Ruumiinavaus tulee

On hienoa huomata kuinka paine suomettumisen ja Kekkosen ajan suhteen kasvaa. Kirves on jo puun juurella ja kelot odottavat kaatumistaan.

Aamulehti oli haastatellut professoreita. Mukana oli oma pitkäaikainen yliopisto-opettajani ja pro-gradutyöni tarkastaja Tuomo Martikainen, joka uskalsi avata suunsa jo 1980-luvulla.

Aloitin omat lukuni valtiotieteellisessä syksyllä 1981. Olin ollut yliopistolla kolme päivää, kun Urho Kekkonen ”tuli pysyvästi esteelliseksi hoitamaan presidentin tehtäviä”.

Olin tuolloin nuorena vennamolaisena riemuissani, enkä ymmärtänyt miksi monet opiskelijakaverit eivät yhtyneet riemuuni.Monet olivat aidosti järkyttyneitä ja kyselivät mitä nyt tapahtuu?

Otin Kluuvin pubissa neloskaljan ja sanoin kyselijöille, että demokratia koittaa. Kansanvalta oli happiteltassa.

Meillä oli suomettumisen aikana rappio ja nöyristely todella syvällä. YYA-juhlien ylistely ja Neuvostoliiton kaikinpuolinen nuoleminen oli suuressa huudossa.

Enää ei löydy vanhojen puolueiden poliitikkojen curriculumeista Neuvostoliitolta saatuja opintomatkoja ja ansiomerkkejä.

Muistan kyllä elävästi, kun otsaani napsahti antikommunistin leima heti ensimmäisenä syksynä, kun lähdin Cavaletti-salkkuni kanssa kotiin, kun porukka lähti rauhanmarssille ja luento jäi pitämättä. Tokaisin, etten marssi rauhanaseiden puolesta.

Maailmassa on nyt vielä enemmän aseita, mutta marsseja ei ole missään. Punasponsorit puuttuvat.

Väistämätön tapahtuu. Kekkosen ajan pyykinpesu lähestyy, eikä se ole monelle mukavaa seurattavaa. Ei tässä kostoa haluta vaan sitä, että moinen ei toistu.

Olen mielenkiinnolla seurannut monia rohkeita nettisivuja, joita on pilvin pimein. Niissä aivan avoimesti esitetään spekulaatioita Stasi- ja Gordievski-listoista. Ei ole kohteet perään kyselleet tai kunniaansa loukatuksi tunteneet. Miksiköhän?

On häpeällistä, että tiedotusvälineet olivat valtaosin mukana kommunismin suitsuttajaisissa, vuosikymmeniä.

Nuoret toimittajat ja tutkijat. Teillä on edessä mielenkiintoisia tehtäviä ja haasteita. Antakaa palaa, lihaa säästämättä.

Kokoomus ja KD

Olen joskus Uuden Suomen aikaan pitänyt pappakokoomuslaisia ryhdikkäinä. Tarkoitan Tuure Junnilan kaltaisia presidentin poikkeuslain vastustajia.

Kokoomus nojasi joskus kotiin, uskontoon ja isänmaahan. Enää se ei edes puhu niistä.

Boheemi porvari (lue: maallistunut liberaalihenkinen kaiken hyväksyjä) on vastenmielinen hahmo. Kaikki saa merkityksensä markkinoilla, ostetaan ja myydään, lainataan ja tarpeen tullen varastetaan.

Olen seurannut kristillisdemokraattien virtaa kokomustiin. Juuri se porukka, joka kannatti Kristillisen Liiton avautumista ja kannatti nimenmuutosta Kristillisdemokraateiksi on jättänyt laivan.

Parissa vuodessa Kokoomuksen koppaan ovat uineet mm. europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola, ex-varapuheenjohtaja Leea Hiltunen, ex-puoluesihteeri Annika Kokko ja espoolaiset kaupunginvaltuutettu Valto Meriläinen ja Uudenmaan piirin puheenjohtaja Maire Hellas.

Kokoomusseireeni Kirke osaa laulaa. Kristillisdemokraateissa monet ovat odottaneet parempaa poliittista tulevaisuutta. Kun sitä ei ole näkynyt, on kokoomuskangastus alkanut viehättää. Matkalla kokoomuskeitaalle saattaa kyllä jano yllättää. Enkä nyt puhu vedestä.

Kokoomusta ei KD kiinnostanut. Kiinni pysyivät porvaritaivaan hallitusportit kun ministerisalkkuja jaettiin. Kokoomus valitsi mieluimmin puisto-osastonsa Vihreät hallitukseen. Arvovalinta oli selvä.

Vihreät kumppanit eivät illanvietoissa vanhoista iskulauseista kokoomusta muistuttele. Boheemi porvari ja vihreä liberaali mahtuvat samaan pöytään juomaan punaviiniä taustamusiikkinaan ratikoiden kolina. Se on heidän luontoäänensä.

141 miljoonaa

Eilisestä välikysymyspuheestani on tullut palautevyöry. Erityisen paljon on kyselty, että ”mikä asia tämä Suomen osuus Iso-Britannian EU-jäsenmaksuosuudesta oikein on?”

