Hallitus ja Vappu

Hallitus sai tänään luottamuslauseen neljään kertaan. Oma epäluottamuslauseponteni kaatui äänin 115-66.

Nauttikoon nyt hallitus luottamuksestaan ja keväästä, sillä myrskyisä tulevaisuus on odotettavissa.

Hallituksen sisäinen dynamiikka on perin haavoittuvainen. Julkisuus on arvaamatonta ja hallituksessa on mielestäni muutama mahdollinen ” painomusteholisti ”, joten kirjoitettavaa riittää. Asiasta ja vierestä.

Vappu on entinen vasemmiston voimanäyttöpäivä. Kovin ovat harvat rivit tätä nykyä.

Punalippuja on enemmän työväenyhdistysten varastoissa kuin niille olisi kantajia kulkueissa.

Ihmehän se olisi, jos joukot innolla marssisivat EU:n lihapatojen ääressä turvonneiden leipäpappisosialistien jalkojen juureen globalisaation autuutta kuuntelemaan.

Jos ennustaja olisin voin uumoilla, että sosialistit ja kommunistit pauhaavat vappuna keskitetyn tupon kaatumisesta.

Ikään kuin heillä olisi ollut sileäkätisten työnantajien mielipiteisiin yhtään enempää vaikutusvaltaa.

Tänä vappuna en puhu politiikkaa. Presidentinvaalit ja eduskuntavaalit runsaan vuoden sisällä kypsyttivät tällä kertaa tällaisen päätöksen.

Vappuaamuna käännän kylkeäni siihen aikaan, kun tiedän, että normaalisti lähtö lentokentälle olisi edessä.

Kuuntelen muiden puheita ja otan oppia, jos/kun aihetta on.

Kokoomus konttaa

Kokoomus sai reilun vaalivoiton, mutta kokoomuksen konttausviikot ovat alkaneet ja vaara on, että viikot muuttuvat vuosiksi.

Kokoomus on tehnyt jäniskäännöksen valtiosihteeriasioissa. Vielä viime kaudella kokoomus äänesti perussuomalaisten tavoin koko valtiosihteeri-ideaa vastaan.

Nyt herravirat kelpaavat, puoluetuki nousee hulppeat 44 prosenttia. Kokoomus tuntee tien Suomen kansan takataskulle.

Tasa-arvotupo tekee kokoomuksesta kiukkuisten hoitajien neulatyynyn. Kansa ymmärsi Kokoomuksen luvanneen 500 e lisää hoitajien palkkoihin.

Tarua vai totta sanoi Tujunen.

Sauli Niinistö on , aivan oikein, presidentin valtaoikeuksien säilyttämisen kannalla. Katainen haluaa presidentin lautasen pois EU-kokouksesta.

Soini haluaa Suomen pois EU-pöydästä, lautanen voi jäädä sinne orjuudesta vapautumisen muistoksi.

Kokoomuksen sisälle on syntymässä kunnon kevätsoppa. Puhemies Niinistössä näkyvät vanhan isännän otteet. Eduskunta sai jo nuuskaa varojen käytöstä. Unilukkarin vasara löytää vielä tiensä moneen päähän ennen kuin kongi kumahtaa.

Kepu pääsee tässä yhteydessä varsin vähällä. Kaikki haluavat olla kokoomuksen kimpussa, täytynee vähän siirtää hahloa eduskunnan takarivissä, jotta kauralimainen kepukin joutuu häränsavuille vaalilöpinöistään.

Sosialisteja ei edes kukaan hetkeen aikaan huomaa, mutta voimme olla huoleti. Kyllä sielläkin taas joku pääkkö vappusimassaan ylilyöntiin sortuu.

Toveria ei jätetä. Kepu ja kokoomus hommasivat tovereille 44 prosentin puoluetukikorotuksen, perushoitaja ei samaan solidaarisuuteen yllä.

Talviturkin heitto ja vaalivedon maksu

Kaikki Perussuomalaisten eduskuntaryhmän jäsenet ovat pitäneet puheen hallitusohjelman tiedonantokeskustelussa. Talviturkki on heitetty.

Meillä on monipuolinen ja iskukykyinen eduskuntaryhmä. Perussuomalaisten myötä eduskunnassa on todellinen oppositio.

Voitetut vaalit ovat herättäneet monien kansalaisten kiinnostuksen perussuomalaisia kohtaan. Puolueeseen tulee koko ajan uusia jäseniä ja kunnallisvaalityö on päässyt käyntiin.

Maanantaina oli Espoon kaupunginvaltuuston kokous. Oma opinahjoni, jossa opiskelin 8 hyvää vuotta ja josta kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1981 sai 16 miljoonaa euroa peruskorjaukseen ja saneeraukseen.

Olen tästä päätöksestä erittäin iloinen ja tyytyväinen. Mitään ei politiikassa saavuteta yksin.

Kokoomuslainen Espoon koululautakunnan puheenjohtaja Sanna Lauslahti ( tuore ja itsenäisen linjan kansanedustaja) ajoi Espoon kouluverkkouudistuksessa lähikoulujen asiaa, häntä tuki ansiokkaasti vihreä lautakunnan varapuheenjohtaja Marjo Matikka. Nämä ryhdikkäät rouvat ansaitsevat suuret kiitokset.

Sain elää Iivisniemessä hyvä lapsuuden ja kouluajan. Olen iloinen, että ajanmukaisen koulun myötä sama mahdollisuus on myös jälkipolvilla.

