Sisulla ja sydämellä loppuun saakka

Viimeinen varsinainen kampanjapäivä, joka kuluukin tiukasti omaa vaalipiiriä Uuttamaata kiertäessä. Ainakin seuraavista asioista tulen tänään puhumaan äänestäjille, enkä aio ääntäni säästellä.

---

Vanhojen puolueiden ns. pääministeriehdokkaiden suosinta median taholta on ollut loppumetreille saakka avoimen häpeilemätöntä. Aivopesu on huipussaan, mutta petkuhuiputukselle on tulossa vastareaktio. Gallupit eivät äänestä, eivätkä vanhojen puolueiden Tupu, Hupu ja Lupu -puheenjohtajat ole toisilleen todellisia vaihtoehtoja.

Vanhat puolueet vetävät yhtä köyttä mm. sellaisissa kansalaisia kuohuttavissa asioissa kuin Suomen EU-politiikassa, varallisuusveron poistossa, taitetun indeksin pitämisessä voimassa, puoluetuen nostossa, oopperan tuhlailumenoissa ja häikäilemättömän optiosaalistuksen hyväksymisessä. Maahanmuuton ja sosiaalisen sekä alueellisen eriarvoistumisen ongelmistakaan eivät vanhojen puolueiden edustajat halua puhua. Tämän vuoksi perussuomalaiset rohkaisevat kansalaisia harkitsemaan ja sitten äänestämään itsenäisesti; sisulla ja sydämellä isänmaan puolesta.

Perussuomalaiset ovat ainoa protesti näissä vaaleissa. Perussuomalaisia äänestävä äänestää muutoksen puolesta. Vain Perussuomalaisten vaalivoitto tuo jotakin uutta poliittiseen elämäämme. Vanhoja väsyneitä puolueita äänestämällä ei mikään muutu.

---

Lisää illalla, kun palaan kiertueelta. Nyt tehdään töitä loppuun asti!

Kovan päivä ilta ja iso kiitos

Vaalitaistelu on täytetty. Kova urakka on nyt loppusilausta varten valmis. Uskon, että vaivani palkitaan.

Tänään kiersin vielä Espoota, Kannelmäkeä, Järvenpäätä ja Lohjaa. Vastaanotto oli tuttu. Puhujalahjoja kehuttiin ja ääni luvattiin. Löin monta kertaa kättä päälle.

Se ei riitä, että kannattaa, pitää myös äänestää.

Mieleen jäi etenkin Lähteenojien nuori perhe Järvenpäässä. Heidän kannustuksensa oli vilpitöntä ja perusteltua.

Ilokseni olen huomannut, että moni kansalainen on omatoimisesti puolueen virallisesta organisaatioista riippumattomana tehnyt vaalityötä puolestamme.

Vanhojen ja väsyneiden Tupu, Hupu ja Lupu -puolueiden suosinta on vaalien kalkkiviivoilla ollut avoimen häpeämätöntä.

Tämän päivän pohjat vetivät sekä Helsingin Sanomat, Ylen pääuutiset että Maikkarin kympin uutiset. Kaikki toistivat nöyrästi ja täysin kritiikittä tupuhupulupun vaalijorinaa.

Mainosta primetimella ilman laskua. Sen lisäksi vanhat puolueet hommasivat itselleen ylimääräiset puoluetuet. Vain Soini ja Vistbacka äänestivät ökytukia vastaan.

Uskon oikeuden ja perussuomalaisten voittoon - ilman uhoa. Mikäli saamme ansiomme mukaan, on tulos 6-8 paikkaa.

Haluan kiittää kaikkia tukijoita ja lukijoita. Teitä on tänäänkin käynyt sivuillani yli 1 200.

Kannustus, kannatus, soitot, sähköpostit, halaukset, ajatukset, työt, teot ja rukoukset. Kaikki ovat olleet tarpeen. Kiitos.

Äänestä perussuomalaisille vaalivoitto.

Se on ihmiselle hyvä - kautta maan.

Myönteisyydestä voimaa loppurutistukseen

Vanhojen puolueiden onnellisuuspropaganda jauhaa loppuun saakka. Me kuitenkin murramme gallupit. Tuorein noteeraus oli 2,5 prosenttia. Kyselyyn osallistuneista 23 prosenttia ei kertonut kantaansa. Vieläkö perussuomalaisia äänestävät piilottelevat kantaansa?

Olen aivan varma, että kampanjointi ja tv-keskustelut ovat lisänneet kannatusta. Tämäkin päivä oli aivan erinomainen. Vantaan Myyrmäessä meillä oli suoranainen yleisöryntäys.

Nyt perussuomalaisten kannattajien on tehtävä vaalityötä loppuun asti. Kalkkiviivoilla ei pidä kangistua. Olemme taistelleet kolme kuukautta, jaksamme vielä 48 tuntia.

