Suomi 90 vuotta

Tänään on arvokas juhlapäivä. Itsenäinen Suomi täyttää 90 vuotta. Vaikka olenkin sitä mieltä, että EU-jäsenyys on vakavalla tavalla vaurioittanut suvereniteettiamme, katson että itsenäisyyttä on hyvä syy juhlia.

Maailmassa harvoin mikään on täydellistä. Ei EU-Suomessakaan. Paremmin voisi olla, mutta myös paljon huonommin.

Sotiemme veteraanit ja kotirintama säilyttivät taistelullaan toisen maailmansodan pyörteissä Suomessa kansanvallan. Tuo arvokas saavutus ei himmene milloinkaan.

Jälleenrakennuksella Suomi nousi. Omatoimisuus oli avainasemassa. Piti tehdä – ei pelkästään puhua. Moni sortui – useampi kesti.

Vaikeudet muuttavat muotoaan. Aineellinen puute on hellittänyt, muttei postunut. Onko se tehnyt Suomesta Onnelan? Ei ole. Henkinen kylmyys ja kyvyttömyys ovat sangen suurta. Ahneus ja itsekkyys rehottavat mm. optiosaalistuksen muodossa.

Rahalla rehentely on henkistä pienuutta. Mikään yhteiskunta ei ole köyhtynyt köyhiä auttamalla. Siksi tulotasausta tarvitaan. Tasapäistämistä ei.

Itsemääräämisoikeus on tärkein omasuutemme, henkinen perintömme. Siitä on pidettävä kiinni. Se ei tänä päivänä ole täydellistä. Hyvä päämäärä se silti on. Voimakas perusta perussuomalaisessa ajattelussa on inhimillisyys ja ihmisarvo.

Itsenäisyyspäivänä olen iloinen teistä, toisista suomalaisista. Hyvää juhlaa juuri Sinulle.

Flunssaa ja Venäjä

Ankara flunssa piti päätä matalalla koko viikonlopun. Kahden keuhkokuumeen miehenä otin opikseni ja pysyin pehkuissa koko viikonlopun.

Tänään kävin sekä eduskunnan istunnossa että Espoon kaupunginvaltuuston kokouksessa. Mitään kovin kuolematonta en suustani päästänyt. Jotakin sentään.

Siviilipalvelusaikaa lyhennetään 12 kuukauteen. Tyhjensin hieman sanaista arkkuani. Määrittelin samansukuisiksi olennoiksi selkärankaisen vihreän, rehellisen autokauppiaan, hymyilevän fasistin ja onnellisen kommunistin.

Flunssa verotti terää sen verran, että tyytyväinen feministi jäi mainitsematta.

– –

Venäjä saa mietteliääksi.

Venäjää koskien tulee paljon yhteydenottoja, tänäänkin useampi. Huoli on sekä rekkajonoista, joille ei saada tehdyksi mitään. Toinen mieltä askarruttava kysymys on venäläisen maan- ja kiinteistöjenosto Suomesta.

Venäjän vaalit tulivat ja menivät. Yksi totuus juhlii. Tilanne ei Venäjällä sinänsä ole uusi. Tsaari, puolue tai Putin aina on joku ylitse muiden. Toisinajattelijankin osoite on aina sama – Siperia. Tosin kommunistipuolueen aikana kaikki eivät selvinneet sinne saakka.

Venäjä on toista maata. Kuka muistaa vielä Beslanin koulukaappauksen tai Moskovan panttivankidraaman?

Siellä ei vankeja otettu. Eikä ole Omon-turvallisuusjoukkojen käyttäytymisestä käräjiä käyty. Oikeutta on kaappareille jaettu siltä seisomalta. Lyhyet ovat olleet lauseet ja sarjat.

Venäläinen demokratia on juuri siltä miltä se näyttää.

Meidän kannattaa miettiä haluammeko olla sotilaallisesti liittoutumaton Venäjän rajanaapuri vai NATO-Suomi?

Kannattaako ruutitynnyrin viereen mennä tupakoimaan? Nämä ovat hyviä kysymyksiä. Mietitään porukalla vastauksia.

EU, EPÄREILU

Jo on taas aikoihin eletty.

Eilen illalla käsittelimme EU-kemikaaliviraston erikoisetuja eduskunnassa. Asia oli herroille ja vallanpitäjille ilmeisen kiusallinen, kun se jouduttiin tuomaan suureen saliin. Ulkoasianvaliokunnan mietintö on ”kriittinen” erikoiseduille, jotka ovat lihavammat kuin missään edellisellä EU-virastossa!

Mitä tämä vanhojen puolueiden ”kriittinen” tarkoittaa? Se, että hyväksytään EU-kemikaliviraston työntekijöille ennen kuulumattomat erikoisedut.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tulee äänestämään hylkäysesityksen puolesta. Suomi avaa nyt oven entistä hulppeimmille EU-erikoiseduille. Jokohan Suomen kansan silmät aukeavat?