Margaret Thatcher onnistui pääministeriaikanaan neuvottelemaan briteille muhkeat jäsenmaksuhelpotukset poliittisilla kytkykaupoilla. Muut maat maksavat miljarditolkulla Britannialle ”kuuluvaa” EU-maksuosuutta. Myös isänmaamme Suomi. Joka vuosi!

Suomen lasku tästä lystistä on ensi vuonna 141 miljoonaa euroa eli lähes 850 miljoonaa tapettua markkaa. Koko tasa-arvotupo on 150 miljoonaa. Paljon puhuva vertailu.

Summa 141 miljoonaa löytyy valtion budjettikirjasta valtiovarainministeriön pääluokan kohdalta. Olen varma, että Suomen EU-mieliset herrat ovat käyttäneet paljon aikaa ja suunnittelua, jotta tuo paljastava pykälä saataisiin ”piilotettua” jotenkin. Toistaiseksi eliitin luovuus ei ole pystynyt peittämään totuutta.

Olen tehnyt talousarvioaloitteen ko. summan poistamisesta ensi vuoden budjetista. Olen tehnyt vastaavan esityksen edellisinäkin vuosina. Asiasta äänestetään joulukuussa.

Välikysymys

Hallitus hermostui tänään todella hoitajien palkoista ja julkisten hyvinvointipalveluiden turvaamista peräävästä välikysymyksestä.

Ajankohta oli väärä. Allekirjoittajat oli vääriä. Asia, johon puututtiin, ei ollut väärä, mutta siihen ei olisi saanut puuttua.

Olin yksi niistä puoluejohtajista, joka istui ilta toisensa jälkeen ihmisten olohuoneissa vaalien alla puhumassa nimenomaan vanhusten huollon ongelmista ja hoitohenkilökunnan palkkojen korjaamisesta.

En minä siellä lämpimikseni ja piruuttani puhunut. Olen joka paikassa sanonut, että emme me puhuneet yleisellä tasolla ja luvanneet rahaa kaikille ja kaikkeen vaan näihin kipupisteisiin.

Satsasin tämän päivän ryhmäpuheeseen poikkeuksellisen paljon työtä. Kaivoimme lukuja. Haastattelimme hoitajia ja yhdistin ne omiin kokemuksiini sairaalassa (kaksi keuhkokuumetta vuosina 2005, 02007). Faktat olivat oikein ja oma kokemus sulatti teorian käytännöksi.

Potilasnäkökulma oli oma kokemukseni. Kun katsoin potilaani sängystä ylöspäin kohti hoitajan auttavia käsiä, ymmärsin kertalaakista, mitä ja ketä siinä tilanteessa tarvitsen.

Näin sairaalassa etenkin yövuoron pienet resurssit. Yksi sairaanhoitaja ja yksi perushoitaja ja maksimissaan 28 potilasta, kuka missäkin kunnossa.

En ihan äkkiä unohda sairaanhoitaja Minnaa. Hän antoi hoitajille kasvot… Ystävälliset, syvän inhimilliset kasvot.

Kaiken tietämäni ja kokemani jälkeen tein sen mikä oli tehtävä.

Aamupäivällä minulla ja Pertti Virtasella kävi Pirkanmaalta vieraita. Mukavia ihmisiä, mukavaa porukkaa.

Tänään oli hyvä työpäivä.

Putin ja me ja ne

Maailmassa tapahtuu; meillä ja muualla. Nyt tapahtuu myös Venäjällä. Vladimir Putin luopuu presidentin tehtävistä, mutta aikoo kansanedustajaksi ja sitä kautta pääministeriksi.

Tähän asti pääministeri on Venäjällä on presidenttiin verrattuna konttoripäällikkö. Näyttää siltä, että konttori on saamassa merkittävämpiä tehtäviä, kun mies vaihtuu.

Venäjä on ihmeellinen maa. Venäjä on Suomelle tärkeä maa. Venäjä on erilainen maa.

Venäjällä on ian kaiken ollut kaksi luokkaa ME ja NE. ME on ollut tavallinen kansa ja NE on ollut valtaapitävä luokka (joskus jalosukuiset, joskus kommunistieliitti, joskus olikargit).

Nyt NE ovat päättäneet tehdä Putinista pääministerin, jota ME äänestämme, vaikka asia ei meitä oikeasti kiinnosta.

On tietenkin venäläisten asia minkälainen hallintojärjestelmä heillä omassa maassaan on ja meidän suomalaisten on tultava sen tosiasian kanssa toimeen.

Olin viime kaudella Suuren valiokunnan kanssa vierailulla Venäjällä. Eräs edustajamme kysyi yhdessä palaverissa, koska Venäjä liittyy Euroopan Unioniin? Hämmästyneeltä näyttänyt isäntä sanoi:

– Emmehän me Euroopan Unioniin voi liittyä, Venäjä on itsenäinen suvereeni valtio.

Tuli vaan mieleen.

Timo Soinin virallinen verkkosivusto