Nelikko kokoontuu Säätytalolla. Puolueilla on kansan mandaatti. Ne kaikki pärjäsivät vaaleissa hyvin. Siltä osin kaikki on reilassa.
Oikeistohallitusta pukkaa.
Siinä ei ole mitään hävettävää, jos on oikeistolainen.
Vaaleissa ei mitata sitä, kuka on oikeassa ja kuka on väärässä vaan määritetään voimasuhteet.
Demokratia mahdollistaa kaikenlaiset hallituspohjat. Enää ei ole yleisiä syitä, eikä muitakaan syitä, joka estää joitakin puoleista osallistumasta hallitusvaltaa, jos ne löytävät kumppaneita.
Miksi tämä on oikeistohallitus?
Siksi, että kaksi sen suurinta puoluetta on oikeistopuolueita.
Kokoomus on ollut sitä lähtökohtaisesti aina ja Perussuomalaiset on siirtynyt vuoden 2017 puoluekokouksen selvästi oikealle sekä ohjelmallisesti, puoluejohdon että käytännön politiikan kautta.
Perussuomalaiset liittyi vuoden 2019 EU- vaalien jälkeen äärioikeistolaiseen EU-parlamenttiryhmään. Päätös oli tietoinen ja harkittu. Puolueen silloinen puheenjohtaja Jussi Halla – aho osallistui näkyvästi ryhmän perustamiseen. Sieltä tultiin pois häntä koipien välissä vasta Suomen eduskuntavaalien tuloksen selvittyä. Takki käännettiin oppoturnistisista syistä. Politiikka ei ole muuttunut.
Vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen Perussuomalaiset ”pakkosiirrettiin ” istumaan Eduskunnassa muiden puolueiden päätöksestä äärimmäiseksi oikealle. Perussuomalaiset eivät tuolloin hyväksyneet päätöstä. Tänä keväänä heillä olisi ollut mahdollisuus muuttaa asia, mutta mitään ei tapahtunut. Oikeistopuolueeksi muuttunut puolue istuu oikealla. Omasta tahdostaan.
Minä olen vennamolainen, en oikeistolainen.
Oikeistohallitusta kutsun sen oikealla nimellä ja sen tekoja arvioin aikanaan tulosten perusteella. Odotan , että se pystyy parempaan kuin sitä edeltänyt Marinin vasemmistohallitus.
Vihreitä veroja ei ole olemassakaan. On vain yhdenlaisia veroja; veroja, jotka kansa maksaa. Tämän tietää työmies Putkonen, AY- liikkeen ( luotto )mies Säätytalon pitopöydässä. Matti soittelee Rikulle ja Riikka antaa kovia lausuntoja, peruskuvio.