Davos

Maailman Talousfoorumi kokoontuu Davosissa.

Olen toista kertaa mukana. Luvassa on paljon mielenkiintoista.

Maailmassa kannattaa olla liikkeellä avoimin mielin. Saattaa oppia jotakin. On siinä toinenkin hyvä puoli; saa kertoa mielipiteensä.

Suomalaisten pitää olla aktiivisia. Se , mitä maailman taloudessa  tapahtuu, koskee meitä. Olemme riippuvaisia kansainvälisestä taloudesta.

Politiikka on edelleen merkityksellistä. Valta on aina jossakin ja joillakin. Heidät on hyvä tuntea ja tunnistaa. Heihin pitää myös vaikuttaa. Kotimaassa ja maailmassa.

Sinun rahat

Kun saat palkkaa, pääomatuloa  tai yrittäjätuloja, maksat niistä veroja. Verovarojesi käytöstä päättää poliitikko. Usein vielä poliitikko, jota sinä et kannata. Käteen jäävästä rahasta päätät sinä itse.

Korkeat verot eivät ole mikään itsetarkoitus.

Mieluimmin minä päätän itse omista rahoistani, kun annan punavihreiden päättää niistä.

Nytkun talous kasvaa, työttömyys vähenee, vienti vetää, investoinnit virkoavat on oikein ja kohtuullista, että myös työntekijät  saavat osansa.

Veroja ei pidä nyt korottaa. On mielenkiintoista nähdä vasemmiston reaktio. Vaativatko he arviointineuvoston tavoin verojen kiristämistä.  Haloo kommunistien ja sosialistien perilliset, miksi ei kuulu mitään? Pitääkö palkansaajien veronkevennykset perua?

Minun mielestäni ei pidä.

Ymmärrän kyllä vasemmiston punatulkkujen tuskan. Omalla hallituskaudella oli nollakasvua ja työttömyys paheni. Tämä on kiistatonta. Nykyhallitus on onnistunut paremmin.

Eihän sitä voi myöntää. Totuus tekee kipeää.

Harras toiveeni on, että kommunistien perillinen Vasemmistoliitto ja Li Andersson uusii edellisen puheenjohtaja Paavo  ” lisää veroja ja velkaa” Arhinmäen  linjaukset vaalien alla. Niihin suli puolitusinaa kansanedustajapaikkaa. Lupaavalta näyttää.

Osallistun presidentinvaaleihin – äänestäjänä

Olen ollut kaksi kertaa presidenttiehdokkaana. Kokemusta on.

Viikko vielä. Se on kova viikko ehdokkaille. Menestymispaine seuraa jokaista. Joka paikassa pitäisi olla, haastattelut ja tentit päälle.

Minun näkökulmani näihin vaaleihin on keskivertokansalaisen näkökulma. Osallistun vaaleihin – äänestäjänä.

Kokemukseni Eduskunnan Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajana ja Ulkoministerinä ovat antaneet tietoa ja taustaa. Tämä kokemus on hyödyksi monessa asiassa, mutta äänestämisessä on kyse omasta mielipiteestä.

Se käsitys on jokaisella kansalaisella yhtä oikea, kun äänestäjän näkökulmasta katsotaan. Vaaleissa ei päätetä siitä, kuka on oikeassa ja kuka ei. Vaaleissa päätetään siitä, mikä on kunkin ehdokkaan kannatus kyseiseen tehtävään.

Käyn äänestämässä varsinaisena vaalipäivänä.

Tilanne on minulle uusi. Kahtena edellisellä kerralla olin itse ehdokkaana ja valinta oli helppo.

Nyt olen tässä mielessä vapaa sielu.

Toivon, että mahdollisimman moni käy äänestämässä. Tasavallan Presidentin tehtävä on arvokas asia. Äänen arvoinen. Me emme saa olla niin itsekkäitä, että emme voi ääntämme kenellekään antaa.

Onko se ongelma, tuleeko yksi kierros vai kaksi kierrosta? Mikä ongelma siinä olisi? Äänestäjä päättää.

