Noin vuosi sitten Irlannissa järjestettiin kansanäänestys EU-perustuslaista. Siis toinen äänestys kertaalleen hylätystä EU-perustuslaista, siitä pilkkuakaan muuttamatta. Siitä EU-perustuslaista, josta Suomessa ei järjestetty kansanäänestystä.
Pakkopulla syötiin Irlannissa toisella syöttämisellä.
Pitkämuistisena keski-ikäisenä miehenä olen seurannut Kyllä-puolen lupausten toteutumista.
Mitä luvattiin? Töitä ja vaurautta. Siis EU-perustuslailla!
Kuinkas kävi?
Pari viikkoa Kyllä-tuloksen jälkeen suuri monikansallisen firma, joka oli anteliaasti rahoittanut Kyllä-kampanjaa antoi potkut sadoille työntekijöilleen. Esimerkkiä on seurattu.
Irlannilla ei ole enää pitkä matka Kreikan tilanteeseen.
Irlannista lähtee joka päivä lentokonelasteittain nuoria taistelemaan paikasta auringossa USA:aan ja Kanadaan.
Työttömyys on pahentunut vuoden aikana räjähdysmäisesti.
Kymmenet tuhannet siirtotyöläiset ovat palanneet Puolaan, Latviaan ja Liettuaan.
Irlannissa on 300 000 tyhjää asuntoa. Asuntokupla romahti.
Korot ovat alhaalla( EU:n ansiota), mutta pankit ovat lähes konkurssissa, eikä lainaa saa.
Irlanti on minulle rakas maa, olen käynyt siellä parikymmentä kertaa.
Silti. Samat sadonkorjuun lait koskevat kaikkia. Sitä niität mitä olet kylvänyt.
Sauli Niinistö kritisoi eilen ajankohtaisohjelmassa Kreikka-pakettia. Hyvä niin, sillä kyse on jatkokertomuksesta.
EU vastaa talouskriisiin keskittämällä budjettivalvontaa Brysseliin. Niin tehtiin Neuvostoliitossakin. Kyllä Moskova tiesi. Niin kauan kuin tiesi.
—
Ruotsissa on vaalit viikonloppuna. Siinä riittääkin taas taivastelemista.