SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen aloitti presidentinvaalikampanjansa Perussuomalaista.
Hän puuttuu Jussi Halla-ahon puheisiin ja vaatii Perussuomalaista puoluetta nahkurin orsille.
Perussuomalainen eduskuntaryhmä erotti esityksestäni Halla-ahon ryhmän toiminnasta kahden viikon määräajaksi. Päätös oli Halla-ahoa myöten yksimielinen.
Ryhmästä erottaminen määräajaksi on kova rangaistus.
Yhtenä puolueemme perustajista, ja puolueen pitkäaikaisena puheenjohtajana (14-vuotta) en hyväksy puolueemme perusteetonta vähättelyä ja leimaamista. En edes Paavo Lipposelta.
Perussuomalaisia äänesti vaaleissa runsaat 560 000 suomalaista. Puolustan näitä ihmisiä ja heidän ihmisarvoaan, kuten kaikkien ihmisten ihmisarvoa. Tähän mennessä tätä toimintatapaani ei ole kukaan asettanut kyseenalaiseksi.
Lipposella tuntuu olevan halua puuttua puolueiden hallituskelpoisuuteen. Siinä erämaassa Mooses saa kyllä kulkea yksin.
Mikäli Lipposen puolue näkee tarpeelliseksi rangaista perussuomalaista kansanedustajaa oman ryhmämme päätöstä enemmän, he luonnollisesti tekevät niin. Nyt jää nähtäväksi toimiiko SDP:n eduskuntaryhmä presidenttiehdokkaansa viitoittamalla tavalla.
Presidentti Mauno Koivisto sanoi viisaasti, että ei pidä provosoitua, kun provosoidaan. Tämä on hyvä ohje kaikille suomalaisille.