Kirja

Kustannusosakeyhtiö Tammi julkaisee kirjan elämästäni ja toiminnastani ensi maaliskuussa.

Kirja on ollut työn alla jo jonkun aikaa. Käyn siinä läpi henkilöhistoriaani lukiolaispojasta, kansanedustajaksi ja presidenttiehdokkaaksi. Matkalle mahtuu paljon värikkäitä tapahtumia. Suuria onnistumisia ja katkeria tappioita.

Kirja tuo esiin uutta tietoa henkilöistä ja tapahtumista. Kerron mm. yhteistyöstäni Veikko Vennamon ja Tony Halmeen kanssa.

Kirja antaa mahdollisuudet tehdä tilit selväksi menneiden tapahtuminen kanssa ja avaa näkökulmaa tulevaan. Olen uskon ja aatteen mies, heteromies, lihansyöjä, isä, aviomies ja ravimies. Olen näköistaiteen ystävä, sellainen tulee kirjastakin, Timo Soinin näköinen.

Millwall mielessäni

Tänä aamuna ystäväni ja tulisieluinen Millwall-fani Heikki Loppela, jonka kanssa olemme kolunneet joukkueemme mukana Oldhamit, Huddersfieldit, Sheffieldit, Wycombet, Colchesterit ja muutamat muutkin suurelle kansalle tuntemattomat paikat ilmoitti, että Millwallin manageri Willie Donachie on saanut potkut.

Syytäkin oli, onhan joukkueemme ykkösdivisioonan (3-sarjataso) pohjilla viime viikonlopun Carlisle tappion jälkeen. Tämän alempana ei kannattamani joukkue ole ikinä omana aikanani ollut.

Elämässä on tärkeätä, että on asioita, joiden puolesta voi ottaa kantaa. Pitkään futisjoukkueellani meni hyvin ja puolueellani huonosti. Nyt on päinvastoin. Voisinkohan minä kannattaa Manchester Unitedia ja kuulua Kokoomukseen? Pöh, koko ajatuskin on naurettava sekä joukkueen että puolueen osalta.

Joku järki-ihminen varmaan tuumii, että miten ihmeessä jollakin Etelä-Lontoon pikkuseuralla on tekemistä perussuomalaisen miehen kanssa. Ei kaikkea voi selittää. Jos rakastaa aatetta, seuraa tai ihmistä ei se selittelyistä parane.

– We are Millwall, super Millwall, We are Millwall from The Den. No one likes us, no one likes, no one likes us, We dont care!!

Ensi lauantaina on uusi peli Gillinghamissa. Kimiltä tulee tekstarit jo pelin aikana. Ties vaikka voitettaisiin.Vieläköhän halpoja lentoja Lontooseen on tarjolla? Kyllä omaan fanikatsomoon yksi barski perusbasso varmaan mukaan mahtuisi.

Ruumiinavaus tulee

On hienoa huomata kuinka paine suomettumisen ja Kekkosen ajan suhteen kasvaa. Kirves on jo puun juurella ja kelot odottavat kaatumistaan.

Aamulehti oli haastatellut professoreita. Mukana oli oma pitkäaikainen yliopisto-opettajani ja pro-gradutyöni tarkastaja Tuomo Martikainen, joka uskalsi avata suunsa jo 1980-luvulla.

Aloitin omat lukuni valtiotieteellisessä syksyllä 1981. Olin ollut yliopistolla kolme päivää, kun Urho Kekkonen ”tuli pysyvästi esteelliseksi hoitamaan presidentin tehtäviä”.

Olin tuolloin nuorena vennamolaisena riemuissani, enkä ymmärtänyt miksi monet opiskelijakaverit eivät yhtyneet riemuuni.Monet olivat aidosti järkyttyneitä ja kyselivät mitä nyt tapahtuu?

Otin Kluuvin pubissa neloskaljan ja sanoin kyselijöille, että demokratia koittaa. Kansanvalta oli happiteltassa.

Meillä oli suomettumisen aikana rappio ja nöyristely todella syvällä. YYA-juhlien ylistely ja Neuvostoliiton kaikinpuolinen nuoleminen oli suuressa huudossa.

Enää ei löydy vanhojen puolueiden poliitikkojen curriculumeista Neuvostoliitolta saatuja opintomatkoja ja ansiomerkkejä.

Muistan kyllä elävästi, kun otsaani napsahti antikommunistin leima heti ensimmäisenä syksynä, kun lähdin Cavaletti-salkkuni kanssa kotiin, kun porukka lähti rauhanmarssille ja luento jäi pitämättä. Tokaisin, etten marssi rauhanaseiden puolesta.

