Ylen gallup oli  Perussuomalaisille huono.

Se ei selittelyllä, eikä vouhkaamisella parane.

Nyt katsotaan kantti ja hermojen pitävyys.

Kaukana on se aika, jolloin iloitsin, kun puolueen kannatus puhkaisi kolmen prosentin rajan kesällä 2003.

Tässä on turha vikistä, vaikka taakka painaa. Teen sen minkä osaan ja yritän saada koko puolueen kentän mukaan. Se tämän lopulta ratkaisee ja oma toiminta. Siihen voi vaikuttaa. Puolueen linja ei ole muuttunut, eikä sitä pidä temputtamalla keikuttaa. Johdonmukaisuus on tärkeätä.

Taakka on minun, vastuu on puheenjohtajalla. Sitä voi oma väki nyt joko lisätä tai helpottaa. Etelä-Pohjanmaan piirin pitkäaikainen puheenjohtaja ja Kauhajoen perussuomalaisuuden  karhu, Tapio Pihlaja soitti ja kannusti sekä sanoin se tärkeimmän: meidän kaikkien on tehtävä töitä.

Päinvastaista palautetta ei tarvitse kauaa odottaa. Julkisuus huutaa sen perään ja joku siihen tarttuu.

Mies- ja naiskannatuksen  välinen ero on huomattava. Miehistä Perussuomalaisia kannattaa 20 prosenttia ja naisista 6 prosenttia. Se kertoo paljon ja jotakin selittääkin.

Julkisuudessa on spekuloitu, että työni Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajana on syönyt energiaani ja sitä kautta kannatusta. Se olisi minun helpompi hyväksyä, jos olisin hoitanut hommani huonosti. Sellaista palautetta en ole saanut.

Pertti Salolainen , arvostettu valiokunnan varapuheenjohtaja, on minulle monasti kertonut, kuinka hän aikanaan neuvotteli Kokoomuksen puheenjohtajana Suomen EU- jäsenyydestä kuukausikaupalla. Kannatus putosi ja omat napisivat, kun Tuupovaaran puhekeikat jäivät väliin.  Kampitus alkoi. Jäljet pelottavat.

Yksi asia on varma. Minä en luovuta. Enkä luovu uskostani voittoon. Piinassa eläminen on minulle tuttua, nyt taistellaan. Sitäpaitsi Perussuomalaiset on elämäntyöni, jota rakastan syvästi. Sekä myötä- että vastamäessä.

En ole synnitön, enkä syytön. Mea Culpa. Nujerrusta seuraa uusi nousu.