Tupu, Hupu ja Lupu eivät ole ratkaisu vaan osa ongelmaa. On kansanvallan kannalta erikoista, että Suomessa kolmen kopla on valmis keskenään hallitukseen vuosikymmenestä toiseen, vaikka vaalien alla pidetään yllä näennäisteatteria mielipide-eroista.

Perussuomalaisten tehtävänä on olla näiden vaalien uutinen. Vain perussuomalaisten vaalivoitto tuo jotakin uutta poliittiseen elämäämme. Siksi tehkäämme vielä rajusti töitä lisäkannatuksen saamiseksi.

Kun jokainen perussuomalaisten kannattaja hommaa vielä kaksi uutta äänestäjää saamme tuntuvan lisäpotin. Aloitan itsestäni.

Olen päivääni erittäin tyytyväinen. Jouduin tänään moneen henkilökohtaiseen tenttiin. Pidän siitä, että ihmiset näkevät vaivaa ja suhtautuvat ääneensä vakavasti.

Tenttaajat katsoivat kysymysten jälkeen suoraan silmiin ja sanoivat, että ääni tulee. Tällainen käytös tuo äänelle arvon.

Myönteisyys tuottaa parempia tuloksia kuin kielteisyys. Ottakaamme myönteisyys ja hymy mukaan huomiseen loppurutistukseen.

Painetaan loppuun asti. Se riittää vaalivoittoon.

Myönteiset näkymät

On tämä politiikka aina yhtä uskomatonta. Myönteistä palautetta tulee ovista ja ikkunoista, mutta maksetut gallupit toitottavat vanhojen puolueiden mene(s)tystä.

Satakunnassa oli tehty laajempi tutkimus ja sen mukaan Anssi Joutsenlahti on aivan huulilla eduskuntapaikan suhteen, kannatus on jo kivunnut 4,0 prosenttiin. Olin Anssin matkassa viime sunnuntain ja huomasin, että peli vetää.

Helsingissä ja Uudellamaalla teetetyt isommat gallupit ovat näyttäneet runsaan kolmen prosentin lukemia. Silti MTV3:n ja Hesarin gallupit saavat meidät hädintuskin vaalivoittajiksi .

Illalla varmaan YLE julkaisee puheenjohtajatentissä viimeisen gallupin. Mielenkiintoista.

Gallupit eivät kuitenkaan äänestä.

Perusuomalaisten ehdokkaiden on oltava liikkeellä tappiin asti. Itse teen vielä täydet päivät perjantaina ja lauantaina. Lista ilmestyy Tapahtumia -kohtaan näillä sivuilla.

Aamulla kävin radio Energyn haastattelussa. Se oli reipasta meininkiä. Sen jälkeen oli ulkomaisen pressin vuoro. Siellä minua kehuttiin liian fiksuksi populistipoliitikoksi. Otin sen kohteliaisuutena.

Näkymämme ovat myönteiset, taistelumieltä loppuun saakka.

Äänestä muutosta

Ääniä on paljon antamatta. Nyt on olennaista, että ne, jotka haluavat muutosta, äänestävät muutosta.

Perussuomalaisten vaalivoitto on AINOA todella Suomen politiikkaa kohauttava asia. Tämä mahdollisuus on nyt tarjolla ja se on käytettävä.

Vanhoja, väsyneitä puolueita äänestämällä ei mikään muutu. Kaksi niistä löytyy vaalien jälkeen samasta pussauskopista.

Timo Soinilla on paljon henkilökannatusta kautta maan. Nyt teidän, jotka tuette Timo Soinin linjaa, pitää äänestää perussuomalaista ehdokasta.

Autan ja suosittelen mielelläni tässä asiassa. Minulta on kysytty neuvoa monesti, annan niitä mielelläni. Jokainen ääni auttaa perussuomalaisia - kautta maan.

YLE:n vaalitentti meni hyvin. Palautetta paukkuu.

Sain omaishoitomallimme esille. Subjektiivinen oikeus ja maksatus Kelalle, verovapaus.

Puolustin oikeutta työhön. Etenkin varttuneiden naisten työnsaantiongelma tuli esiin.

Pienyrittäminen, sieltä syntyvät uudet ideat. Arvolisäverovapaus 30 prosenttiin, EU:kin sen sallii

Lapsella on AINA oikeus isään ja äitiin. Vaikka aikuiset eivät tulisi toimeen on lapsen etu ratkaiseva.

Uusiutuva energia on uuden Nokian itu. Ympäristötekniikka on tärkeä.

Venäjä on suurvalta. Se on otettava huomioon. Nöyristellä ei tarvitse eikä saa, mutta kansaa huolettavat enemmän rekkajonot ja venäläisten maakaupat Saimaalla kuin sotilaallinen uhka. Valppaana ollaan.

Ainoana puheenjohtajana toin esille perheviljelmät ja lähiruuan.

Äänestä muutosta - äänestä perussuomalaisia. Kun kannatat meitä tee vaalityötä, jotta saamme lisää voimaa.

Timo Soinin virallinen verkkosivusto