Perussuomalaisiin on kohdistettu lokakampanja. Valhe aseena on tehoton.
On noloa, että MTV: n politiikan toimituksen esimies Timo Haapala jää kiinni rysän päältä palturin puhumisesta. Hallitus ei ollut hajoamassa Liikennekaareen.
Pääministeri Sipilä ei ole moittinut minua sanallakaan vaan oli tyytyväinen ratkaisun löytymisestä, joka kelpasi myös eduskuntaryhmällemme. Kehusta tuli kohu.
Rasistibrändääminen ei toimi, koska valhe ei kanna. Perussuomalaiset oli vaaleissa Suomen toiseksi suurin puolue.Saimme yli puoli miljoonaa ääntä. Se ottaa vieläkin koville.
Perussuomalaisten vastustajat alkavat selvästi turhautua. Hallitus sai aikaan KiKy-sopimuksen, budjetin, Liikennekaaren ja toteuttaa kunnon verohelpotukset. Maahanmuuttopolitiikka on parantunut.
Harmittaahan tuo. Tällä hallituksella on aikaa vielä noin 940 päivää ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Hallituksen kaatajille voi aika käydä pitkäksi. Turhautuminen on suurta ja pata kuplii.
Tässä tilanteessa olisi epäisänmaallista kaataa hallitus, siinä menisi lapsi pesuveden mukana. Ensimmäisenä kaatuisivat SOTE- ja budjetti. Me olemme isänmaallinen puolue.
Perussuomalaisten on annettava voimakas vastaisku valhepropagandalle. Totuus on suurin voima. Kentälle vaan.
Saa nähdä onko MTV: n politiikan toimituksella kanttia korjata virheensä. Sama ryhti mitataan Helsingin Sanomilta. Julkaiseeko se ryhmäpuheenjohtaja Sampo Terhon vastineen. Noudatetaanko hyvä journalistisen tavan periaatteita? On häpeällistä, jollei.
Tässä vanha sotaratsu innostuu. Se huutaa, joka pelkää. Perussuomalaiset on todellinen vaikuttaja ja kestää politiikan merivettä, siitä poru.