Ne, jotka eivät äänestä, eivät päätä.

Olkaa kiitollisia

Vanhoille puolueille sanon, että olkaa kiitollisia siitäkin kannatuksesta, jota teillä on. Sillä sitä on liikaa.

Olen viime aikoina miettinyt asioita politiikan tutkijan näkökulmasta.

Itse asiassa sain tähän inspiraatiota Jätkät ja Jytkyt kirjasta, jota arvioin plokissa pari kuukautta sitten.

Jos politiikka olisi järjen asia, niin professorit johtaisivat maata ja liberaalit olisivat suurin puolue. Mutta kun se ei ole.

Sellainen aika, että ihminen lukee puolueiden ohjelmia ja sitten suurella järkevyydellä pitkän punninnan  jälkeen äänestää luokkataustansa mukaisesti on huuhaata.

Nykyihminen äänestää tunteella. Jos ylipäätään äänestää.

Puristi voi pärjätä. Mikä helkutin puristi? Puritaani, tosikko, oikeassaolija voi saada kymmenen prosenttia äänistä. Puristi voi olla joko fasisti tai kommunisti tai mikä tahansa yhden totuuden tai toteemin tuijottaja. Sellaisia on joka maassa. Suomessakin.

Uusi politiikka tulee. Vääjäämättä. Macron saa seuraa, ei välttämättä seuraajia.

Nopeat maanvyörymävoitot ovat mahdollisia. Toinen mahdollisuus on pirstoutunut puoluekenttä, joka tekee enemmistöhallitukset lähes mahdottomiksi.

Politiikassa tarvitaan tulevaisuudessa enemmän sellaisia politiittisia johtajia, jotka ovat elämässään myös epäonnistuneet ja nousseet ylös ja yrittäneet uudestaan.

Vanhat totuudet ja puolueet eivät päde. Eivätkä puristit pelasta. Monomaanikko on helvetin tylsä kuunneltava ja pitkästyttävä  ihminen.

Tulevaisuuden politiikassa pärjäävät ihmiset, jotka saavat jotakin aikaan. Kyse on siitä, lähtevätkö aikaansaavat ihmiset enää politiikkaan? Miksi lähtisivät? Palkaksi saa haukkuja ja sosiaalisen median kottaraispönttöön tuijottajien laitticolan ryydittämiä horinoita.

Winston Churchill- tyyppi tulee pyyhkimään pöytää. Hän lupaa verta, hikeä ja kyyneleitä. Ei mielistele ketään, eikä mitään. Churchill sanoi aikoinaan jättäessään konservatiivipuolueen ja liittyessään liberaaleihin jotain siihen suuntaan, että  olen ainoa rotta, joka ui uppoavaan laivaan.

Laiva kyllä kynti syvällä ja syvälle jäi, mutta Churchill tuli uudestaan. Koska ihmiset halusivat hänet takaisin.

Satsaan kouluvierailuihin

Radikalisaatio on yhteiskuntamme potentiaalisin uhka.  Tämä uhka puhuttaa tällä hetkellä eniten radikaalin islamin ja sen terroritekojen takia.

Kuva ei saa jäädä liian kapeaksi.

Meillä on historiaa omastakin takaa.

Viimeisin poliittinen murha on sisäministeri Heikki Ritavuoren surmaaminen Helsingissä vuonna 1922.

Olen tehnyt loppusyksystä kolme kouluvierailua; Vantaalle, Espooseen ja Helsinkiin. Palaute on ollut hyvää.

Olen innostunut asiasta ja aion tänä vuonna kiertää koko Suomessa. Sanomani on selvä; ihmisarvon puolesta radikalisaatiota vastaan. Tärkeä osa vierailua on keskustelu ja kysymykset.

Seuraavaksi olen suuntaamassa Pohjois- Karjalaan. Tarkoitukseni on kiertää eri puolilla Suomea. Suomen nuoriso on fiksua. Heiltä olen oppinut paljon ja aion oppia vastakin.

 

Timo Soinin virallinen verkkosivusto