Oikeuskansleri antoi kovat moitteet valtiovarainministeriölle niin sanottujen Kreikka-vakuuksien salaamisesta.
Yksityisen asianajotoimiston käyttäminen salauspäätöksen yhteydessä on noloa valtiovarainministeriölle ja hallitukselle. Poliittinen tarkoituksenmukaisuus näkyi taivaaseen saakka. Maamme johtavat oikeusoppineet arvostelivat aikanaan ankarasti salauspäätöstä, heidät sivuutettiin.
Perussuomalaiset valittivat salauspäätöksestä. Tämän valituksen tuloksena päätös tuli pääosin julkiseksi. Paljastui se, mitä Perussuomalaiset olivat aprikoineet. Vakuuksien sijasta Suomella on Total Return Swap-johdannaissopimus kreikkalaisten pankkien kanssa.
Ostimme tuolloin Helsingin Sanomien etusivun, jossa kerroimme vastaansanomattomasti, mistä on kyse. Suosittelen kertauksena lukemaan tuon ilmoituksen sisällön. Ei ollut ihme, että valtiovarainministeriö ja sitä myöten koko hallitus halusi salata suurena saavutuksena mainostamansa ns. vakuudet, kun kyse oli johdannaissopimuksesta, josta Suomi itse maksoi.
Perussuomalaiset olivat oikeassa. Totuus on siitä mielenkiintoinen asia, että se murtautuu aina lopulta esiin, hautasi sen kuinka syvälle hyvänsä.