En ollut uskoa silmiäni, kun luin, että Kokoomus johtaa jokaista hallituksen neuvotteluryhmää. Uskomatonta.
Puheenjohtaja vie jokaista porukkaa mieleiseensä suuntaan ja lopulta päättää mitä sihteeri kirjaa.
Kokoomus otti ( pysyvän ) niskalenkin persuista heti kättelyssä. Kokoomuksen puheenjohtajat koordinoivat yhdessä kaikkien ryhmien tuotokset keskenään ja tulevat vasta sitten ryhmiin neuvottelemaan. Alkeellista.
Kokoomuksen mukaan muut ottivat tämän ” ihan hyvin ”. 😂😂
Eikö persuilla ole kykyä vai kovuutta? Peli on kokoomukselle 3-0.
Perussuomalaisten ollessa viimeksi hallituksessa , pakolaiskiintiö oli 750. Marinin hallituksessa se oli 1050. Paluu 750 ei ole kiristys.
Perussuomalaiset luovuttivat Eduskunnan tärkeimmät valiokunnat kilpailijoille. Ei esimerkiksi hallintovaliokunta ( ykkösvalinta ) tee itsenäistä pakolaispolitiikkaa vaan käsittelee hallituksen esityksiä!
Kokoomus huiputtaa peruspalveluministerin paikan itselleen ( sote- salkku ). Tätä pohjustaa jo Ikosen valinta tuon ryhmän puheenjohtajaksi. Eiköhän mennä näin, kun jo pohjat on tehty ministeri Ikosen johdolla. ” Ykkösministeri ” saa sitten jakaa valtionapuja Setalle ja Väestöliitolle.
Eihän näistä voi vetää mitään johtopäätöksiä ministereistä?
” Hah haa.” Valtonen ottaa Ulkoministerin paikan ja Ikonen Soteministerin. Kuntaministerin paikka ei ole kunnianhimoiselle tamperelaiselle tarpeeksi.
Persuja viedään kuin litran mittaa, tämä sopinee RKP: lle.
Ainoa riski hallituksen synnylle on se hetki, kun huiputettu huomaa tulleensa vedätetyksi. Pitkätukkaisia jymäytetään.