Tunnustus Accuscorelle

Vaalit on käyty. Monet ennustajat ja spekulantit joutuivat häpeään. Omat mieliteot ja mieltymykset ohjasivat kommentointia. Minulle jäi pysyvästi mieleen monen asenteellisen viestijän riemu ennakkoäänten tultua. Samat naamat eivät loppuillasta päin katsoneet. Saahan sitä jotakin mieltä olla, mutta ei pidä esittää puolueetonta, kun eii sitä ole.

Accuscore  ennusti Perussuomalaisten paikat ja sijoittumisen kakkoseksi täsmälleen oikein.

Tässä on selvä viesti sekä Ylen suosimalle Taloustutkimukselle että Helsingin Sanomien Gallupille. Mihin toimenpiteisiin aiotte ryhtyä ja millä aikataululla toistuvan epäonnistumisenne johdosta?

Nyt keskityn hallitusneuvotteluihin. Vaalitilastot ja -taistelu kannattaa kartoittaa tarkaan, sillä Perussuomalaisten hyvä tulos ei ollut yllätys. Ainakaan minulle. Olisikohan punavihreän kuplan porukoiden joskus syytä käydä toimituksensa ulkopuolella…vaikka Accuscoren toimitiloissa.

Kaikenlaiset tutkimukset ovat hyvä bisnes ja rahastuskeino. Jatkossa on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota siihen, että kansaa ei aivopestä heidän omilla rahoillaan. Kaupallinen toimija kuittaa itse tappionsa.

Käsittääkseni Accuscore laskee työkseen urheilutapahtumien kertoimia ja todennäköisyyksiä. Voiko todella olla niin, että he tietävät paremmin kuin palkkaa kuittaavat politiikan kommentaattorit? Ja jos näin on, niin mitä johtopäätöksiä tästä pitää vetää?