Hävisin eduskuntavaaleissa vain yhden vaalivedon ja tänään oli maksun aika. Löin edustaja Oras Tynkkysen kanssa vetoa reilun kaupan teekupista ( jos olisin voittanut olisin saanut kupin tavallista kahvia), että perussuomalaiset saavat vähintään 7 kansanedustajaa.

Oras Tynkkynen osasi vedättää kansanedustajamäärän tarpeeksi korkealle. Itse voitin vedoilla kossupulloja jopa lupaamalla meille paikkojen pysymistä ennallaan.

Reilun kaupan teetä eduskunnassa ei ollut, mutta ruusunmarjatee sai kelvata. Tee maistui Orakselle, mutta olen varma, että vedon voittaminen maistuu vielä senkin jälkeen kun ruusunmarjan maku on suusta häipynyt.

Minulle tältä osin saa kelvata se saavutus, että sain Oraksen ylipäätään lyömään vetoa. Vedonlyönti ei kuulu Oraksen tapoihin. Toto toi, veto vei.

Politiikassa ei itku auta

Politiikka on laji, jossa ei itku auta.

Jokaiselle vakavasti otettavalle päättäjälle tulee tappiollisia vaaleja. Sekä voittaminen että häviäminen kuuluvat politiikkaan. Kysymys on siitä miten osaa voittaa ja hävitä.

Kovin suureen ääneen ei kannata julkisuudessa parkua, jos tappio on tullut. Kunnon totopelaaja rutistaa ohi menneen slipin roskiin, rykäisee ja jatkaa elämäänsä. Ottaa opiksi ja mitoittaa riskinsä paremmin.

Politiikassa on syytä tehdä samoin. Kun SMP meni konkurssiin 1995,sanoin suorat sanat pariin haastatteluun ja suuntasin mökille Satakuntaan. Olin työtön. Lyöty, mutten loppu.

Perussuomalaiset perustettiin samana syksynä. Kovin moni ei ollut valmis uskomaan meihin pennin vertaa. Tuottoa panostukseen tuli vastaa vuoden 2003 vaaleissa.

Nyt kun kelkkaa liikkuu, on kyytiin tulijoita.

Politiikka on kova laji. Siinä ei pärjää, jos ottaa pienestä nokkiinsa. Vaalien jälkeen, myös voitettujen vaalien perästä, on joka puolueessa niitä, jotka ” itkevät” omaa äänisaalistansa. Syyhän on aina muualla, paitsi omassa tekemisessä ja voiton hetkellä kaikki on omaa ansiota.

Hyvä neuvo itkupilleille on, että lopeta ajoissa. Pääset itse vähemmällä ja säästät kanssaihmistesi ja läheistesi hermoja.

Häviön jälkeen asiat pitää käydä kerran kunnolla läpi. Märehtiminen ei auta mitään ja kaikista typerintä on palata kerta kerran jälkeen takaisin kuin koira oksennukselleen.

Ei ihminen yleensä opi kuin omasta hölmöydestään. Fiksu on jos kerta riittää..

—–

Ai, että mistä otsikko tuli mieleen? Kaikesta näkee, että SDP:ssä on nyt itkupillipäivät, kun Stockan hullut päivät menivät jo.

SDP nyt kyntää syvällä. Eduskuntaryhmän uudistaminen alkoi valitsemalla kymmenkunta vuotta ministerinä istunut Tarja Filatov ryhmän puheenjohtajaksi.

Mikä oli Tarjan avauspotku? Hän suri näyttävästi oman vanhan ministeriönsä kohtaloa tv-uutisissa.

Eero Heinäluoma oli Lauantaiseuran vieraana. Ohjelmassa oli piinaa pääsisäisen jälkeiseen aikaan aivan riittävästi.

Kyllä tuntui jo kovalta ja liialta, että ohjelman jälkeen Eero sai lähteä Helsingin demareiden vaalipuintitilaisuuteen. Siellä sosiaalitanttojen säestyksellä” itkevät” eduskunnasta pudonneet miehet.

Törsärihallitus ja plussaa nuorisolle

Matti Vanhasen uusi porvarihallitus on varsinainen törsärihallitus. Kaksi ministeripaikkaa lisää on silkkaa hallinnon turvottamista.

Lisäministereille ei ole mitään järjellisiä perusteita.

Otin törsärihallituksen korskean elämän esiin tämän päivän Iltalehdessä. Palaute oli voimakasta ja myönteistä. Erityisen paljon joukossa oli kokoomusta äänestäneitä pienyrittäjiä.

Törsärihallitus myös korottaa puoluetukea 44%:lla!!!

Tarkoitus on ilmeisesti pelastaa SDP komukurssilta. Toveria ei jätetä.

Perussuomalaiset tulevat esittämään näiden korotusrahojen poistamista budjetista. Sama koskee valtiosihteereitä. Saavat kokoomuslaiset näyttää kuinka takki kääntyy.

—–

Sain kiitoskirjeen Myllypuron 9 A luokalta ja opettaja Elina Ojalalta. He kävivät eilen eduskuntavierailulla ja meillä oli hyvä keskustelu lehtereillä.

Kysymykset olivat asiallisia ja monipuolisia.

Nautin hyvästä seurasta.

Nämä ysiluokkalaiset todella todistivat taas, että meillä on hyvä tulevaisuus kansakuntana.

Kiitos käynnistä, pitäkää avoin mielenne ja kiinnostuksenne asioihin.

Vierailunne oli minulle iloinen ja mielenkiintoinen tapahtuma. Olitte todella plussaa kurkulle ja mielelle. Hyvää kevättä. Aukaiskaa siipenne ja antakaa auringon paistaa. Pärjäätte varmasti.

Timo Soinin virallinen verkkosivusto