Maailmassa on nyt vielä enemmän aseita, mutta marsseja ei ole missään. Punasponsorit puuttuvat.

Väistämätön tapahtuu. Kekkosen ajan pyykinpesu lähestyy, eikä se ole monelle mukavaa seurattavaa. Ei tässä kostoa haluta vaan sitä, että moinen ei toistu.

Olen mielenkiinnolla seurannut monia rohkeita nettisivuja, joita on pilvin pimein. Niissä aivan avoimesti esitetään spekulaatioita Stasi- ja Gordievski-listoista. Ei ole kohteet perään kyselleet tai kunniaansa loukatuksi tunteneet. Miksiköhän?

On häpeällistä, että tiedotusvälineet olivat valtaosin mukana kommunismin suitsuttajaisissa, vuosikymmeniä.

Nuoret toimittajat ja tutkijat. Teillä on edessä mielenkiintoisia tehtäviä ja haasteita. Antakaa palaa, lihaa säästämättä.

Kokoomus ja KD

Olen joskus Uuden Suomen aikaan pitänyt pappakokoomuslaisia ryhdikkäinä. Tarkoitan Tuure Junnilan kaltaisia presidentin poikkeuslain vastustajia.

Kokoomus nojasi joskus kotiin, uskontoon ja isänmaahan. Enää se ei edes puhu niistä.

Boheemi porvari (lue: maallistunut liberaalihenkinen kaiken hyväksyjä) on vastenmielinen hahmo. Kaikki saa merkityksensä markkinoilla, ostetaan ja myydään, lainataan ja tarpeen tullen varastetaan.

Olen seurannut kristillisdemokraattien virtaa kokomustiin. Juuri se porukka, joka kannatti Kristillisen Liiton avautumista ja kannatti nimenmuutosta Kristillisdemokraateiksi on jättänyt laivan.

Parissa vuodessa Kokoomuksen koppaan ovat uineet mm. europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola, ex-varapuheenjohtaja Leea Hiltunen, ex-puoluesihteeri Annika Kokko ja espoolaiset kaupunginvaltuutettu Valto Meriläinen ja Uudenmaan piirin puheenjohtaja Maire Hellas.

Kokoomusseireeni Kirke osaa laulaa. Kristillisdemokraateissa monet ovat odottaneet parempaa poliittista tulevaisuutta. Kun sitä ei ole näkynyt, on kokoomuskangastus alkanut viehättää. Matkalla kokoomuskeitaalle saattaa kyllä jano yllättää. Enkä nyt puhu vedestä.

Kokoomusta ei KD kiinnostanut. Kiinni pysyivät porvaritaivaan hallitusportit kun ministerisalkkuja jaettiin. Kokoomus valitsi mieluimmin puisto-osastonsa Vihreät hallitukseen. Arvovalinta oli selvä.

Vihreät kumppanit eivät illanvietoissa vanhoista iskulauseista kokoomusta muistuttele. Boheemi porvari ja vihreä liberaali mahtuvat samaan pöytään juomaan punaviiniä taustamusiikkinaan ratikoiden kolina. Se on heidän luontoäänensä.

141 miljoonaa

Eilisestä välikysymyspuheestani on tullut palautevyöry. Erityisen paljon on kyselty, että ”mikä asia tämä Suomen osuus Iso-Britannian EU-jäsenmaksuosuudesta oikein on?”

Margaret Thatcher onnistui pääministeriaikanaan neuvottelemaan briteille muhkeat jäsenmaksuhelpotukset poliittisilla kytkykaupoilla. Muut maat maksavat miljarditolkulla Britannialle ”kuuluvaa” EU-maksuosuutta. Myös isänmaamme Suomi. Joka vuosi!

Suomen lasku tästä lystistä on ensi vuonna 141 miljoonaa euroa eli lähes 850 miljoonaa tapettua markkaa. Koko tasa-arvotupo on 150 miljoonaa. Paljon puhuva vertailu.

Summa 141 miljoonaa löytyy valtion budjettikirjasta valtiovarainministeriön pääluokan kohdalta. Olen varma, että Suomen EU-mieliset herrat ovat käyttäneet paljon aikaa ja suunnittelua, jotta tuo paljastava pykälä saataisiin ”piilotettua” jotenkin. Toistaiseksi eliitin luovuus ei ole pystynyt peittämään totuutta.

Olen tehnyt talousarvioaloitteen ko. summan poistamisesta ensi vuoden budjetista. Olen tehnyt vastaavan esityksen edellisinäkin vuosina. Asiasta äänestetään joulukuussa.

Timo Soinin virallinen verkkosivusto