollut myös oma elämäni. Näin se piti mennä. Molemmilla.

Me emme usko horoskooppeihin, vaikka olemmekin molemmat syntyneet 30.5. Antero on minua neljä vuotta vanhempi. Samanlaisia olemme silti paljossa. Itsenäisiä, itsepäisiä. Kristittyjä. Vapaiden suuntien Antero ja minä  roomalaiskatolilainen. Toistemme kanssa emme ole riidelleet.

Meillä olisi yhteistä tarinaa toiseksi kirjaksi. Sanon sen suurimman lahjan politiikassa, jonka Antero minulle antoi ja järjesti. Hän junaili minut USA:n kongressin rukousaamiaisille, yhteensä kuusi kertaa. Näistä kontakteista minulle on ollut vastaisa hyöty ja ilo.

Pystyin hoitamaan ulkoministerin pestini ratkaisevasti paremmin.

Antero taistelee vakavan sairauden kanssa. Kristus ottaa osaa hänen kärsimykseensä. Antero tietää, ettei kuolema ole kaiken loppu. Se on portti parempaan. Sitten joskus.

Ahmin kirjaa kesämökin rauhassa. Hienon miehen hyvä kirja, hyvän kirjurin, Iina  Mattilan, kynäilemä. Kannattaa lukea.