Voit tutusta asiasta eduskunnassa käyttämääni kolmeen puheenvuoroon klikkaamalla tämän sivun yläkulmassa olevaa linkkiä eduskuntapuheisiini. Hämmästyt varmasti!

Tiesitko, että EU:n tilintarkastustuomioistuin on jokaisena vuotena, jonka Suomi on ollut EU:n jäsen hylännyt EU:n varainhoitoa käsittelevät tilit! Joka vuonna!

Jos joku suomalainen firma toimisi kuin EU, olisi yritys konkurssissa ja omistajat linnassa, mutta EU porskuttaa.

– –

Minut valittiin eilen Vermon ravirata Oy:n hallitukseen. Aktiivisena raviharrastajana ja 2-vuotiaan ori A.T.Vihtorin osaomistajana on mielenkiintoista nähdä raviurheilussa jäälleen uusi puoli.

Kiitän luottamuksesta. Annan erityistä arvoa sille, että valinta oli yksimielinen.

Torjuntavoitto ja poliittinen puhe

Suomen maatalousministeri aneli Pyrsselin hyvinsyötetyn eliitin pakeilla polvet ruvella lupaa maksaa viljelijöille suomalaisten veronmaksajien pussista 141-tukea.

Tulos oli tuttu. Kolmasosa rahoista meni – torjuntavoitto tuli!
Tämä on niin hieno VOITTO, että kutsukaamme vuorollamme jokainen suomalainen tämä Voitto kotiimme kaffelle.

Erkki Toivasen kolumni Uudessa Suomessa EU:n tilintarkastusasioista on jo tuoreena klassikko, koko lasilinnakansan kukkea petos on näkyvillä – vastaansanomattomasti. Käykääpä vilkaisemassa.

– –

Politiikka on kova laji. Keulilla pärjäävät vain ammattilaiset.

Poliittinen nenäni haistaa Suomen kansalle tiukempia aikoja. Kustannustaso nousee kiitolaukkaa, sen ladun päästä löytyy kaiken maksaja – sinä maksat. Älä lannistu – äänestä ja tue kotisi puolustajaa.

Politiikka kovenee – etulinjaan tarvitaan osaavia ihmisen puolustajia. Oma todistus itsensä erinomaisuudesta ei riitä – pitää osata ja haluta. Pitää puhua niin, että kansa ymmärtää ja itse tajuaa mitä puhuu. Helppoako?

Havaintojeni mukaan osaavista ja ammattitaitoisista poliitikoista on jo kova pula.Toisin kuin luullaan, ihmiset haluavat kuulla polittiista puhetta. On vain hyvin vähän paikkoja, missä sitä kunnon poliittista puhetta kuulee.

Vähän on osaavia puhujiakin. Politiikan markkinoilla parhaat saavat suunvuoron. Jos asia on sinulle tärkeä – tee se itse.

Mielenkiintoinen EU-tutkimus

Väli-Suomen Sunnuntaisuomalainen oli tutkinut EU-jäsenyyden suosiota. Rintamalinjat ovat suunnilleen ennallaan: 52-43 jäsenyyden hyväksymisen puolesta.

Tulos ei hirveästi yllätä, mutta on se poliittisen, taloudellisen ja mediaeliitin kannalta nolo. Kritiikitön EU-tuputtaminen ei vaan uppoa laajemmin Suomen kansaan.

Otin tänään julkisesti kantaa asiaa ja palautetta on tullut jo puolesta ja vastaan. En äänestänyt 1994 EU-jäsenyyden puolesta, enkä tekisi sitä tänäänkään. EU-kriittisenä ihmisenä olen kuitenkin erittäin kiinnostunut EU:sta, sillä demokratiamme suunta on sidoksissa EU-mammuttiin.

Ymmärrän hyvin, että jälkikommunistiset Bulgaria ja Romania kokevat EU-jäsenyyden myötä pääsevän eteenpäin taloudellisesti ja poliittisesti. Yhtä lailla katson, että Suomen, Tanskan ja Ruotsin kaltaiset pohjoismaiset demokratiat riutuvat EU-demokratiavajeessa ja direktiivisateessa.

EU-perustuslaista pitää järjestää kansanäänestys Suomessa. Se on parasta mitä EU:lle ja demokratialle Suomessa nyt voi tehdä. Julkinen keskustelu vahvistaisi kansanvaltaamme ja pakottaisi kunnon perusteluihin.

Brysselin lasilinnojen spedetkin noteeraisivat Suomen. Heidän simupukka-annoksensa runsaus tulisi suoraan riippuvaiseksi suomalaisesta kansanäänestyksestä. 141-tuki olisi pysyvä alta aikayksikön.

Tutkimuksen mielenkiintoisin osuus on, että 35-49-vuotiaiden suomalaisten enemmistö torjuisi EU-jäsenyyden, siis aktiivisin ja lujimmin työelämässä oleva porukka. Se on uutinen. Tutkin tätä asiaa suurella mielenkiinnolla. Ajatuksia asian suhteen on jo.

Timo Soinin virallinen verkkosivusto